Toni Lydman oli mukana Jukurit-historian ensimmäisellä CHL-vieraspelimatkalla.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto

Olli Jokisen puhelinsoitto sai Toni Lydmanin Jukureihin, jossa valmentajaura alkoi suoraan Liigasta: "Ollia voi syyttää tästä täysin"

Haastattelu
Pelaajauransa vuonna 2013 lopettanut Toni Lydman aloitti kesäkuussa Mikkelin Jukureiden apuvalmentajana. Pitkään jääkiekosta sivussa ollut Lydman oli valmentajana ennestään täysin kokematon, mutta juuri Olli Jokisen Jukureissa ohituskaistalaisuus ei häntä mietitytä.

Entinen NHL-puolustaja Toni Lydman on pelaajauransa päättymisen jälkeen viihtynyt omissa oloissaan poissa jääkiekkomaailmasta. Ajatus lajiin palaamisesta ja varsinkin valmentamisesta on herännyt vasta varsin verrattain.

– Viimeisen vuoden aikana oli tullut mieleen, että voisin palata jääkiekon pariin valmennuksen kautta. En minä kuitenkaan sen vakavammin sitä ollut harkinnut, Lydman sanoo.

Ajatus hautui hitaasti Lydmanin mielessä. Lopulta päätöksen sinetöi Olli Jokinen, Mikkelin Jukureiden päävalmentaja.

"Vähänhän sitä joutui miettimään ja keskustelemaan kotona."

– Olen tuntenut Ollin aika kauan, ja jo pelaajauriemme aikana olemme jutelleet aina jääkiekosta. Mielenkiinnolla olen seurannut häntä [Jukureissa]. Olemme käyneet kesällä pelaamassa tennistä ja muutenkin nähneet viime kauden aikana, kertoo Lydman ja jatkaa:

– Siitä hän sitten rupesi puhumaan, jos jossain vaiheessa liittyisin valmennustiimiin.

Suoraan syvään päähän

Ensimmäisellä Jukurit-kaudellaan Jokisen apuvalmentajina toimivat Vesa Surenkin sekä Sergei Krivokrasov. Viime kauden jälkeen Krivokrasov jätti joukkueen, mikä avasi paikan Lydmanille.

– Olli soitti ja kysyi, tulisinko ensi kaudeksi valmentamaan. Vähänhän sitä joutui miettimään ja keskustelemaan kotona. Tämä oli hyvä mahdollisuus, ja se vahvisti päätökseni, Lydman taustoittaa.

Vuosi sitten Jokisen siirtyminen suoraan Liiga-joukkueen päävalmentajaksi ilman mitään varsinaista valmentajakokemusta herätti kiivasta julkista keskustelua. Jokisen palkkaaminen sai ennen kaikkea kritiikkiä paikan viemisestä niiltä valmentajilta, jotka ovat kärsivällisesti kehittäneet itseään läpi eri sarjatasojen. Lydman myöntää, että häntä omakohtaisesti asia olisi vaivannut kaikkialla muualla paitsi Jokisen Jukureissa.

– Menin suoraan syvään päähän, mutta toisaalta tietyissä jutuissa on mielestäni helpompaa valmentaa ammattilaisia. Toki joukkueessa on nuoria jätkiä uriensa alkuvaiheessa, mutta olettaisin tämän olevan valmentajalle yksinkertaisempaa, koska pelaajat ovat valmiimpia, Lydman tuumii.

– Ollia voi syyttää tästä täysin. Hän minut onnistui houkuttelemaan.

Lydmanin rooli peleissä on tarkastella kentän tapahtumia.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto

Kokemusten jakamista nuoremmille pelaajille

Lydmanin rooli Jukureissa on kehittää joukkueen puolustajia sekä alivoimaa. Apunaan hän käyttää kaikkia niitä oppeja, joita on pelaajaurallansa kerännyt.

– Puolustajien kanssa on aika paljon pikkujuttuja, joita yritän ottaa esiin ja kehittää. Sellaisia, jotka ehkä minulle tuntuvat itsestäänselvyytenä ja jotka olen itse oppinut kantapään kautta, mutta jotka ovat nuoremmille pelaajille uusia asioita. Koitan tuoda omaa näkemystäni joukkueelle. Minulla on paljon erilaisia tilanteita uraltani mielessä, ja olen niitä yrittänyt saada parhaani mukaan kerrottua, Lydman kertoo.

Sen enempää Lydman ei lähde arvioimaan itseään valmentajana. Hän kokee, että uutena tulokkaana hänellä ei ole vielä tarpeeksi aiempaa kokemusta, jota vasten vertailla itseään. Kuitenkin jo lyhyessä ajassa Lydman kokee kehittyneensä ja jatkuvasti pääsevänsä paremmin sisään valmentajuuteen.

– Tässä oli pitkä tauko, jolloin en ollut missään tekemisissä jääkiekon kanssa muuta kuin ihan kotikatsomon puolella. Siksi en oikeastaan alussa osannut katsoa peliä valmentajan silmin, kun olin niin pitkään katsonut vain viihteen vuoksi.

– Vei aikansa, että tottui poimimaan niitä asioita, jotka toimivat ja jotka ei. Analyyttinen tapani nähdä peliä on kehittynyt, arvioi Lydman.

Mikä sitten lopulta oli syynä, että Jokinen halusi juuri Lydmanin apuvalmentajakseen? Oliko se yhteinen menneisyys, onnistuneet kesäiset tennispelit vai jotakin muuta? Vastaus saattaa piillä kaksikon jakamassa käsityksessä siitä, millaista on hyvä jääkiekko.

"Hänen ajatuksensa pelistä ovat lähellä sitä, mistä itse pidän."

– Luulen Ollin halunneen minut tähän siksi, että olisi yksi silmäpari lisää tarkkailemassa, jos häneltä jää jotain pelistä huomaamatta. Samalla kun toiset hoitavat peluuttamisen, jää minulle enemmän aikaa tarkkailla pelin tapahtumia, Lydman pohtii.

– Ollin pelityyli on suoraviivaisempaa, aggressiivisempaa ja aktiivisempaa kuin [millaista jääkiekkoa] moni joukkue Suomessa pelaa. Ollin tyyli on lähellä sitä tyyliä, joka on minulle paljon tutumpi tyyli kuin Liigan pelityyli. Siitä kuitenkin on jo kauan, kun olen SM-liigaa pelannut.

Jokisen ja Lydmanin yhteenlaskettujen NHL-pelien määrä on yli 2000, ja he ovat pelanneet viimeksi Suomessa NHL:n työsulkukaudella 2004–05. Ei siis ihme, että molemmat kokevat pohjoisamerikkalaisen pelityylin omakseen.

– Hänen ajatuksensa pelistä ovat lähellä sitä, mistä itse pidän. Se on yksi syy, miksi suostuin lähteä tähän hommaan mukaan.

Vaihtopenkin taakse nouseminen herätti muistot eloon

Mikkelin Jukureiden ensimmäinen CHL-vieraspelimatka oli hektinen. Pidennetyn viikonlopun mittaiselle reissulle mahtui kaksi tapahtumarikasta peliä, useita treenejä sekä runsaasti matkustamista. Urallaan yli 900 NHL-ottelua pelanneelle Lydmanille tiivistahtinen matkustaminen on tullut tutuksi.

– Useimmiten Pohjois-Amerikassa lähdimme heti pelin jälkeen seuraavaan kohteeseen, jonne saavuimme myöhään yöllä. Aamulla sitten olikin jo heti treenit. Harvoin jäätiin samaan kaupunkiin yöksi pelin jälkeen, Lydman avaa.

Lydman pelasi pitkän uran Pohjois-Amerikassa ja oli mukana Suomen jääkiekkomaajoukkueessa voittamassa muun muassa Torinon olympiahopeaa 2006 ja World Cupin kakkossijaa vuonna 2004. Menestyksekäs ura päättyi vuonna 2013 aivotärähdykseen.

"kyllä vähän kaipaan tiettyjä kilpailullisia ja pelillisiä fiiliksiä, joita saa vain kentällä."

Lydmanin puheesta on havaittavissa pientä kaihoa, kun puhe siirtyy hänen peliuraansa. Kaipuu itse pelaamista kohtaan on kova, mutta sitäkin enemmän on ikävä pukukoppien tunnelmaa.

– Urani aikana tapasin paljon upeita ihmisiä, joita kaipaan eniten. Siinä mielessä pelaajaura oli antoisaa aikaa, kun pääsi tutustumaan eri kulttuureista tuleviin ihmisiin. Siinä oppi paljon itsekin, muistelee Lydman.

Vaihtopenkin taakse nouseminen on herättänyt pientä kaipuuta myös sellaisia asioita kohtaan, joita ei muuten olisi osannut ajatella.

– Huomasin ensimmäisissä peleissäni valmentajana, että kyllä vähän kaipaan tiettyjä kilpailullisia ja pelillisiä fiiliksiä, joita saa vain kentällä. Sellaista aggressiivista toimintaa, joka on nyt jäänyt kokonaan elämästä pois. Se oli niin osa sitä elämää silloin, Lydman tuumii.

– Valmentajana täytyy muistaa pitää pää kylmänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle