Nuorten Leijonien Talvitie ei lähde altavastaajan asenteella puolivälierään

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kapteeni on ollut Suomen tehokkain pelaaja.
Päävalmentaja Jussi Ahokas antoi ennakkosuosikin viitan Kanadalle, mutta Aarne Talvitie ei osta altavastaaja-asennetta.

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas kertoo kanadalaismedian haastattelussa, että Kanadalla on paineet puolivälierässä.

– Menemme sinne vain pitämään hauskaa, Ahokas sanoo.

Suomen kapteeni ja paras pistemies Aarne Talvitie on sitä mieltä, että Suomi ei lähde pelaamaan Kanadaa vastaan altavastaajan asenteella.

– Siitä tulee erittäin kova mutta myös hieno peli. Aika monet uskovat, että olemme altavastaajia, mutta emme lähde yhtään sillä mentaliteetilla pelaamaan, Talvitie vakuuttaa.

Talvitie iski alkulohkon neljässä pelissä kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä. 

Suomi pelasi Kanadaa vastaan harjoitusottelussa ennen MM-turnauksen alkua. Peli pelattiin Vancouverissa samalla areenalla, jossa käydään myös puolivälierä. Suomi voitti harjoitusottelun 5–2.

– Vaikka me ne voitimme, kyllä on ihan eri Kanada tulossa vastaan. Heidän hyökkäyspelin puolustaminen ja omien paikkojen luominen ovat isossa osassa puolivälierässä.

Harjoitusottelu antoi Nuorille Leijonille tärkeän kokemuksen, joten joukkue tietää jo hieman, mitä on edessä.

– Hyvä, kova peli oli siellä, mutta emme voi siihen tulokseen jäädä kiinni. Tulee tosi taitava joukkue vastaan kotiyleisönsä edessä.

Suomi otti alkulohkossa liikaa jäähyjä, etenkin Ruotsia ja Yhdysvaltoja vastaan. Sama ei voi enää jatkua.

– Meidän tulee olla varovaisempia, kun Kanada tulee vastaan. Heillä on vahva ylivoima, Talvitie muistuttaa.

Luottoa löytyy Suomen kapteenilta. Talvitie sanoo, että Suomen tulee pelata omaa peliään rennosti ja itseluottamusta uhkuen puolivälierässä.

– Olemme täällä voittamassa. Puolivälierä on mahtava mahdollisuus meille. Meillä on riittävästi osaamista, jotta voimme voittaa heidät, hän vakuuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle