Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen alleviivaa: "Vain viisi-seitsemän pelaajaa pystyvät harjoittelemaan ammattilaisen lailla"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pasi Mustonen avasi ajatuksiaan torstain Urheilugaalassa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Vuodesta 2014 Naisleijonia valmentanut Pasi Mustonen kertoo, että joukkueessa on meneillään sukupolvenvaihdos. Hän kuitenkin uskoo, että Suomi pelaa jälleen mitaleista kevään MM-kisoissa. Mustonen näkee Suomen jääkiekkoilun tasa-arvoistuneen, mutta kuilua on vielä kirittävänä.

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen oli läsnä torstaina Hartwall Arenalla järjestetyssä Urheilugaalassa. Mustonen olikin kysytty haastattelun kohde.

− Tämä on hieno juhlailta. Täällä on paljon ystäviä ja puolituttuja menneisyydestä. Urheilugaala on urheilijoiden juhla, toteaa Mustonen.

Naisleijonien viime kausi päättyi Espoon MM-kisoissa kullanhohtoisiin hopeamitaleihin. Samalla joukkueen kokeneimmat pelaajat lopettivat uransa. Nyt onkin käynnissä Naisleijonien sukupolvenvaihdos.

− Näin se uusi prosessi alkaa. Meillä oli viisi vuotta kasassa kokenut joukkue, joka saavutti maksimituloksen ja nyt rakennetaan uutta joukkuetta. Ei tässä ole mitään kummallista. Kyllä meillä edelleen saumat mitaleille on, uskoo Naisleijonia vuodesta 2014 luotsannut Mustonen.

"Edelleen he joutuvat kantamaan yhä isomman vastuun varsinkin kahden seuraavan kauden aikana."

− Kärkirunko on ollut pitkään mukana. Kyllä ne luottopelaajat ykköskentästä löytyvät, vähän kakkosestakin: Minnamari Tuominen, Susanna Tapani, Jenni Hiirikoski, Petra Nieminen, Michelle Karvinen, Noora Tulus ja niin edelleen.

− Edelleen he joutuvat kantamaan yhä isomman vastuun varsinkin kahden seuraavan kauden aikana, jotta saadaan nämä nuorimmat kehittymään ihan maailman huipputasolle.

Tällä kaudella Naisleijonat on pelannut kahdessa Euro Hockey Tourin turnauksessa ja yhdessä viiden maan turnauksessa. Naisleijonat voitti Vierumäellä järjestetyn elokuun turnauksen, mutta kahdessa viime turnauksessa tulokset ovat olleet laihoja.

− Kahdessa viime turnauksessa on tullut nokkaan eurooppalaisilta. Ihan vuorotellen Venäjältä, Tšekiltä, Sveitsiltä ja Ruotsilta. Se kertoo, missä mennään, vaikka hallitaankin täydellisesti pelejä. Meidän pelissämme on myös paljon hyvää, mutta marginaalit ovat pienentyneet. Pelaajasatoa pitää olla, jotta pärjää.

− Ennen kaikkea Tšekki tulee lujaa takaa. Aasialaisista maista Japani kehittyy koko ajan. Venäjältä tulee erittäin hyvin nuoria pelaajia. Pitää olla hereillä olla, jotteivät nämä maat aja ohi.

Naisten MM-kisat pelataan 31.3.–10.4.2020 Kanadassa. Mustonen uskoo, että Suomi pärjää arvokisoissa edelleen samoilla vahvuuksilla.

− Ihan samalla lailla pärjätään kuin ennenkin: erinomaisella joukkuehengellä ja olemalla hyviä erikoistilanteissa. Sitä kautta taistellaan mitaleista. Uskon, että meillä on taas hyvin fyysisesti harjoitettu joukkue, joka pystyy parantamaan turnauksen edetessä.

"Me olemme saaneet poikapuolen yhteistyöhön"

Päävalmentaja Mustonen näkee, että Suomen jääkiekkoilun tasa-arvokuilua on pystytty kirimään viime vuosina.

− Suomi on tullut tasa-arvoisemmaksi kolmen-neljän viime vuoden aikana. Pitkä matka on toki vielä jäljellä, mutta koko ajan tapahtuu positiivisia asioita. Niitä tapahtuu sen takia, että me olemme itse nostaneet omaa häntäämme.

Mustosella on selvät syyt, miksi naiskiekkoilu on saanut enemmän arvostusta myös käytännössä.

− Me olemme harjoitelleet vuosia ammattimaisesti ja saavuttaneet kansainvälisesti tuloksia. Siinä vaiheessa on ollut vähän pakkokin arvostaa meitä tässä ympäristössä. Oikeaan suuntaan mennään ja lujaa.

Mustonen nimeää myönteisiksi kehityksen kohteista harjoittelumahdollisuudet.

"Meillä on jopa Susanna Tapani, joka pelaa pelkästään B-nuorten Mestistä Turussa."

− Meillä on tasavertaiset harjoittelumahdollisuudet naismaajoukkueella, tyttömaajoukkueella ja lisäksi muutamilla naisten liigaseuroilla. Pystymme aivan huippupelaajille järjestämään pelipaikan poikien joukkueissa, jossa harjoitus kasvaa. Naiset ovat tervetulleita pelaamaan vanhempiin C-nuoriin ja nuorempiin B-nuoriin.

− Meillä on jopa Susanna Tapani, joka pelaa pelkästään B-nuorten Mestistä Turussa. Me olemme saaneet poikapuolen yhteistyöhön. Sitä kautta saamme myös fysiikkavalmennusapua. Pystymme lisäksi rakentamaan harjoitusohjelmia yksittäisille pelaajille, jotka tähtäävät kansainväliselle huipulle, kehuu Mustonen.

Myös rahallinen tuki lämmittää Mustosen mieltä, vaikkakin vasta vain murto-osa on päässyt nauttimaan siitä merkittävissä määrin.

− Olympiakomitea on huomionut meidät esimerkiksi tukirahan saajina. Se Olympiakomitean 10 000 euroa ei mene silloin vanhempien pussista, jos pelaaja ei tee töitä, vaan yrittää harjoitella. Maajoukkuetason pelaajat pystyvät harjoittelemaan hyvin ja pystyvät tekemään taloudellisesti kauden, josta heille ei tule tappiota, joskaan ei voittoakaan.

− Meidän pitäisi saada satoja naispelaajia näiden mahdollisuuksien piiriin. Nyt meillä on vain viisi-seitsemän pelaajaa, jotka pysyvät harjoittelemaan kuin ammattilainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle