Nuoret Leijonat poikkeuksellisessa tilanteessa: "Kyllä me jotain teemme Suomi-kiekossa oikein ja todella hyvin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jussi Ahokas kehuu suomalaisten nuorten pelaajien tasoa.
Peräti kuusi suomalaista pelaajaa, jotka voisivat pelata tulevissa nuorten MM-kisoissa, ovat saaneet NHL-pelejä alleen jo tällä kaudella.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-leiriryhmä julkistettiin maanantaina. MM-kisat Kanadassa häämöttävät reilun kolmen viikon päässä. 

Nuorten Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas pitää jo nimettyä ryhmää erittäin tasokkaana. Ryhmässä on pelaajia pääosin Liigasta ja Pohjois-Amerikan juniori- tai yliopistosarjoista.

– Huippuryhmä kasassa. Kuusi pelaajaa Pohjois-Amerikasta, yksi Mestiksestä ja loput Liigasta. Meillä on tosi vahva ryhmä ja paljon pelaajia, jotka ovat nousseet isoihin rooleihin, Ahokas sanoo.

Ahokas nostaa esiin Kärppien Rasmus Kuparin ja Aleksi Heponiemen sekä TPS:n Kaapo Kakon ja HIFK:n Anton Lundellin. Nuoret pelurin ovat nousseet joukkueissaan kärkiketjujen pelaajiksi ja saaneet onnistumisia myös tehojen muodossa.

– Se on mahtava tilanne, että meidän nuoret pääsevät isoihin rooleihin Liigassa. Ennen kaikkea pelaavat ammattilaistasolla. Myös meidän junnusarjat kehittävät pelaajia. Joka vuosi A-junioreista hyppää suoraan Liigaan isoihinkin rooleihin. Siinä mielessä meidän putki menee eteenpäin, Ahokas pohtii.

Ahokas kertoo, että nyt leiritykseen valitut pelaajat ovat toisilleen pitkälti jo ennestään tuttuja. Se on joukkueen vahvuus.

– Erittäin energinen joukkue, jossa on motivoituneita pelaajia. Vahvuus on se, että joukkue on yhtenäinen ja tiivis. Pelaajat tuntevat hyvin toisensa.

– Meiltä löytyy erikoisosaamista, ja saamme neljä vahvaa ketjua, Ahokas uskoo.

NHL-organisaatioissa pelaavien pelaajien sekä Jokereihin siirtyneen Kristian Vesalaisen tilanteista tiedotetaan myöhemmin. NHL-sopimuksella olevien pelaajien tilanne muuttuu nopeasti, ja siksi on vielä vaikea niillä spekuloida.

– Nämä tilanteet muuttuvat päivittäin. Nyt Eeli (Tolvanen) teki 1+1. Ei kannata mennä asioiden edelle. Keskusteluja on käyty totta kai, Ahokas pohtii.

– Tässä on pitkä aika vielä ennen kisoja, hän jatkaa.

Tolvasen lisäksi NHL-organisaatioissa pelaavat myös Urho Vaakanainen, Jesperi Kotkaniemi, Henri Jokiharju ja Miro Heiskanen. Heistä Heiskanen, Kotkaniemi ja Jokiharju ovat pelanneet NHL:ssä koko alkukauden.

Tolvanen nostettiin viime viikolla Nashville Predatorsin NHL-miehistöön ja hän onnistui heti maalinteossa. 

Viisikon lisäksi Vesalainen aloitti kauden NHL:ssä, mutta jatkoi matkaansa AHL:n kautta KHL:ään Helsingin Jokereihin.

Joka tapauksessa peräti kuusi pelaajaa, jotka voisivat pelata vielä Nuorissa Leijonissa, ovat saaneet jo NHL-pelejä alleen.

– Kyllä me jotain teemme Suomi-kiekossa oikein ja todella hyvin. Ei tällaista tilannetta ole koskaan ollut, että kuusi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen pelaajaa on pelannut NHL-pelejä.

On siis iso mahdollisuus, että moni Suomen alle 20-vuotiaiden ikäluokan kärkipelaaja ei pelaa tulevissa kisoissa. Se kertoo suomalaispelaajien korkeasta tasosta, mutta toisaalta alle 20-vuotiaiden maajoukkue ei välttämättä saa parhaita pelaajiaan kisoihin.

Vaihtuvia osia riittää

Nyt julkistettuun MM-leiriryhmään tulee vielä lisäyksiä mahdollisten NHL-pelaajien lisäksi. Ahokas jätti vielä kolme hyökkääjän paikkaa avoimeksi.

– Muutama pelaaja on ollut loukkaantuneena. Tässä on vielä pelejä aikaa, joten haluan antaa heille myös mahdollisuuden. Ne kolme, jotka nimetään, eivät kuitenkaan välttämättä ole lopullisessa kisajoukkueessa.

– Annoin itselleni aikaa, koska sitä on. Turha kiirehtiä, Ahokas sanoo.

Palapeli vaikuttaa jälleen melko haastavalta, kun NHL-pelaajien tilanteesta ei ole vielä oikeastaan mitään arviota, ovatko he pääsemässä kisoihin vai eivät.

– Iso juttu minun hommassani on se, että tiedän kokonaiskuvan ja missä koko ikäluokan taso menee. Minun täytyy tietää, missä meidän ikäluokan parhaat pelaajat ovat. Pitää löytyä erikoistilanteisiin oikeat roolit. Vaihtuvia osia on, Ahokas avaa omaa rooliaan tällä hetkellä.

Nuoret Leijonat aloittavat MM-leirityksen 15. joulukuuta Kanadassa ja pelaa kaksi harjoitusottelua ennen kisoja. 19. joulukuuta vastassa on Tanska ja 23. päivä Kanada.

Kisat alkavat 26. joulukuuta Vancouverissa ja Victoriassa. Suomi pelaa alkulohkonsa Victoriassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle