Omimmillaan omillaan – TPS:n Minni Lehtopelto selättää kesän haasteet rutiineilla

Muut Sarjat / Haastattelu
Aurajoen rannat vetävät Turkuun. Minni Lehtopellolla riittää muitakin syitä pelata Turussa.
Kuva © Timo Savela
Naisten Liigassa TPS:ää edustava Minni Lehtopelto muutti Turkuun kesällä 2018. Ensimmäinen kokonainen kesä Turussa on sujunut mainiosti, joskin kiirettä riittää arjen pyörittämisessä. Kauden tavoin Lehtopellon kesä kuluu töitä tehdessä, harjoitellessa ja kotona lepäillessä. Näiden lisäksi Lehtopelto viettää aikaansa Inkoossa kunnanvaltuutetun tehtävissä ja tulevaisuudessa aikaa pitäisi löytyä vielä opiskeluillekin.

– Oma jaksaminen on iso haaste. Vapaa-ajasta tarvitsee ottaa irti kaikki. Moni käyttää vapaa-ajan siihen, että näkee kavereita, käy elokuvissa, käy ostoksilla, mutta itse käytän aikani paljolti lepäämiseen.

– Jos minulla on vapaa-aikaa, vietän aikaa mielelläni yksin. Näen muita kuitenkin töissä ja harjoituksissa.

Monille naisille työn, opiskelujen ja jääkiekon yhdistäminen on hankalaa eikä vapaa-aikaa jää juuri nimeksikään, mikäli haluaa levätä riittävästi. Kiire ei kuitenkaan vaivaa 20-vuotiasta Lehtopeltoa, sillä nuoresta iästä huolimatta arki rullaa toimivaksi todetulla tavalla.

– Olen hyvin rutinoitunut. Pidän siitä, että arki menee suunnitellusti. Selviän hyvin perusasioista. Olen kasvanut maaseudulla, joten olen joutunut oppimaan pitämään huolta itsestäni jo nuorena.

– Arkeni on hyvin harmaata, hyvin tasaista. Teen töitä. Toiset menevät festareille juhlimaan, itse menen festareille myymään olutta.

Ulkopuoliselle nuoren naiskiekkoilijan arki saattaa vaikuttaa kiireiseltä ja sitä se toki onkin ajoittain. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen, sillä kiireen sijaan Lehtopeltoa vaivaa toimettomuus.

– Pidän kiireestä. En oikeastaan koe elämääni kiireelliseksi, on se sitä tai ei. En osaa olla toimettomana, joten koko ajan pitää olla jotain tekemistä. Tulen hulluksi, jos minulla ei ole tekemistä. Kävisin varmaan töissä, vaikka voittaisin lotossa 80 miljoonaa.

Kesällä Lehtopelto painottaa kuntosalilla harjoittelua.
Kuva © Timo Savela

Inkoosta kotoisin oleva Lehtopelto ei asu vieraalla paikkakunnalla ensimmäistä kertaa eikä oman arjen yksin pyörittäminen ole muodostunut ongelmaksi. Yksinasuminen on Lehtopellon omien sanojen mukaan pikemminkin helpotus kuin rasite. Oma tila ja oma aika ovat hänelle tärkeintä jaksamisessa ja muutto Turkuun oli pelaajalle oikea ratkaisu.

– Asuessani Kuortaneella oli hyvä asia, että kaikki oli yhdessä paikassa, mutta toisaalta jotenkin tuntui, etten päässyt jääkiekosta eroon. Nykyään pystyn pitämään taukoa jääkiekosta. Mielenkiinto jääkiekkoon pysyy yllä, koska vastapainoksi löytyy muutakin tekemistä. Nyt kun pääsee jäähallille, niin harjoittelusta nauttii aiemmasta poiketen ihan eri tavalla.

– Ennen ajattelin tavoitteita enkä sitten nauttinut tekemisestä. Kuortaneella tuli mentyä massan mukana ja haluttua asioita, joita minulta odotettiin. Tänne muutettuani lopetin suorittamisen ja viime kausi sujuikin aiempia kausia huomattavasti paremmin.

Ajankäytön osalta valintojen tekeminen on muodostunut tärkeäksi seikaksi.

– Turkuun muuttaessa oli kaikenlaista tehtävää enkä oikein tahtonut ehtiä tekemään kaikkea haluamaani. Myöhemmin huomasin, että minun pitää oppia luopumaan joistain asioista. Koko ajan pitää tehdä valintoja.

Lehtopelto on poikkeava siitä, ettei häntä vaikuta hetkauttavan arjen harmaus eivätkä muutokset elämässä. Hän kuitenkin huomauttaa, etteivät kaikki ole hänenlaisiaan. Mahdottomia ei hän keneltäkään odota.

– Ei ole helppoa tulla kotiin kello yksitoista illalla, kun jääkaapissa ei ole mitään, asunto on sekaisin ja väsyttää. Tiedät myös, että aamulla pitää herätä kuudelta töihin. Uuvuttaa eikä kukaan ei ole tekemässä asioita puolestasi.

Asumista omillaan ja vieraalla paikkakunnalla hän silti suosittelee, sillä pienetkin vastoinkäymiset vievät eteenpäin.

– Jos et ole vastuussa mistään, niin ei se tekeminenkään ole vastuullista. Jos olet riippuvainen vanhemmistasi, et pääse itse suunnittelemaan arkeasi ja vastaamaan tekemisistäsi. Jotenkin arjen rakentaminen omilla ehdoilla ja omalla vastuulla rakentaa määrätietoista ihmistä.

Maltillisesti eteenpäin – myös politiikassa

Tavoitteiden osalta Lehtopellon suunnitelmat ovat maltilliset. Hän ei haikaile maailmanmestaruuskisoihin tai olympialaisiin edustamaan Suomea, ainakaan lyhyellä aikavälillä.

– Tavoitteeni on pärjätä Naisten Liigassa. Maajoukkue ei ole nyt päätavoite. Opiskelupaikan saaminen on tällä hetkellä tärkeintä minulle, koska haluan päästä eteenpäin työelämässä. Haluan toki samalla pelata jääkiekkoa, koska nautin siitä niin paljon ja jäähallilla muut huolet unohtuvat.

Muita edustustehtäviä silti riittää maajoukkuetehtävien sijaan, sillä Lehtopelto on päivätöidensä ohella Inkoon kunnanvaltuutettu.

"KÄVISIN VARMAAN TÖISSÄ, VAIKKA VOITTAISIN LOTOSSA 80 MILJOONAA"

– Myös politiikka kiinnostaa ja siihen menee aikaa. Sahaan Turun ja Inkoon väliä. Asun puoliksi kummallakin paikkakunnalla.

– Pelimatkoilla tulee luettua ja kirjoitettua politiikkaan liittyviä asioita. Olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, koska koen, että nuorilla on paljon vääristyneitä, kärjistyneitä ja kuplautuneita käsityksiä politiikasta. Minusta pidetään, koska kuuntelen muiden mielipiteitä, vaikken välttämättä olekaan samaa mieltä asioista heidän kanssaan.

Politiikka on myös osaltaan opettanut Lehtopeltoa suhtautumaan asioihin rakentavasti.

– Kaikista ei voi pitää, eikä voi odottaa, että kaikki pitävät sinusta. Pitää silti voida tehdä asioita yhdessä, rakentavasti.

– Itseäni ei ole ikinä vaivannut, mitä muut ajattelevat minusta. En ole pelännyt ilmaista itseäni. Olen aina ollut hyvä keskustelemaan ja väittelemään. Minulta löytyy mielipide asiaan kuin asiaan.

TPS:n joukkueen sisällä on suhtauduttu varsin maltillisesti Lehtopellon sanavalmiuteen.

– Ihan hyvin joukkuekaverit ovat suhtautuneet siihen. Joukkuetoverini Casandra Roine on osannut hiljentää minut, mikäli olen alkanut puhua liikaa politiikasta.

Vaikka nuoren inkoolaisen kommentit saattavat paikoin uhkua pohjatonta itseluottamusta ja määrätietoisuutta, ei sanavalmis Lehtopelto kuitenkaan odota mahdottomia itseltään. Samalla hän ottaa kantaa nuorten naisten itsetuntokysymyksiin.

"EI OLE HELPPOA TULLA KOTIIN KELLO YKSITOISTA ILLALLA, KUN JÄÄKAAPISSA EI OLE MITÄÄN, ASUNTO ON SEKAISIN JA VÄSYTTÄÄ"

– Elämässä tulee epäonnistumisia, mutta vastoinkäymiset vahvistavat. Olen tottunut niihin, mutta en ota niitä raskaasti. Syyllisyyden poteminen menneistä ei ole hyödyllistä, sillä menneitä ei voi muuttaa.

– Itsetunto on monille ongelma ja jarruttaa arkea. Itseäni ei ikinä moinen ole kiinnostanut, mutta monet ikäiseni miettivät ulkonäköään aivan turhaan. Minusta ihmisten pitää oppia hyväksymään itsensä sellaisina kuin he ovat ja antaa itselleen anteeksi epäonnistumiset eikä käyttää aikaansa asioihin, jotka eivät vie eteenpäin elämässä.

Mahdollisuuksien Turku – menevätkö muut kuitenkin ohitse?

Turku tuntuu varsin mieleiseltä Lehtopellolle ja hän suositteleekin sitä muille varsinkin hyvien työ- ja opiskelumahdollisuuksien takia. Opiskelumahdollisuudet kiinnostavat myös Lehtopeltoa, vaikken hän koekaan paineita opiskelupaikan saamisesta.

– Turussa kaikki on todella lähellä. Etäisyydet ovat lyhyet opiskelupaikkoihin, työpaikkoihin, kauppoihin ja jäähalleihin. Tuntuu siltä, että tämä on hyvä valinta nuoremmillekin. Asuminen on myös selvästi halvempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Kyllä tänne olisi voinut muuttaa jo nuorempanakin.

– Moni haluaa tänne opiskelemaan ja pakkohan sitä on jotain opiskella, koska naisten jääkiekolla ei itseään elätä. Pitäisi itsekin keksiä, mitä haluaisi opiskella ja minne pääsisi opiskelemaan. Valtiotieteet kiinnostavat minua.

Säntillisesti päivittäin ruokaileva Lehtopelto ei montaa hetkeä miettinyt asioita. Sanavalmista naista mietitytti lähinnä opinnot.
Kuva © Timo Savela

Jääaikaa on Turussa tarjolla runsaasti, vaikkei kaikkea sitä ehditäkään käyttämään tehokkaasti.

– Aamujäät ovat tärkeitä. Kaikille ne eivät sovi töiden tai opintojen takia, mutta varsinkin lukioikäisille ne ovat arvokkaita. Nuorille pelaajille jääaika on ensiarvoisen tärkeää.

– Itseäni harmittaa, etten pääse aamujäille. Niissä pääsee hiomaan pieniä asioita, joille ei ole muuten harjoituksissa aikaa. Kesällä harmittaa, ettei minulla juuri ole mahdollisuuksia päästä jäälle, koska luistelu on niin keskeinen asia.

Turussa Lehtopeltoa miellyttää myös yhteisöllisyys.

– Turussa koen olevani kotonani. Ihmiset ottavat hyvin vastaan ja sen huomaa arjessa.

– Pelasin kyllä Espoossa, mutta en kokenut itseäni espoolaiseksi. Turussa hienoa on seuraylpeys. Kun Kaapo Kakko valittiin New York Rangersiin, niin koin olevani yksi porukasta vaikken tunnekaan Kakkoa.

Myös joukkueen panostus junioreihin miellyttää turkulaistunutta inkoolaista. Viime kauden aikana TPS:n riveissä viiletti mm. kaksi 2005-syntynyttä pelaajaa: puolustaja Nella Berg ja hyökkääjä Pauliina Salonen.

– Turussa on todella lahjakkaita ja lupaavia nuoria pelaajia. Tärkeintä on kuitenkin, että täällä pystytään pitämään omista junioreista kiinni. Heille pitää voida tarjota peliaikaa.

Hanna Karelius tekee hyvää työtä Turussa tyttö- ja naiskiekkoilun kehittämiseksi. Toivottavasti häntä osataan arvostaa. Valmennus tekee pyyteettömästi töitä meidän eteen. Mm. Kari Nummelinilla riittää aina aikaa meille. Myös meidän joukkueenjohtajat Jaana Rantala ja Eveliina Aakula ovat korvaamattoman arvokkaita.

Parempaankin olisi Lehtopellon mielestä vielä mahdollisuuksia, mikäli niitä vain käytettäisiin. Mahdollisuuksien osalta huomio kääntyy samalla muille paikkakunnille.

– TPS:n miesten joukkueen toivoisi tekevän enemmän yhteistyötä naisten joukkueen kanssa. Ei tässä olla käsi ojossa pyytämässä rahaa, mutta asenteissa on parantamisen varaa. Olisi hienoa nähdä enemmän vastakaikua ja lisää kytköksiä, varsinkin kun se ei välttämättä maksaisi mitään.

– HIFK on onnistunut brändäyksessä ja sponsoroinnissa muita paremmin. Monet tietävät heidän naisten joukkueen nousseen Naisten Liigaan, koska miesten joukkue on tehnyt asiaa näkyväksi omilla kanavillaan ja yhteisöissään.

Aiheesta innokkaasti, joskin kiihkottomasti puhunut Lehtopelto uskaltautuu ottamaan kantaa myös Naisten Liigan kehitykseen.

– On mahtavaa, että on olemassa vaihtoehtoja pelata eri puolella Suomea. Pelaajien on mahdollista muuttaa töiden, opiskeluiden tai henkilökohtaisten syiden vuoksi ja silti jatkaa pelaamista korkeimmalla sarjatasolla.

– Tasoerot ovat kyllä merkittäviä. Toivon, että Naisten Liiga kehittyisi siihen suuntaan, että hyvät pelaajat eivät keskittyisi yhdelle tai kahdelle paikkakunnalle. Hyvät organisaatiot toki houkuttelevat, mutta on kuitenkin harmillista, että vain tietyt paikkakunnat vetävät puoleensa. Muiden organisaatioiden on vaikea kehittyä, jos hyvät pelaajat keskittyvät esimerkiksi Espooseen ja Ouluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle