Näin Colorado Avalanchen tähdet vertailevat Suomea ja Pohjois-Amerikkaa – Cale Makar haluaisi vaihtaa Suomen ja Yhdysvaltojen kansallislaulut päikseen

NHL / Haastattelu
Cale Makarin mielestä Maamme-laulu oli mahtava.
Kuva © Jarno Hietanen
NHL:n parhaaksi puolustajaksi viime kaudella palkittu Cale Makar ja joukkueensa Stanley Cupiin luotsannut Jared Bednar vertailevat Suomea ja Pohjois-Amerikkaa mielenkiintoisella tavalla. Makarilla on selkeä näkemys siitä, mitä hän haluaisi Suomesta kotiin Denveriin viedä.

NHL Global Series -viikonloppu Tampereella on saatu päätöksen, ja menneet päivät jäävät suomalaisten NHL-fanien muistiin pitkiksi ajoiksi. Lämpimät muistot Suomesta jää myös koko Colorado Avalanchen NHL-joukkueelle. Avsin tähtipuolustaja Cale Makarille päällimmäisenä mieleen jäi Maamme-laulu.

– Voisin ehkä tehdä vaihtokaupan kansallishymneistä, jotta saisin Suomen kansallislaulun ennen jokaista peliä, Makar hekumoi.

Kanadalaiselle Makarille vaihtokauppa olisi hyvinkin mieleinen, sillä ennen jokaista Avalanchen kotiottelua kuullaan Yhdysvaltojen kansallislaulu. Lauantaina Tampereella Maamme-laulun esitti poptähti Anna Puu Nokia-Areenan yleisön yhtyessä lauluun täysin rinnoin. Makarille hetki oli erityinen.

– Se hymni on todella sykähdyttävä! Hieno kansallislaulu, joten hyvä teille suomalaisille, Makar kertoo.

Kysyttäessä Suomalaisesta yleisöstä ja sen eroista Pohjois-Amerikkaan Makar kehuu vuolaasti tunnelmaa Tampereella.

– Yleisö täällä oli aika makea! Hieman samanlainen (kuin Pohjois-Amerikassa), mutta kuitenkin erilainen. Mikko (Rantanen) kertoi ennen pelejä että yleisö täällä on joskus hieman hitaasti lämpeävää, mutta tunnelma kohoaa pelin edetessä. Koin itse asian samalla tavalla, Makar kertoo.

– Rakastin aaltoa katsomossa! Sitä tosin näkee aika-ajoin myös Pohjois-Amerikassa. Oli myös hienoa kuulla kannustuslauluja kolmannessa erässä, joten saimme maistiaisen ikään kuin jalkapallo-ottelun tunnelmasta jääkiekkokaukalossa!

Makarin kanssa samoilla sivuilla oli myös Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar.

– Yleisö täällä on selvästi erilainen kuin Pohjois-Amerikassa, koska kaikkialla on omat erityiset tapansa juhlia ottelussa. Energia tässä rakennuksessa oli fantastinen, Bednar kertoo.

Eroavaisuuksia hän ei kuitenkaan lähde avaamaan sen tarkemmin, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.

– Olen hemmoteltu, koska fanimme Coloradossa ovat olleet poikkeuksellisia viimeiset pari vuotta. Emme ole pelanneet kotona paljoa tänä vuonna, joten muistan oman yleisömme tietenkin parhaiten playoffeista ja sen pöhinän kaupungilla silloin, Bednar kertoo.

Yhtäläisyyksiä hän yleisöstä löytää.

– Suomessa on ennen pelejä samanlaista energiaa ja kuhinaa. Ihmiset ovat eläväisiä ja puheliaita ja vallitsee sellainen odottava tunnelma.

Makarilla on selvä vastaus siihen, millainen muisto Suomesta jää.

– Ihmiset täällä Suomessa ovat kohdelleet meitä uskomattomalla tavalla ja kaikki ovat olleet todella mukavia! Oli hienoa päästä näkemään suomalaista jääkiekkokulttuuria ja kokemaan sitä energiaa, jota täällä jääkiekon ympärillä on, Makar kehuu.

– Olisi siistiä päästä kokemaan tämä uudestaan!

» Lähetä palautetta toimitukselle