Pennanen penkitti Lambertin päätöserään − "Saattoi tulla muutama menetys liikaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Antti Pennanen teki ketjumuutoksia myös Slovakia-ottelussa.
Kuva © Jani Mesikämmen

Kasper Simontaival vei Nuoret Leijonat johtoon jo avausminuutilla ottelussa Slovakiaa vastaan. Lopulta numerot olivat Suomelle mairittelevat 9−3.

− Halusimme aloittaa hyvin, sillä aloitimme huonosti Tšekkiä vastaan. Olosuhteet ja aikataulu peliin olivat samat, joten halusimme lähteä vahvasti liikkeelle. Onnistuimme siinä, vaikka pelaajat varmasti kokevat, että jotain voi vielä parantaakin, päävalmentaja Antti Pennanen sanoi ottelun jälkeen.

− Pelasimme hyvin tänään. Tietysti koko ajan haluaisi ja vaatisi lisää, eikä mikään riitä. Puolustimme kuitenkin hyvin ja annoimme kolme viidellä viittä vastaan -paikkaa vastustajalle. Muutama löysä paikka oli, mutta pelasimme erinoimaisen jääkiekko-ottelun ja olimme tehokkaita.

− Loimme myös erilaisia maalipaikkoja, mikä kertoo monipuolisesta hyökkäyspelaamisesta. Pelaajat alkoivat itsekin pyytää toisiltaan vaihtopenkillä, mikä oli hienoa huomata. Sisältä tulee paljon vaatimuksia, kiitteli päävalmentaja.

Nuorten Leijonien kolmas ja neljäs ketju kokivat muutoksia Slovakia-otteluun tultaessa. Pennanen antoi tunnustusta uusille koostumuksille. 

− Tykkäsin siitä, miten (Juuso) Mäenpään ketju pelasi. Kaksi isoa pelaajaa laidoilla ja he tekivät hienon maalin, sanaili Pennanen Mäenpään, Eetu Liukkaan ja Kalle Väisäsen vitjasta.

Lambert vedettiin sivuun

Sen sijaan Brad Lambertin edesottamukset eivät olleet tarvittavalla tasolla. Hän joutui vilttiin kolmanteen erään.

− Kaikki eivät ole suorittaneet niin kuin olemme odottaneet ja varmaan itsekin odottaa itseltään enemmän. Bradille saattoi tulla muutama menetys liikaa tänään ja sen jälkeen teimme muutoksia. Joukkue reagoi siihen hienosti, Pennanen kiitteli.

Pennanen kertoi myös, että kokoonpanosta kokonaan sivussa ollut puolustaja Petteri Nurmi on kipeänä. Nuorten Leijonien joukkueessa on flunssaa liikkeellä.

Suomi kohtaa maanantaina alkulohkon päätöspelissään Kanadan. Tulevia maailmantähtiä vilisevä sikermä herättää Nuorten Leijonien päävalmentajan mielenkiinnon.

− Innokkaita ja hienoja ajatuksia. Olen pikkaisen nähnyt heidän pelaamistaan, mutta pitää tutustua vielä. Käymme tätä läpi ja alamme keskittyä seuraavaan. Huomenna on kovatasoinen jääkiekkopeli ja molemmat joukkueet ovat hyvässä vireessä.

Ylitsepääsemätön haaste Connor Bedardin ja Mason McTavishin johtama Kanada ei ole.

− Heitä vastaan pystyy hyökkäämäänkin ja he joutuvat ehkä pois mukavuusalueeltaan. Katsotaan, se on helpommin sanottu kuin tehty.

Muokattu: 15.8.2022, kello 00.36: Otsikkoa tiivistetty.

» Lähetä palautetta toimitukselle