Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola tunnusti tosiasiat tuoreeltaan sen jälkeen, kun Tšekki oli lyönyt perjantaina suomalaisten verkkoon seitsemän maalia. Sinivalkoiset onnistuivat sytyttämään punalampun vain kahdesti.
− Tänään oli kova vastustaja. Jos katsoo kokoonpanoa, että keitä siellä oli, niin Tšekki on erittäin taitava joukkue ja he ovat myös kovia sekä fyysisiä. Siihen meidän tulee löytää ratkaisut.
Suomi kohtasti Tšekin lisäksi EHT-kauden päätöstapahtumassa Sveitsin, josta irtosi torstaina 3−1-voitto. Maalinteon takkuisuus siis vaivasi naisleijonalaumaa helmikuun tapahtumassa. Kokonaisuus toi Toivolan mukaan kuitenkin hyviä palasia tulevaa ajatellen.
− Viikko sisälsi erittäin hyvää kasvamista joukkueasioissa harjoittelun osalta. Meillä oli vahvoja jaksoja. Pystyimme luomaan maalipaikkoja, mutta niistä täytyy pystyä tekemään tehokkaammin maaleja. Vaikea tarkemmin analysoida tässä vaiheessa, mutta saimme hyvää informaatiota – niin pelaajat kuin me valmentajatkin.
Saimme hyvää informaatiota
Maajoukkueen seuraava iso tavoite − koko kauden huipennus on edessä huhtikuussa, kun Tšekissä mitellään naisten MM-mitaleista. Ennen sitä naisleijonillakin on edessä paljon kaikenlaista.
Toivola muistuttaa, että lopulliseen kisakoneeseen valittavaan ryhmään on tyrkyllä paljon enemmän pelaajia kuin mitä kokoonpanoon saa nimetä.
− Pelaajat palaavat arkeen ja viimeistelevät runkosarjat, minkä jälkeen alkavat pudotuspelit. Seuraamme pelaajien otteita ja tilanteita. Katsomme sitten, mikä on tilanne. Maaliskuun puolelle joka tapauksessa menemme pitkälle. Valinnanvaraa on paljon.
− Liikkuvia palasia on, mutta en rupea sitä sen tarkemmin määrittelemään. Mielenkiinnolla seuraamme pelaajien otteita ja vaihtoehtoja on monia, pääluotsi pyörittelee.
"Valitse minut"
Kaikesta päätellen lopullisia valintoja ei ole jokaisen kohdalla tehty, vaan joillain pelaajilla on vielä mahdollisuus antaa kisanäyttöjä. Osa pelaajista voinee myös olla varma MM-kutsustaan.
− Haluan nähdä hyviä, voittavia tekoja sekä energiaa. Se, millä ilmeellä he ovat peleissä, on tärkeää. Miten se peli sujuu. Haluamme pelaajilta onnistumisia arjessa. Meillä on mielenkiintoinen ja hyvä tilanne. Valmennus toivoo, että kaikki onnistuvat, ja sitten valitsemme onnistujista lopullisen kisajoukkueen, Toivola viestii.
Leijonaluotsi on läpi kauden painottanut sitä, että pelaajiston pitäisi tehdä valmennuksen valintaprosessi mahdollisimman hankalaksi hyvillä otteillaan. Omia osakkeitaan voi vielä nostaa esiintymällä edukseen sarjapeleissä loppukauden aikana.
− Kuka tekee niitä asioita, mitä täällä (maajoukkueessa) vaaditaan, ja kuka uhkuu sellaista intoa ja tuo omaan joukkueeseensa tärkeän palasen, päättää Toivola.