Niko Erosen SaPKo nojaa pelaajakehitykseen ja aitoon paikallisuuteen – "On hieno asia, että tänne halutaan palata"

MESTIS / Haastattelu
Eronen aloittaa kolmannen kautensa Mestis-luotsina kolmannessa Mestis-seurassaan.
Pasi Räsäsen pitkä jakso SaPKon peräsimessä päättyi keväällä. Ohjat otti Hokista tullut Niko Eronen, jonka tavoitteena on johdattaa pässipaidat kuuden parhaan joukkoon.

Savonlinnan Pallokerho on alkavalla Mestis-kaudella entistä savolaisempi. Trendistä ei tingitä päävalmentajankaan kohdalla: pestissä aloittaa 32-vuotias, alun perin Varkaudesta maailmalle lähtenyt Niko Eronen.

Mestis-tasolla SaPKo on järjestyksessään kolmas Erosen valmentama ryhmä. Vaikka Savonlinnan kiekkoympyrät olivatkin varkautelaiselle tutut vanhastaan, ei Eronen ole seuraa aiemmin virallisesti edustanut; ei pelaajana eikä penkin takana.

– Näen SaPKon Mestiksen kontekstissa erittäin isona, perinteikkäänä seurana, jossa on totuttu siihen, että kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella asiat tapahtuu ammattimaisesti ja yhteiseen hiileen, luonnehtii Eronen uutta työnantajaansa.

Eräänlaisen kotikenttäedun Eronen kuitenkin myöntää jo kättelyssä.

– Itselläni on [SaPKosta] tietysti historiaa, tavallaan: olen pitkään seurannut SaPKoa läheltä, ja tuttuja on pelannut täällä, Eronen kertoo.

Suurten muutosten äärellä

Eronen seuraa tehtävässään pässipaitojen pitkäaikaista pääkäskijää, Pasi Räsästä. Kuusi viime kautta SaPKoa valmentanut Räsänen luotsasi vahtivuorollaan seuran kohti menestystä, muun muassa ensimmäiseen Mestis-mestaruuteensa. Edeltäjäänsä 20 vuotta nuorempi Eronen ei kuitenkaan myönnä ottavansa lähihistoriasta itselleen painolastia.

– Pitkä, hieno projekti tuli täällä tiensä päähän. En tiedä oliko se [seuran] halu vai jatkumoa vai sattuma, että näinkin suuriin muutoksiin täällä päädyttiin, Eronen sanoo.

Suuria muutoksia seura toden totta kävi viime kauden jälkeen läpi. Taloudellisista syistä SaPKo päätti jättäytyä loppusyksyn koronatauolla pois Mestiksestä, kun sarjaa päätettiin jatkaa ilman yleisöä. Seuroille tarjottiin mahdollisuutta jättäytyä loppukaudeksi pois sarjasta ilman, että se olisi tarkoittanut alkavan kauden sarjapaikan menettämistä. SaPKon lisäksi tämän kortin katsoi Rovaniemen Kiekko.

Kaiken muun lisäksi SaPKon pitkäaikainen joukkueenjohtaja ja urheilutoimenjohtaja, Pekka Lindén, päätti jättäytyä pois Mestis-joukkueen taustoilta, vaikka teki alkukeväästä seuran kanssa vuoden jatkosopimuksen. Seuran sieluksikin kuvatun Lindénin lähtö tuli monelle yllätyksenä.

"ON MONTA PELAAJAA, JOTKA YLLÄTTIVÄT POSITIIVISESTI."

Vähävarainen seura ei palkannut Lindénille seuraajaa, vaan hänen tehtävänsä jaettiin jo töissä olleen väen kesken. Tuoreeltaan päävalmentajana aloittaneen Erosen toimenkuvaan liitettiin tässä uusjaossa pelaajakoordinaattorin tehtävät. Eronen kokee sopeutuneensa uuteen asetelmaan hyvin, sillä pelaajarekrytointi ei langennut hänen harteilleen ensimmäistä kertaa.

– Olen Norjassa ja Joensuussa hoitanut niitä juttuja aikaisemmin, ei sillä tavalla ole mikään uusi juttu.

Eronen itse asiassa kertoo osallistuneensa pelaajarekrytointiin jo ennen Lindénin yllättävää lähtöä. Yhteistyö ehti poikia tämän kauden SaPKoon kymmenkunta pelaajasopimusta.

– Pekan kanssa ehdittiin vähän aikaa tehdä töitä yhdessä. Pekka hoiti sopimuspuolta ja budjettiasiaa ja minä syötin Pekalle pelaajia, kuvaa Eronen kaksikon keskinäistä työnjakoa.

Nälkämaan karuus koulutti

Nuoresta iästään huolimatta Erosella on jo takanaan suhteellisen mittava ja menestyksekäs valmentajaura. Hän debytoi KalPa Teamin päävalmentajana jo kymmenen vuotta sitten ja nosti joukkueen II-divisioonasta Suomi-sarjaan heti ensimmäisellä kaudellaan.

Pari vuotta myöhemmin Eronen luotsasi mainitsemassaan Joensuussa Jokipojat Suomi-sarjan mestareiksi, kunnes siirtyi Tanskaan ja seuraavana vuonna Norjaan. Kesällä 2019 Eronen palasi Suomeen KeuPa HT:n Mestis-luotsiksi – vyöllään yhteensä kolme alasarjamestaruutta Skandinaviasta neljässä vuodessa.

Savonlinnaan Eronen saapui Kajaanin Hokista; samasta seurasta, johon Pasi Räsänen SaPKosta siirtyi. Vuosi Kainuussa oli opettavainen, vaikka päättyikin pettymykseen ja pudotuspeleistä ulos jäämiseen.

– Erittäin iso repullinen erilaista uutta oppia ja näkökulmaa asioihin [tarttui mukaan], myös omaan valmentajuuteen. Oli ensimmäinen kerta, kun omalla uralla sattui näin, ettei saatu joukkuetta millään asetettua oikealle raiteelleen, Eronen toteaa.

Eronen kokee vaikeiden aikojen kasvattaneen häntä valmentajana.

– Oli siinä mielessä hieno kausi – jos rumasti ja itsekkäästi sanoo – omaa uraa ajatellen, mutta samalla erittäin raskas kausi itselle ja organisaatiolle, joukkueelle, pelaajille; kaikille. Vaikea sanoa ja osoittaa, että nyt pelaajat eivät onnistuneet tai koutsi ei onnistunut tai muuta; kyllä se on sellainen asia, että tuloksen kanssa ovat epäonnistuneet kaikki, Eronen summaa.

Kokenut kärki ja nuoret kirittäjät

Alkavalla kaudella Erosen miehistö on totuttuun sapkolaiseen tapaan varsin nuori, mutta kokonaisuutta maustavat Juuso Forsströmin ja Matias Lainion kaltaiset kokeneet Mestis-tason eturivin tähdet.

– Intohimoinen ja nälkäinen ryhmä on kasassa. Ei varmasti kuuluta ennakkosuosikkeihin, mutta olemme kyllä erittäin valmiina osoittamaan oma iskukykymme ja olemaan erittäin potentiaalinen ryhmä tässä sarjassa, Eronen sanoo.

Harjoituskauden positiivisia yllättäjiä kysyttäessä Eronen kieltäytyy nostamasta framille yksittäisiä pelaajia.

"Tavoitteen pitää olla kova, mutta sen pitää olla myös realistinen."

– Tuossa on monta pelaajaa, jotka yllättivät positiivisesti, kokenutta ja nuorempaakin kaartia. Positiivisin yllätys on ollut se, että valtaosa näistä nuorista pelaajista on osoittanut potentiaalia, kyvykkyyttä ja tasonsa pelata tässä sarjassa – ja tehdä myös tulosta.

SaPKon runko on alkavalla kaudella poikkeuksellisen itäsavolainen aiempiin vuosiin nähden. Kyse ei ole vahingosta, Eronen selvittää. Organisaation tavoitteena on ollut terävöittää viestiä itäsavolaisesta pelaajapolusta junioreista kohti oman kaupungin Mestis-joukkuetta.

– Paikallisuuden asemaa on saatu vahvistettua tässä organisaatiossa ja joukkueessa. Ei sitä voi millään tavalla väheksyä, päinvastoin; se on erittäin positiivinen asia, Eronen linjaa.

Oma osansa on onnistuneella paluumuuttajien rekrytoinnilla.

– Tuossa on pelaajia, jotka ovat täällä tietyn junioriuran tehneet ja lähteneet käymään muualla. Heitä on saatu tänne takaisin, ja nyt he kantavat vastuuta edustusjoukkueessa. On hieno asia, että tänne halutaan palata, kiittelee Eronen.

Tähtäimessä kuuden sakki

SaPKon valmennus ja joukkue kävivät tiistaina läpi alkavan kauden tavoitteitaan. Eronen kertoo joukkueen tavoittelevan suoraa puolivälieräpaikkaa, eli kuuden parhaan joukkoon sijoittumista 14 joukkueen Mestiksessä.

– Se on meidän joukkueen sisäinen tavoite. Tavoitteen pitää olla kova, mutta sen pitää olla myös realistinen. Olemme yhdessä nähneet, että se on meidän selkeä tavoite, ainut ja oikea.

Erosen henkilökohtaiset tavoitteet ovat hieman abstraktimpia.

– Totta kai se on tavoitteena pystyä antamaan itsestänsä kaiken tuolle joukkueelle ja olemaan avoin ja rehellinen niin hyvässä kuin pahassa. Se, että pystyy kokonaisvaltaisesti koko ajan olemaan ajan hermolla siitä, mitä se joukkue milloinkin tarvitsee, ja se, että pystyy oikeasti ja aidosti, avosydämin tukemaan joukkuetta niin hyvässä kuin huonossa, kertoo Eronen tärkeimmiksi teeseikseen.

Muokattu 22.9. klo 16.27: korjattu väite, jonka mukaan Eronen toimisi SaPKon urheilutoimenjohtajana. Oikea titteli päävalmentajuuden ohella on pelaajakoordinaattori. 

» Lähetä palautetta toimitukselle