Norjan kapteeni Jonas Holøs on arvostettu pelaaja joukkueessaan − "100 peliä puhuu puolestaan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jonas Holøs saavutti komean merkkipaalun.
Kuva © Samuli Huikuri

Norjan kapteeni Jonas Holøs saavutti perjantain Latvia-ottelussa 100 pelatun MM-kisaottelun rajapyykin, kun joukkue voitti tiukan kamppailun voittomaalikisassa 4−3.

− Oli meidän etu, ettei halliin pääse ainakaan vielä yleisöä. Latvialla on kuulemma hyvät fanit, tiesi puolustaja Erlend Lesund.

Hän muistutti, että on vielä norjalaisista itsestään kiinni, voivatko he päästä MM-kisojen pudotuspeleihin.

− Tarvitsemme pisteitä, mutta olemme täällä voittamassa.

Hyökkääjä Mathias Emilio Pettersen korosti joukkueen hyviä erien alkuja läpi turnauksen. Hän huomautti, että Latvia on hyvä joukkue, sillä se voitti Kanadankin. Taitava Pettersen iski Latvian verkkoon maalin.

− Pääsin irti vartioijastani ja sain syötön lapaani. En nähnyt itse kiekon menevän maaliin, mutta tuuletusten perusteella tiesin sen olevan siellä.

Kapteeni Holøs sai molemmilta pelaajilta varauksettomat kehut. Pettersen kuvaili 33-vuotiasta MM-kisakonkaria inspiroivaksi johtajaksi.

− Hän on roolimalli varsinkin meille nuoremmille. Hän tekee asiat oikein ja hänen naamastaan näkee, kun on tosi kyseessä.

Myös Lesund kunnioittaa norjalaisen jääkiekon tukipilaria.

− 100 peliä puhuu puolestaan. Hän on huikea johtaja ja hän näyttää esimerkkiä joka kerta. Se on upea juttu ja me arvostamme sitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle