Monipuolisuuteen pyrkivä Varjonen on ollut tehokas Tyttöleijonien takalinjoilla − "Olen saanut sen kautta itseluottamusta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Sinna Varjonen on pelannut kolmen maan turnauksessa hyvin.
Tyttöleijonien puolustaja Sinna Varjonen on kirjauttanut tehot 2+2 kolmessa pelatussa ottelussa kolmen maan turnauksessa. Yksi ottelu on vielä jäljellä. Sen 17-vuotias puolustaja haluaa olevan joukkueelta viikon paras.

Tyttöleijonat voitti Tšekin kolmen maan turnauksen ottelussa perjantaina Julia Schalinin maalilla niukasti 1−0. Osuman syötti puolustaja Sinna Varjonen.

Maali syntyi ottelun alkuhetkillä, mutta Varjosen mukaan juuri ensihetket olivat hankalia tyttöleijonaryhmälle. Toisaalta tilanne ei ollut sen helpompi vastustajallekaan.

− Ensimmäinen erä oli vähän sekavaa pelaamista. Vähän pomppi kummallakin, eikä peli ollut kummankaan hallussa. Toisessa ja kolmannessa erässä jouduimme pyörimään vähän enemmän omissa, emmekä saaneet niin paljon paikkoja hyökätä.

Kehut maalivahdille

Suvi Saarinen koppasi Tyttöleijonien maalilla peräti 33 torjuntaa. Seuratasolla TPS:ää edustava maalivahti sai Varjoselta vuolaat kiitokset.

− Hän oli maalissa tosi hyvä ja häneen pystyi luottamaan. Hänestä näkyi hyvä itseluottamus, eikä meillä ollut hirveästi hätää.

Edellisessä ottelussa Japania vastaan Varjonen paukutti tehot 2+1. Turnauksen avausottelu juuri Tšekkiä vastaan sujui tehopisteittä ja tappiokin tuli. Perjantain kamppailuun puolustaja oli tyytyväinen omien otteidensa osalta.

− Se meni ihan hyvin, mutta ensimmäisessä erässä erässä pääsin olemaan enemmän kiekon kanssa ja lopussa sain puolustettua hyvin. Kolmannessa erässä tuli alivoimaa paljon. Oli mukava päästä pelaamaan paljon.

Syy omiin tehoihin Varjoselta löytyy kuin apteekin hyllyltä.

− Olen päässyt pelaamaan hyvin pelaajien kanssa ja sitä kautta on syntynyt myös tulosta. Olen saanut sen kautta itseluottamusta ja pystynyt näyttämään parastani.

Monipuolisuus kunniaan

Kuortanetta Naisten Liigassa edustavalla Varjosella on paljon joukkuekavereita mukana Tyttöleijonissa.

Maalintekoon osallistuminen ei ole puolustajan päätehtävä jääkiekossa, mutta ei tehoista haittaakaan ole.

− Enemmän haluaisin pelata monipuolisesti, vaikka pisteet ovat ihan mukavia. Varsinkin ylivoimalla niitä on tarkoituskin saada, Varjonen tiesi.

Suomen alle 18-vuotiaat toivot kohtaavat kolmen maan turnauksessa vielä lauantaina keskipäivän ottelussa Japanin.

− Täytyy lähteä parantamaan vielä tästä pelistä. Koetamme saada joukkueena turnauksen parhaan pelimme siihen. Täytyy valmistautua hyvin, Varjonen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle