Miro Aaltosen pelisilmä kunnossa: "Yllättävän hyvin löytyi kemiat"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Aaltonen oli haastateltavana silmä punaisena.
Kuva © Topi Lainio
Miro Aaltonen oli Suomen joukkueen tehokkain Venäjä-ottelussa. Aaltonen vastasi Suomen toisesta maalista ja syötti kaksi muuta osumaa.

Miro Aaltosen otteita ei haitannut viime viikolla KHL-ottelussa tullut kolhu, kun hän oli saanut lievän osuman silmäänsä.

− Aloitustilanteessa tuli mailasta osumaa. Onnekas siinä mielessä, että meni vain vähän punaiseksi. Näkö ja pelisilmä ovat kunnossa, Aaltonen kommentoi.

Pelisilmästä saatiin hyvä osoitus, kun Aaltonen syötti Harri Pesosen tekemän Suomen avausmaalin ja Valtteri Filppulan viimeistelemän kolmannen osuman. Molemmat maalit syntyivät Suomen pelatessa viidellä neljää vastaan. Aaltonen itse onnistui puolestaan maalinteossa kahden miehen ylivoimalla.

− Aina on kiva onnistua tekemään tehoja, ja muutenkin pelasimme mielestäni hyvin, Aaltonen näki.

Aaltonen korosti helppoja kuvioita ylivoiman onnistumiseen, kun joukkue kokoontui vasta aikaisemmin tällä viikolla.

− Ylivoimamme oli varsin yksinkertaista. Ammuttiin paljon ja kiekko liikkui, hän totesi.

− Hirveän paljon ei ole vielä pelattu yhdessä, mutta yllättävän hyvin löytyi kemiat, Aaltonen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle