Naisleijonat jäi tylysti Yhdysvaltojen jalkoihin – Susanna Tapani ja Anni Keisala perkasivat turnausavauksensa suoritukset

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Anni Keisalalle merkattiin 47 torjuntaa ja torjuntaprosentiksi 90,38.

Naisleijonien maalilla valintakohun jälkeen suurennuslasin alla pelaava Anni Keisala joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa viidesti olympiaturnauksen avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan.

Osumista huolimatta Keisalaa ei voinut tappiosta syyttää, vaikka torjuja arvioi päästäneensä liikaa maaleja.

– Viisi on liikaa, se on fakta. Pari niistä olisi voinut ottaa kiinni.

– Suorat vedot ei saisi mennä, niin se kolmas maali olisi pitänyt torjua, Keisala analysoi.

Avauseräänsä Keisala arvioi onnistuneeksi, mutta Yhdysvaltojen saadessa täyden vaihteen silmään toisessa erässä suomalaisvahti jäi vaille mahdollisuuksia.

– Alkuun sain hyvän tatsin päälle, mutta sitten tuli ikäviä ohjureita ja he pääsivät laittamaan pari maalia sisään. Ei ne ensimmäiset osumat loppuun peliin mitenkään vaikuttaneet.

"Olisin voinut lyödä vetoa, että se oli näin"

Kenttäpelaajista Naisleijonien puolelta esiin nousi ykkössentteri Susanna Tapani, joka onnistui päätöserässä jo ratkenneessa tilanteessa tekemään Suomen turnauksen kaksi ensimmäistä maalia.

Hattutemppukin oli lähellä, jos avauserän huippupaikka olisi osunut.

– Kyllä se harmitti, kun siitä paikasta ei mennyt sisään. Varmaan yhdeksän kymmenestä menee tuollaisista maaliin, Tapani harmitteli.

– Kiva, että sain kuitenkin onnistumisia.

Susanna Tapani pääsi juhlimaan kahdesti maalia päätöserässä.

Ottelun lopussa nähtiin hämmentävä tilanne, kun pelikello ehti kulua loppuun lukemissa 5–1. Hetkeä aiemmin Tapanin laukoman kiekon havaittiin kuitenkin menneen maaliin, joten pelikello rullattiin takaisin maalintekoaikaan.

Tapani ei itsekään aluksi uskonut kiekon menneen maaliin.

– Olin varma, että se meni tolpasta tolppaan ja siitä ulos. Olisin voinut lyödä vetoa, että se oli näin, mutta ilmeisesti se oli osunut kameraan maalin sisälle.

Lauantaina pelattavasta ottelusta Kanadaa vastaan Tapani odottaa Suomen kannalta helpompaa haastetta kuin turnausavauksesta.

– Kanada ei yritä pitää kiekkoa niin paljon kuin Yhdysvallat. Vähän suoraviivaisempi joukkue ja pyrkivät enemmän maalia kohti. Se on sopinut meille vähän paremmin, Tapani arvioi.

» Lähetä palautetta toimitukselle