Naisleijonien maalivahti Meeri Räisänen ei anna kuohujen häiritä: "Meillä on kaksi pelaavaa veskaria lähdössä koneeseen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Meeri Räisänen uskoo Naisleijonien menestykseen.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Meeri Räisänen on Naisleijonien kokenutta kaartia ja huippumaalivahti kantaa roolinsa itsevarmasti ja luottaen joukkueeseen. Ympärillä vellovat kohut ja huhut eivät heiluta Suomen naisten maajoukkueen venettä.

Meeri Räisänen, 32, lähtee uransa kolmansiin olympialaisiin Naisleijonien riveissä. Hän on ollut maajoukkueen vakiokasvo jo pitkään, joten itse valintaprosessi ei aiheuttanut lisäjännitystä maalivahdin mieleen.

− Totta kai tuntuu hyvältä olla osa mahtavaa porukkaa ja päästä pelaamaan naisjääkiekkoilijan isoimpiin kisoihin ja edustaa maataan. Virallinen puhelu oli viimeinen varmistus lähtöön, mutta aika pitkään oli jo ollut selvillä, että minut halutaan mukaan. Olen ollut viimeiset kolme vuotta jokaisella leirillä, joten tavallaan osasin odottaa sitä, mutta ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu.

Naisleijonien ympärillä on kuohunut ennen Pekingin olympiaturnausta ja puheet ovat keskittyneet erityisesti maalivahtikolmikkoon ja siihen, että huippuveskari Noora Rätyä ei valittu joukkueeseen. Julkisuudessa on viritelty vastakkainasettelua Rädyn ja päävalmentaja Pasi Mustosen välille.

Pasi Mustosen maalivahtivalinnat ovat aiheuttaneet keskustelua. Arkistokuva.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Mustonen kertoi, että Anni Keisala on joukkueen ykkösmaalivahti kisoissa. Räisänen ja Eveliina Mäkinen ovat Kiinaan lähtevistä torjujista kaksi muuta. JYPin U20 Akatemiaa edustava Räisänen on tyytyväinen Naisleijonien maalivahtitilanteeseen.

− Ei kannata uskoa kaikkea, mitä mediassa lukee. Meillä on kaksi pelaavaa veskaria lähdössä koneeseen, jotka pystyvät pelaamaan isoja pelejä. Hyvä tilanne siis. Olen tyytyväinen, että nykyään nojataan kahteen vahvaan maalivahtiin, jotka ovat osoittaneet pystyvänsä pelaamaan kansainvälisellä huipulla ja tukevat toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Myös kenttäpelaajat saavat kokeneelta Räisäseltä luottoa.

− Joukkue on nuori, mutta kokenut ja taitava. Uskon, että voimme menestyä kisoissa.

Yhdysvallat ja Kanada ovat lähtökohtaisesti naisten olympiaturnauksen kaksi ennakkosuosikkia, mutta Suomi lukeutuu ehdottomasti kaksikon kärkihaastajiin. Räisänen muistuttaa, että Naisleijonien on oltava kuitenkin tarkkana jokaisen vastustajan kanssa.

− Paras iskun paikka meillä on se, että olemme hyvässä fyysisessä kunnossa ja jaksamme pelata illasta toiseen, kun jaamme vastuuta. Heikoin kohtamme on ehkä eurooppalaisia maita vastaan. Odotamme pohjoisamerikkalaisten haastamista ja tiedämme olevamme parempia kuin eurooppalaiset, mutta myös he voivat yllättää. Ei voi lähteä olettamaan asioita.

Meeri Räisänen on kokenut leijonavahti. Hän on jälleen valmiina vastuunkantoon.

82 aikuisten maaottelua pelannut Räisänen on ehdottomasti valmis hyppäämään tolppien väliin. Hän myös luottaa siihen, että muu ryhmä seisoo hänen takanaan tosipaikassa.

− Tuon kokemusta ja sitä kautta rauhaa. Tuen pelaavaa maalivahtia ja pelivuorossa saan tukea. Myös pelillisesti minulla on paljon annettavaa, Räisänen uskoo.

Kuvitellaan, että istut paluukoneessa Pekingistä takaisin Suomeen turnauksen jälkeen. Mitä pitää olla tapahtunut, että olet tyytyväinen?

− Olen antanut panokseni joukkueelle, oli se mikä tahansa, ja tulemme mitalin kanssa kotiin, päättää Räisänen.

» Lähetä palautetta toimitukselle