Nicklas Lasu puntaroi Kärppien muuttunutta kapteenitilannetta ja tulisen pelin tuomaritoimintaa − "He hylkäsivät mahdollisen maalin"

LIIGA / Haastattelu
Lasu ylisti Kärppien kokeneita puolustajia.
Kärpät kairasi tulisen kamppailun jälkeen maalin voiton Hakametsästä. Oululaisten ykkössentteriksi täksi kaudeksi noussut Nicklas Lasu ruoti illan kuohuttavia tapahtumia sekä Kärpissä tapahtunutta kapteeninvaihdosta.

Kärpät haki Ilvekseltä 1−0-vierasvoiton hiuksianostattavien vaiheiden jälkeen. Oululaisten ykköskeskushyökkääjä Nicklas Lasu löysi syyt kamppailun tasaisuuteen.

− Emme pelanneet niin kuin meidän pitäisi. Me taistelimme ja saimme sitä kautta tuloksen. Emme olleet kiekollisina tarpeeksi hyviä, ja Ilves sai paineistettua meitä liikaa, analysoi Lasu tuoreeltaan.

Etenkin ottelun avauserässä tupsukorvat hätyyttelivät Veini Vehviläisen vartioimaa Kärpät-maalia aika ajoin tiukastikin.

− Meidän piti yksinkertaistaa peliämme ja pelata kiekkoa syvälle − kuulostaa jargonilta, mutta Ilveksen kaltaista joukkuetta vastaan on hankala syötellä kiekkoa, jos ei itse ole liikkeessä.

Oikeutta jaettiin − yleisön mielestä täysin mielivaltaisesti

Ottelun erotuomaripari Jani Luoma-aho - Stefan Fonselius keräsi tamperelaisyleisöltä ottelun edetessä rajua kritiikkiä niin vihellyskonserttien kuin kirosanojenkin sävyttämänä.

Etenkin Kärpät-vahti Vehviläisen koskemattomuus oli tapetilla, kun Joose Antosen iskemä tasoitusmaali hylättiin, sekä Teemu Rautiaiselle tuomittiin kaksiminuuttinen, vaikka Jani Hakanpää työnsi tämän Vehviläisen päälle.

− On ymmärrettävää, että osa tämän illan vihellyksistä aiheutti tunnemyrskyä. Tuomarit joutuivat tekemään vaikeita päätöksiä, mutta heillä on tietääkseni tarvittavat välineet tuomioiden tarkistamiseen. Toivon heidän tekevän parasta mahdollista työtä.

Tuomaristo tarkisteli mahdollista Ilves-osumaa pitkän tovin videolaitteiston avustuksella. Lopulta hylkäävän tuomion tultua Hakametsän yleisö yltyi korvia huumaaviin buuauksiin.

− He hylkäsivät mahdollisen maalin. Kosketus oli hyvin pieni, mutta nähtävissä. Pelaajana noissa tilanteissa yrittää vain pitää itsensä valmiina pelin jatkumista varten.

Oma rooli ei ole muuttunut, eikä myöskään Kukkonen

Vaikka Lasun pelipaikka on näennäisesti noussut kolmosketjusta ykkösvitjaan, ei ruotsalainen koe roolinsa muuttuneen.

− Kuten viime vuonnakin, toivon, että pystymme parantamaan ketjuni kanssa peliä kauden edetessä. Tänään emme pelanneet riittävän hyvää yhteispeliä. Voitto kuitenkin lämmittää.

Kärppien pitkäaikainen kapteeni ja legenda Lasse Kukkonen kantaa tällä kaudella rinnassaan varakapteenin A-kirjainta.

− Mikään ei ole muuttunut. Kukkonen on edelleen äänessä niin kopissa kuin kentälläkin. Hän on edelleen suuri johtaja joukkueessamme.

Kärppien uusi kapteeni saapui täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa KHL:stä.

− Oli upeaa, että saimme (Atte) Ohtamaan Kärppiin. Hän pelaa huikealla tasolla joka ilta, ja haluaa kantaa vastuuta. Ohtamaa on loistava kapteeni, eikä Kukkonen tarvitse C-kirjainta rintaansa ollakseen kapteeni, Lasu ylisti.

» Lähetä palautetta toimitukselle