Nuori Oona Koukkula kasvoi Kuortaneella urheilijaksi ja teki debyyttinsä Naisleijonissa tällä kaudella − "Täytyy kehittyä nopeammassa eteenpäin pelaamisessa"

Naisten Liiga / Haastattelu
Oona Koukkula teki maajoukkuedebyyttinsä tällä kaudella.
Naisleijonissa tällä kaudella debytoinut Oona Koukkula kasvoi Kuortaneella urheilijaksi. Ensi kaudella hänellä puhaltavat uudet tuulet. Vaikka arjen ympäristö muuttuu, on nuori puolustaja valmis jatkamaan urheilijana eteenpäin.

Team Kuortaneen 18-vuotias puolustaja Oona Koukkula nousi tällä kaudella aikuisten maajoukkueeseen ennen olympialaisia pelatuissa harjoitusotteluissa Kanadaa vastaan. Hän esiintyi tappiollisista tuloksista huolimatta varsin hyvin.

− Olihan se sillä tavalla jännittävää! Ensimmäiset naisten maajoukkuepelit heti Kanadaa vastaan. Oli tosi siistiä päästä pelaamaan maailman parhaimpia vastaan ja omasta mielestäni selviydyinkin siellä ihan hyvin. Ei ollut ihan totaališokki, Koukkula muistelee.

Naisten Liigassa pelataan tällä hetkellä alkusarjan jälkeisiä jatkosarjoja. Team Kuortane pelaa ylemmässä jatkosarjassa.

− Pelaaminen on tuntunut hyvältä. Se on tuonut vähän vaikeuksia, että olemme niin nuori joukkue ja ylemmässä jatkosarjassa on muuten niin kokeneita joukkueita. Paljon olemme pyörineet puolustuspäässä.

Koukkula on omiin otteisiinsakin varsin tyytyväinen.

− Kauden mittaan peli on ollut nousujohteista ja olen kehittynyt siten, että pystyn nyt pelaamaan näitä kokeneempia porukoita vastaan paljon paremmin, Koukkula toteaa.

Oona Koukkula hoitaa puolustuspään hommat hienosti.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Nuori puolustaja kertoo, että Team Kuortaneen tavoite oli yltää nimenomaan ylempään jatkosarjaan. Viime kaudella kohtalona oli valahtaminen alempaan jatkosarjaan, mutta tällä kaudella kuortanelaiset ovat haastaneet kärkeä hyvin.

− Meillä on myös mitalitavoite, eikä sitä tiedä vaikka tulisikin pronssia – yritämme pelata niin hyvin kuin pystymme ja katsotaan, mihin se sitten vie.

Koukkula on vakiinnuttanut paikkansa Naisten Liigassa laadukkaana pelaajana ja nyt hän on ottanut ensiaskeleensa myös Naisleijonissa.

Askelia kohti Naisleijonia

Koukkulan tavoin muun muassa Sanni Rantala, Krista Parkkonen ja Sofianna Sundelin pääsivät nuorina pelaajina mukaan ryhmään, joka kohtasi Kanadan loppuvuodesta 2021. Tuolloin Suomi valmistautui Pekingin olympiaturnaukseen. Rantala ja Sundelin pääsivät lopulliseen naisleijonajoukkueeseenkin.

Koukkula kokee, että nuorten pelaajien esiinmarssi aikuisten arvokisoihin antaa itseluottamusta myös muille, vielä vuoroaan odottaville nuorille.

− Nopeampaa peliä pitää pystyä pelaamaan. Naisten Liigassa on joukkueita, joita vastaan on enemmän aikaa ja ehtii miettiä, mihin pistää kiekon. Täytyy kehittyä nopeammassa eteenpäin pelaamisessa.

Naisleijonat on noussut Koukkulan mieleen vasta viime vuosien aikana, mutta nyt kun portti on raollaan pyrkii hän siitä määrätietoisesti sisään.

− Nyt, kun viimeisenä vuonna U18-kisat vedettiin alta, niin sen jälkeen olen tehnyt sitä kohti töitä. Se ei ole ehkä ollut ihan päätavoite viime kaudella tai tämän kauden alussakaan. Olen vain yrittänyt pelata todella hyvin. Nyt leirien myötä se on ensi kautta silmällä pitäen tavoite.

Kuortane kasvatti urheilijaksi

Itseään vahvaksi luistelijaksi ja hyväksi puolustuspään pelaajaksi kuvaileva Koukkula on nauttinut vuosistaan Kuortaneella ja paikallisen urheiluopiston ympäristössä. Tällä kaudella hän on tehnyt puolustajan tontilta mainiot pisteetkin, 3+14=17 yhteensä 26 ottelussa.

− Täällä parasta on ollut se, että olen oppinut urheilijaelämää. Kaikki on täällä aika valmista. Ruokaakaan ei tarvitse itse tehdä. Olen oppinut elämään rutiinia, jossa menen koulusta treeneihin. Rytmi on hyvä, sillä iltaharjoituksetkin ovat olleet sen verran ajoissa, että niiden jälkeen ehtii tehdä vielä koulujuttuja.

Oona Koukkula kasvoi Kuortaneella urheilijaksi.
Kuva © Timo Savela

Jatkosuunnitelmiaan Koukkula ei vielä sano varmoiksi, mutta hän on pohtinut vaihtoehtoja niin koulutuksen kuin jääkiekonkin suhteen. Ulkomaat kiinnostavat, mutta ensi kausi kulunee vielä Suomessa. Kuortaneella vuodet tulevat joka tapauksessa täyteen ylioppilastutkinnon saavuttamisen myötä.

Vapaa-ajallaan Koukkula viihtyy kavereidensa kanssa. Urheiluopistomiljöössä eläminen on varsin tiivistä.

− Asumme neljän hengen soluasunnoissa. Tulee tehtyä kaikenlaista ja käytyä eri paikoissa. Jaksan kuitenkin katsella samoja naamoja vielä vapaallakin, Koukkula naurahtaa.

Olympiatavoitetta kohti

Vaikka Koukkula ei vielä Pekingin olympialaisiin päässytkään, on hän nuorena pelaajana vielä potentiaalinen valinta myös neljän vuoden päässä häämöttäviin seuraaviin viiden renkaan kisoihin. Puolustaja pitää niitä seuraavana isona unelmanaan.

Koukkula on saanut uransa varrella tukea perheeltään ja hän haluaakin kiittää heitä siitä. Hänen siskonsa Niina Koukkula, 24, on pelannut myös pitkään naisten pääsarjassa, viimeisimpänä HPK:n riveissä. Koukkulalla on isosiskonsa lisäksi toinenkin esikuva − Naisleijonien pitkäaikainen kapteeni Jenni Hiirikoski.

− Niina pelasi jääkiekkoa jonkin aikaa ja voi olla, että hän palaa vielä jäälle. Tietysti myös Hiirikoski on näin puolustajalle esikuva.

Vaikka vuodet Team Kuortaneen paidassa päättyvätkin, ei Koukkulalla ole jäänyt mitään hampaan koloon.

− Olen saavuttanut näiden vuosien aikana ne asiat, jotka ajattelinkin saavuttavani. Olen siinä pisteessä, missä halusinkin olla.

» Lähetä palautetta toimitukselle