Parajääkiekko Suomessa – nyt puhuu lajin pelaaja Eemeli Ruusunen: "Todella fyysinen laji, jossa taklataan ja mennään kovaa"

Muut Sarjat / Haastattelu
Parajääkiekko on mielenkiintoinen laji kiekkokartalla.
Kuva © Eemeli Ruususen arkisto
Parajääkiekko, entiseltä nimeltään kelkkajääkiekko, ei ole Suomessa saanut laajempaa huomiota mediassa. Lajia voi Suomessa harrastaa myös vammaton pelaaja. Säännöt ovat lähes samat kuin tavallisessakin jääkiekossa.

Parajääkiekon ottelut pelataan tavallisessa jääkiekkokaukalossa ja ne ovat kestoltaan kolme kertaa 15 minuuttia. Molemmista kentällä olevista joukkueista saa olla samaan aikaan kentällä kuusi pelaajaa sisältäen maalivahdin.

Pelaajat pelaavat kelkassa istuen normaalit jääkiekkovarusteet päällään. Suomessa lajia pelataan sekajoukkuein (naiset ja miehet samassa joukkueessa). Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n tavoitteena on tulevaisuuden arvokilpailuihin se, että naisilla voisi olla myös oma sarjansa.

Lisäksi liikuntatilojen esteettömyys edellyttää lajin pelaamiselle järjestelyjä, sillä esimerkiksi pelaaja-aitiot ja jäähyaitiot sijaitsevat kentän tasolla, jolloin pelaajat voivat liukua jäälle itsenäisesti. Lisäksi aitioiden alueella alusta on sellainen, että se kestää kelkkojen terien kulutuksen eikä vaurioita kelkkojen teriä.

Parajääkiekko pelataan Turussa TPS:n voimin, Jyväskylässä SISU-joukkueessa ja Riihimäellä, jossa joukkueena on Kiekko-Nikkarit. Oulussa pelaa Kiimingin Kiekkopojat.

Suomessa järjestetään yksittäisiä turnauksia ja matalan kynnyksen leiritapahtumia, mutta lajia pääsee kansainvälisellä tasolla näkemään paralympialaisissa, MM- ja EM-kilpailuissa sekä erilaisissa turnauksissa. 

Turussa TPS:n paidassa lajia harrastava Eemeli Ruusunen toivoo, että Suomeen tulisi myös esteetön jäähalli lajin harrastamisen helpottamiseksi. Ensi kesänä Tikkakoskelle on tulossa esteetön jäähalli vaihtoaitioiden osalta.

Ruusunen viettää lajin parissa vähintään kerran viikossa tunnin jääharjoituksissa. Lisäksi turnauksissa ja leireillä tulee jääaikaa muutama tunti kuukaudessa. Talvisin hän käy myös ulkojäillä niin usein kuin mahdollista. Hän käy myös kuntosalilla oheisharjoittelun puitteissa.

Kuva © Eemeli Ruususen arkisto

– Parajääkiekko on todella fyysinen laji, jossa taklataan ja mennään kovaa, joten kyllä tässäkin silloin tällöin tulee kolhuja. Asianmukaiset suojavarusteet täytyy olla, aika lailla samat kuin pystyjääkiekossakin, hän kertoo. 

Siinä missä NHL-tason pelaajillakin tulee ongelmia varusteidensa kanssa, on samoja haasteita parajääkiekossa. 

− Minulle eniten hankaluuksia lajin parissa on aiheuttanut asento kelkassa. Jalkani eivät suoristu kunnolla, joten tasapainoa on vaikea löytää. Asiaa ollaan korjailtu esimerkiksi liimaamalla kelkan istuimeen vaahtomuovin palasia. Lisäksi kelkan rungon pituutta voidaan säätää ja teriä siirtää eteen tai taakse, Ruusunen toteaa. 

Lisätietoja parajääkiekosta löydät  Suomen Paralympiakomitean kotisivujen kautta.

Otsikkoa muutettu 29.3. klo 20.20: uusi sitaatti: todella fyysinen laji, jossa taklataan ja mennään kovaa. Aiempi oli "Eniten hankaluuksia lajin parissa on aiheuttanut asento kelkassa"

Muokattu 29.3. klo 22.15: Oulun joukkueen nimi oikein. Aiemmin oli kaupungin oma joukkue. 

» Lähetä palautetta toimitukselle