Naisleijonien maalipyssy Elisa Holopainen nauttii vastuusta: "Näissä kisoissa on tuntunut helpommalta kuin vuosi sitten"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Elisa Holopainen on noussut Naisleijonien tuloksentekijäksi.
Kolmesti maaliverkkoa Tanskan MM-jäillä heiluttanut Elisa Holopainen on kasvanut Naisleijonissa tulosyksikön rooliin ja on valmis vastaamaan huutoon myös pudotuspeleissä.

Naisleijonien kakkosketjun laitahyökkääjä Elisa Holopainen on summannut neljässä MM-kisojen alkulohko-ottelussa tehot 3+1=4. Hän johtaa joukkueen sisäistä maalipörssiä.

− Varsinkin kahdessa viimeisimmässä pelissä olen päässyt pelaamaan vahvuuksillani ja saanut paikoista sisään. Ihan kiva, että on täälläkin saanut avattua maalitilin, Holopainen totesi joukkueen välipäivänä.

Joukkue pelasi alkulohkon varsin ennakko-odotusten mukaisesti. Turnauksen alussa tuli kaksi tappiota, jonka jälkeen tuloksellinen suunta muuttui.

− Kaksi ensimmäistä peliä olivat kovia maita Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan. Sen jälkeen taso vähän heikkeni Japania ja Sveitsiä vastaan, oli helpompi pelata ja pääsimme olemaan kiekossa.

Holopainen onnistui maalinteossa viimeksi 4−0-voitossa Sveitsiä vastaan, kun hän teki Suomen toisen osuman

− Henkilökohtaisesti on mennyt hyvin. Kahdessa viimeisimmässä pelissä olen saanut olla kiekossa ja pelata vahvuuksillani. Olen tyytyväinen, mutta parannettavaakin on, hyökkääjä arvioi.

Naisten MM-turnauksen pelijärjestelmä mahdollisti sen, että Suomi A-lohkon kolmantena kohtaa B-lohkon ykkösen Tšekin puolivälierässä.

− Onhan se vähän haastavaa. Ensin tulivat kovat pelit ja sitten Tšekki puolivälierässä. Olemme pelanneet heitä vastaan tiukkoja pelejä ja heillä on hyvä joukkue, Holopainen virkkoi.

20-vuotias KalPa-hyökkääjä pelasi ensimmäiset naisten MM-kisansa kaudella 2018−19. Hän on kehittynyt ja saanut enemmän roolia valmennukselta vähän kerrallaan.

− Totta kai ensimmäisistä maajoukkuepeleistä on rooli muuttunut vuosi vuodelta. Vastuu on kasvanut. Näissä kisoissa on tuntunut helpommalta kuin vuosi sitten. Kun vastuuta saa niin pitää ottaa se myös vastaan. Nousujohteista on ollut.

Viime vuoden MM-kisoissa Holopainen teki turnauksen aikana tehot 1+1=2. Tulevaan puolivälierävastustajaan Tšekkiin Holopainen luo lyhyen silmäyksen.

− Vastaan tulee kokonaisuudessaan hyvä joukkue. Fyysinen ja liikkuva, heillä on taitavia pelaajia. Meillä on kova luotto omaan tekemiseemme.

» Lähetä palautetta toimitukselle