Pelicansin takalinjoilta pelipaikan vallannut Topias Vilén: "Ihan hyvin on mennyt, kun ensimmäinen kausi vasta kuitenkin menossa"

LIIGA / Haastattelu
Topias Vilén on nostanut profiiliaan lahtelaisten takalinjoilla.
Pelicansin puolustuksesta löytyy lahjakkaita ja nuoria pelimiehiä. Seuran oma kasvatti Topias Vilén on vakiinnuttamassa paikkaansa Liigassa vasta 17-vuotiaana. Jatkoaika haastatteli tappiollisin Ässät pelin jälkeen nuorukaista.

Sarjataulukossa toisena majaileva Lahden Pelicans on ollut tämän kauden valopilkkuja.  Joukkueen puolustuksessa pelasi lauantai-illan kamppailussa peräti kolme alle 20-vuotiasta puolustajalupausta. Yksi heistä oli Topias Vilén. 17-vuotias lahtelaisen kiekkokoulun oma kasvatti on vakiinnuttamassa paikkaansa jo Liigassa. Pelejä tällä kaudella on kertynyt jo 19.

− Ihan hyvältä on tuntunut, kun on päässyt kunnolla pelaamaan. On päässyt enemmän peliin kiinni. Ihan hyvin on mennyt, kun ensimmäinen kausi vasta kuitenkin menossa, Vilén toteaa.

Nuoresta iästä huolimatta Vilénin otteet kaukalossa ovat vakuuttavia. Hän pelaa hyvällä itseluottamuksella ja rohkeasti, kuin olisi pelannut pidemmän aikaa liigakaukaloissa. Toki virheet kuuluvat asiaan aina välillä.

Otteluissa Vilén saa vastuuta illasta toiseen. Iso osa kehityksestä voidaankin laittaa myös Pelicansin päävalmentajana Tommi Niemelänkin nimiin, joka on rohkeasti antanut nuorille pelaajilleen vastuuta, ja samalla siimaa välillä epäonnistuakin. Kehitystä Vilénin pelissä on tullut jo tämän kauden aikana, sen nuorukainen tiedostaa myös itse.

− Puolustuspään kovuudessa, jämäkkyydessä omassa päässä, ja toisaalta kiekollinenkin peli on mennyt eteenpäin tällä kaudella, kertasi Vilén omaa pelaamistaan taiston tauottua. 

Pelicans pelasi lauantaina jo neljännen pelinsä viiteen päivään. Ässiä vastaan tuli viikon kolmas tappio. Ottelussa Vilén kirjautti reilut 17 minuuttia peliaikaa ja saalisti yhden syöttöpisteen Antti Tyrväisen tekemään 2−1 kavennusmaaliin. Illan kamppailun vei lopulta nimiinsä Ässät maalein 5−2.

− Piti olla valmis kovaan kamppailuun, kun vastassa oli kova kamppailujoukkue. Vähän kaatui tuohon jäähyilyyn meidän pelimme. Kaveri pääsi iskemään aika monta ylivoimamaalia. Siihen se kaatui sitten lopulta.

17-vuotias Vilén on ensi kesänä myös ensimmäistä kertaa mahdollista varata NHL:ään. Lahtelainen ei vielä liikoja sitä ole vielä miettinyt, vaan ajattelee asioita enemmän lyhyemmällä tähtäimellä

− Onhan se vähän käynyt mielessä, mutta yritän olla ottamatta siitä yhtään stressiä. Varaus tulee, jos on tullakseen.

NHL lienee jokaisen pelaajan unelma, ja sen eteen tehtävä töitä, ja lisää töitä. Viléniltä kysyttäessä, että missä hänellä on mielestään eniten vielä parannettavaa, ja mitkä hän kokee omiksi vahvuuksikseen, niin vastaus löytyy kohtuu nopeastikin.

− Kokonaisvaltainen hyökkäyspelaaminen. Siellä on ne suurimmat parannuskohteet ovat. Sanoisin, että vahvuudet ovat puolustuspäässä, siellä sellainen iskeminen ja mailapaineen antaminen.

Loppukauden osalta nuorella pelaajalla on selkeä näkemys ja tavoite.

− Kyllä pitää parantaa peliä, ja saada voittoja alle. Ja saada pitkä kevät joukkueelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle