Nick Baptiste kyseenalaisti Kärpille voiton ratkaisseen jäähyn, mutta loi uskoa tulevaan − "Olen niitä pelaajia, joiden on näytettävä tietä"

LIIGA / Haastattelu
Nick Baptiste ei selitellyt tappiota, mutta Leo Lööfin saama rangaistus kismitti.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ilves hävisi kotonaan Kärpille, mikä merkitsi sitä, että tamperelaisten johto puolivälieräsarjassa kutistui. Tupsukorvien hyökkääjä Nick Baptiste ei selitellyt tappiota, mutta esiitti kuitenkin kritiikkinsä. Hän peräänkuulutti rauhallisuutta sekä viisasta puolustamista joukkueeltaan.

Nick Baptiste oli luonnollisesti pettynyt keskiviikon ottelun tulokseen. Ilves hävisi Kärpille ottelusarjan kolmannen ottelun jatkoerässä maalein 1−2. Kanadalainen ei selitellyt oululaisille tullutta tappiota.

Ottelu ratkesi jatkorässä, kun Juhamatti Aaltonen laukoi kiekon ohi Marek Langhamerin Kärppien pelatessa ylivoimaa. Tupsukorvat saivat tuntuvan rangaistuksen, kun Leo Lööfin maila osui Saku Mäenalasta kasvoihin huolimattoman pelaamisen seurauksena. Tuomaristo tarkisti tilanteen myös videolta.

− Tuo (Lööfin saama) 2+2 minuutin rangaistus jatkoerässä oli mielestäni kyseenalainen. Teimme vain yhden maalin. Olen kuitenkin ylpeä joukkueestamme ja minulla on lyhyt muisti. Tämä pitääkin unohtaa nopeasti ja parantaa seuraavassa pelissä, Baptiste totesi.

Vaikka Kärpät pelaa hyvin erityylistä kiekkoa kuin Ilves, eivät tamperelaiset silti keskity vastustajansa tekemisiin.

− Tiedämme, mitä he tekevät. Keskitymme kuitenkin siihen, mitä meidän pitää tehdä seuraavassa ottelussa.

Baptiste on pelannut urallaan kovia otteluita Pohjois-Amerikassa. Hän on myös ollut kahdella kaudella mukana AHL:n pudotuspeleissä. Liigan ratkaisukamppailut ovat 26-vuotiaan hyökkääjän mieleen.

− Nautin tästä, vaikka onkin ärsyttävää hävitä. Ketjukaverit toimittavat minulle tänäänkin hyvin kiekkoa.

Pää kylmänä kohti tulevaa

Baptistella on tärkeä rooli nuoria pelaajia vilisevässä ryhmässä.

− Tehtäväni on pitää jokainen rauhallisena ja rentona. Arjessa ei saa olla liikaa ylä- ja alamäkiä. Nuoret on hyvä pitää keskittyneenä.

Ottelusarja jatkuu perjantaina Kärppien kotihallissa. Voitolla Oulusta Ilves pääsisi voiton päähän välieräpaikasta, mutta toisaalta Kärppien voitto tasoittaisi sarjan 2−2:een.

− Olen niitä pelaajia, joiden on näytettävä tietä. Minulla on kokemusta isoista peleistä. Olemme tiivis joukkue ja jäsenemme välittävät toisistaan.

− Meidän täytyy vain pelata omaa peliämme ja puolustaa viisaasti. Sitä kautta saamme myös paikkoja, joten emme aio muuttaa juuri mitään, Baptiste tokaisi lopuksi.

Muokattu: 30.3.2022, kello 22.08: Lisätty kuvaus Lööfin jäähystä toiseen kappaleeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle