Miten sinun viikonloppusi sujuu? Uusi ässäluotsi järjestää videospektaakkelin

LIIGA / Haastattelu
Pasi Kaukoranta on ensimmäistä kertaa Ässien päävalmentajana.
Kuva © Esko Kallioniemi
Ässät harjoitteli tauon aikana maanantaista keskiviikkoon, ja sen jälkeen vaihtui päävalmentaja. Pasi Kaukoranta aloittaa valmistautumisen välittömästi virallisen tiedotusosuuden jälkeen.

Suomen mestaruus Karri Kiven valmennusryhmässä yhdessä Mikael Kotkaniemen kanssa. Nuorten SM-liigan pronssimitalit kaudella 2013-14, apuvalmentajuus Pekka Rautakallion valmennusryhmässä, ja siirtyminen pesäpallon pariin.

Pasi Kaukoranta tiivisti kuitenkin ajatusmaailmansa lyhyesti, mutta ytimekkäästi.

− Porilaisena Ässät on minulle sydämen asia. Viikonlopun tunnit ennen maanantaita ovat pitkiä, sillä olisin mielelläni aloittanut joukkueen kanssa jo lauantaina, Kaukoranta kertoi.

− Ilman valmentajan vastuuta peliä on pystynyt katsomaan erilaisesta perspektiivistä. Vain Ässiä olen seurannut todella tiiviisti, mutta katsomistani peleistä olen analysoinut myös Ässien vastustajan. Tunteeni ovat olleet edelleen Ässien puolella.

Loppukauden joukkueensa Kaukoranta kohtaa ensimmäistä kertaa vasta maanantaina (12.11.), mutta se ei tarkoita välitöntä vapaata uuden pestin alkumetreillä.

Vaikka valmennusryhmään kuuluvat Jere Härkälä sekä Jaakko Rosendahl ovat Kaukorannalle tuttuja jo vuosien takaa, tämän kauden yhteisen tarinan rakentaminen alkaa välittömästi.

− Kaikkemme teemme sen eteen, että olemme maanantaina valmiit astumaan joukkueen eteen. Valmennuksen kanssa meillä on edessämme 48 tunnin videospektaakkeli.

− Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen projektivalmentajana kesken kauden. 2,5 vuotta poissa Ässistä on lopulta lyhyt aika, joten ei tämä tunnu oudolta tulla mukaan. Painetta en koe ollenkaan.

Vuodet poissa porilaisseuran vahvuudesta eivät ole tarkoittaneet työttömyyttä. Itse asiassa juuri nykyisten työnantajien joustavuus oli tärkeässä roolissa siinä, että Kaukoranta pystyi Ässien kutsuun vastaamaan.

− Sain virkavapaata sekä opettajan tehtävistä että Kankaanpään Mailasta. Satakuntalaisille Porin Ässät on tärkeä juttu, joten tästä asiasta ei tullut minkäänlaista ongelmaa, Kaukoranta kiitteli.

51-vuotias ässävalmentaja myös avasi valmennuksen työnjakoa. Päävalmentaja vastaa otteluissa kokonaisuudesta, Härkälä peluuttaa hyökkääjät ja Rosendahl puolustajat.

Vaikka käytännön työnteko koko joukkueen voimin alkaa vasta maanantaina, lähtökohdat olivat silti jo päivänselvät.

− Loppukauden kolme teesiä ovat kurinalaisuus, selkäytimestä tuleva pelitapa sekä intohimo. Yksikään ei vedä välistä tai fuskaa. Tästä joukkueesta olen 13 pelaajaa valmentanut aiemminkin, joten siitä on apua.

− HIFK ja Tappara ovat kunnon vastukset heti kärkeen. Kaikkiaan kolme harjoitusta saamme alle ennen pelejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle