Pelicansin Matias Rajaniemen kauteen mahtuu paljon tapahtumia

LIIGA / Haastattelu
Pelicans-puolustaja Matias Rajaniemi teki torstaina liigauransa ensimmäisen maalin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Liigauransa avausmaalin torstaina tehneen Matias Rajaniemen kauteen mahtuu paljon: pelipaikan vakiinnuttaminen liigamiehistössä, NHL-varaus ja nuorten MM-pronssi.

Torstain kamppailussa Pelicansin nuori puolustaja Matias Rajaniemi viimeisteli liigauransa ensimmäisen maalin. Rajaniemi, 18, pelaa nyt ensimmäistä täyttä kauttaan edustusjoukkueen mukana ja hän on vakiinnuttanut paikkansa vakiokokoonpanosta. Jo viime kaudella Rajaniemi pääsi haistelemaan pelejä Liigan puolella 12 pelin verran.

Ensimmäisestä maalistaan hän jakoi kiitosta Artturi Toivolalle.

− Sain Toivolalta hyvän passin maalin eteen. Tarvitsi vain viedä takatolpalle ja pistää tyhjiin, summasi Rajaniemi uransa avausosumaa.

Pelicansin tyly toinen erä katkaisi Sportin pyristelyn. Toisessa erässä kotijoukkue iski neljästi kiekon Sportin maaliin. Yhden niistä teki juuri Rajaniemi, jonka uran ensimmäinen maali syntyi 31. liigakamppailussa.

Lahden omiin kasvatteihin kuuluva Rajaniemi oli kuitenkin tyytyväinen joukkueensa peliin.

− Ensimmäinen erä oli haastava meidän joukkueelta ja omaltakin osalta. Kaksi viimeistä oli jo paljon parempaa peliä. Varmasti maalin ansiosta saatiin rentoutta pelaamiseen.

Nuorukainen kiittelee valmennusta, että luottoa on tullut jo ensimmäisellä täydellä liigakaudella. Lahdessa muutoinkin on tänä vuonna parikin nuorta lupausta päässyt pelaamaan liigakiekkoa. Rajaniemen lisäksi myös Topias Vilénille ja Petteri Riihiselle on kertynyt otteluita Liigan puolelta.

Rajaniemi itsekin on tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseensa ja kauteensa.

− Tosi hyvin on lähtenyt. On päässyt pelaamaan ja luottoa on tullut. Joukkueella on myös kulkenut.

New York Islandersin NHL-varaus tilillä

18-vuotias Rajaniemi oli Nuorten Leijonien mukana Kanadassa voittamassa MM-pronssia. Torstai-illan peli oli ensimmäinen liigapeli reissun jälkeen. Kokemus MM-kisoista jätti erinomaiset muistot. Myös yksi eroavaisuus liigapeleihin oli helppo löytää.

− Oli se hieno kokemus päästä pelaamaan kovia pelejä arvokisoissa. Oli huikea joukkue ja kokemus. Kyllä suurin ero oli pienempi kaukalo. Siellä tilanteet tulivat paljon nopeammin kuin isommassa kaukalossa.

Näiden kaikkien lisäksi lahtelainen valittiin viime NHL:n varaustilaisuudessa. New York Islanders varasi Rajaniemen 6. kierroksella ja numerolla 183. Varaus on jokaisen nuoren pelaajan haaveena, ja nyt lahtelainen on sellaisen saanut tilille. NHL-seurasta on myös tullut Rajaniemelle hyvää palautetta.

− Olihan se hienoa, että sieltä oli huomioitu. Sieltä on tullut paljon positiivista palautetta. Kyllä olen tosi tyytyväinen varaukseen.

Rajaniemen tulevaisuuden tavoitekin on selkeä: pukea jokin päivä Islandersin pelipaita ylle.

» Lähetä palautetta toimitukselle