Naisten Liigan alkusarjaa pelattu kahdeksan kierrosta ja jyvät alkavat erottumaan akanoista

Muut Sarjat / Haastattelu
Tuttu näky Naisten Liigassa, Matilda Nilsson tuulettaa jälleen yhtä maaliansa
Ensimmäiset kahdeksan kierrosta on Naisten Liigaa pelattu ja voidaan jo alustavasti jakaa joukkueet kolmeen kastiin. K-Espoo joukkueista toistaiseksi vahvin ja kuopiolaiskaksikko juhlii pistepörssin kärjessä.

Naisten Liiga jäi kahden viikon mittaiselle tauolle ja on ensimmäisen välitarkistelun aika. Kaikki joukkueet eivät tosin vielä ole toisiaan kohdanneet, mikä saattaa hiukan sarjataulukkoa vääristää, mutta jonkinlainen kuva tämän hetkisestä tilanteesta toki saadaan.

Joukkueet voidaan jakaa kolmeen eri kastiin; kärki, keskiryhmä sekä peränpitäjät. Kärjessä ovat kolme kovaa K:ta eli K-Espoo, KalPa sekä Kärpät, jotka ovat ottaneet pienen karkumatkan muihin joukkueisiin ja ovat kahden pisteellä sisällä toisistaan. Sarjaa johtava hallitseva mestari K-Espoo on menettänyt pisteitä ainoastaan KalPalle ja Kärpille, joten tuo kolmen kärki on kyllä mielenkiintoisen tasainen.

Keskikastiin mahtuu neljä joukkuetta, jotka puolestaan taistelevat kolmesta paikasta varsinaiseen Naisten Liigaan. Yhden kohtaloksi jää hakea vauhtia alemmasta jatkosarjasta, josta toki on mahdollisuus pudotuspeleihin päästä. Tätä nelikkoa emännöi Team Kuortane, joka raikkaalla pelillään ja tiiviillä yhteishengellään on napsinut viisi voittoa. Niskan takana huohottavat hämäläisseurat Ilves ja HPK, jotka yrittävät pitää Liigaan nousseen HIFK:n takanaan sekä pudotuspeliviivan alapuolella. HPK on pelannut vahvasti, mutta aivan vielä ei joukkue ole kyennyt voittamaan kärkijoukkueita.

Peränpitäjiksi voidaan tässä vaiheessa laskea länsirannikon joukkueet Lukon, TPS:n sekä Sportin. Lukko on pisteensä saanut pelkästään Lukolta ja Lukko puolestaan Sportilta, joten peränpitäjiksi leimaamiselle löytyy perusteetkin. Sport on vielä vailla avauspistettään.

Pistepörssin kärjessä juhlivat KalPan Matilda Nilsson sekä Elisa Holopainen, jotka ovat kaksistaan tehneet lähes 65% joukkueensa maaleista. Heidän takaansa löytyvät kovat nimet kuten Viivi Vainikka, Annina Rajahuhta, Anniina Kaitala sekä Jenna Suokko. Esiin täytyy nostaa myös HPK:n Riikka Noronen, joka on ainoastaan pisteen päässä kaikkien aikojen pisteykkösestä Linda Välimäestä. Välimäki ehti kerätä 702 pistettä pelaamissaan 335 pääsarjaottelussa. Norosella nyt siis 701 pistettä ja pelejä takana 574. Kärkipaikka saattaa siis vaihtua jo seuraavassa ottelussa. Joka tapauksessa, hurja tahti ollut molemmilla pelaajilla!

Maalivahtien tilaston kärkipaikalla ovat Kärppien kaksikko Susanna AiraksinenJohanna Oksman. Kunniamaininta myös TPS:n Isabella Portnojlle, joka häntäpään joukkueen maalivahtina omaa todella hyvät torjuntatilastot.

Naisten Liiga on nyt pienellä tauolla, kun U18 ja U23 maajoukkueet leireilevät Kuortaneella. Tulevana viikonloppuna pelataan myös Kuortane Cup, jossa Suomen joukkueet kohtaavat paitsi toisensa, niin myös Norjan ja Tshekin joukkueet.

Katso alla olevalta videolta , miten asiantuntijamme Jarno Tuokkola näkee Liigan tämän välitarkkailun kohdalla:

» Lähetä palautetta toimitukselle