Neljä tehopistettä Kouvolassa kirjannut Niko Ojamäki kertoi ketjunsa yhteispelistä: "Ei siellä paljoa tarvitse puhua"

LIIGA / Haastattelu
Niko Ojamäki on ollut Tapparan tehokkaimpia pelaajia puolivälieräsarjassa KooKoota vastaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Niko Ojamäki on kirjannut tähän mennessä pudotuspeleissä kuusi tehopistettä.

Tapparan ja KooKoon välisen puolivälieräsarjan toinen kamppailu päättyi tamperelaisten selvään 6–1-voittoon. Kouvolassa käydyssä kamppailussa etenkin vieraiden kakkosketju Anton LevtchiWaltteri MereläNiko Ojamäki oli tehokkaalla pelipäällä summaten ottelusta yhteensä yhdeksän tehopistettä.

Kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä ottelussa merkkauttaneen Ojamäen mukaan ketjun tehokkuus selittyy kasvaneilla panoksilla ja pelaajien välisellä kemialla.

– Kai ne nämä pleijarit innostavat jätkiä pelaamaan. Emme ole kuitenkaan montaa peliä pelanneet yhdessä, mutta hyvin näyttää kemiat kohtaavan.

Pudotuspeleissä yhteen lyöty kolmikko on pelannut toistensa kanssa runkosarjassa ketjun kolmannen lenkin vaihdellessa. Toisen ottelunsa Levtchin ja Merelän kanssa samassa ketjussa hyökännyt Ojamäki kertoo luontaisen kemian tekevän kolmikon yhteispelistä saumatonta.

– Onhan se aika helppoa. Tuntuu, että tietää, missä toinen kaveri liikkuu. Ei siellä paljoa tarvitse puhua, kun tietää missä kaverit ovat. Se on ehkä se kaikista tärkein.

Pudotuspelien yhteydessä korostetaan aina erikoistilannepelaamisen merkitystä. Yksi Tapparan monista vahvuuksista niin runkosarjassa kuin puolivälierissäkin on ollut tehokas ylivoimapeli.

Tähän mennessä pelatuissa kahdessa puolivälieräkamppailussa kirvesrinnat ovat esittäneet 50-prosenttista ylivoimaa. Ojamäen mukaan vastustaja ei ole tuonut muutoksia kuvioihin, vaan Tapparan ylivoimaviisikko on voinut luottaa ottelusarjassa omaan toimivaan konseptiinsa.

– Panostamme enemmän omaan tekemiseemme. Tiedämme, että kun Jorilla (Lehterä) on kiekko, niin hän löytää vapaat pelaajat. Pelaamme ihan samalla konseptilla kuin runkosarjassakin ja luotamme siihen.

Tapparan ja KooKoon välinen seuraava koitos on luvassa heti tiistaina. Joukkueiden ottelusarjan ensimmäistä kohtaamista oli Nokia-areenalla seuraamassa 7001 katsojaa. Ojamäki kannustaa entistä useampaa saapumaan lehtereille seuraamaan kauden huipennusta.

– Kaikki kynnelle kykenevät tulkaa ihmeessä katsomaan. Ei näitä pudotuspeliotteluita liikaa kuitenkaan tähän kevääseen mahdu. Se on hetkellistä huumaa, mitä me voimme heille [yleisölle] tarjota, Tappara-hyökkääjä muistuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle