Katie Robinson, 23, kasvoi Kassonissa, Minnesotan osavaltiossa. Hän aloitti jääkiekon jo varhain ja pelasi poikien kanssa aina lukioikäiseksi saakka. Hän pelasi puolustajana kotikaupunkinsa lukiojoukkueessa. Hänelle sattui ikävä loukkaantuminen pahimpaan aikaan lukiopelejä, mutta hyvät otteet riittivät vakuuttamaan yliopistojoukkueiden rekrytoijat.
Dodge County High
146 ottelua, 36 maalia, 102 syöttöä, 138pistettä.
14 ottelua pudotuspeleissä, 5 maalia, 7 syöttöä, 12 pistettä.
– Kasvoin jääkiekon parissa pikkukaupungissa eteläisessä Minnesotassa. Vanhempi veljeni pelasi jääkiekkoa, joten minäkin halusin pelata sitä. Pelasin poikien kanssa seitsemännelle luokalle asti kunnes siirryin pelaamaan tyttöjen lukiojoukkueeseen. Joukkueemme oli pikkukaupungin lukiojoukkue. Emme olleet kovin hyviä, mutta kehityimme vuosien aikana. Pelasin siinä joukkueessa kuusi vuotta. Olimme muutaman kerran vähällä päästä osavaltion lopputurnaukseen. Turnaus on aika iso juttu Minnesotassa, mutta emme ihan yltäneet sille tasolle.
– Loukkaannuin toisen kauden alkupuolella. En pystynyt pelaamaan kautta loppuun eturistisidevamman takia. Se oli ikävää aikaa, koska yliopistojen rekrytointiprosessi oli juuri tuolloin käynnissä. Onneksi muutama yliopisto oli kuitenkin kiinnostunut minusta, sillä he tiesivät, että palaan takaisin kaukaloon entistä vahvempana.
Robinsonilla oli joitakin vaihtoehjoja joista valita, mutta yliopistovalinta oli hänelle lopulta aika helppo. Opinahjoksi valikoitui Minneapolisin ja Saint Paulin kaksoiskaupungeissa sijaitseva Minnesotan yliopisto.
– Halusin pelata kotiani lähellä. Rajasin kahdeksi viimeiseksi vaihtoehdoksi Pohjois-Dakotan yliopiston ja Minnesotan yliopiston. Puhuttuani vanhempieni kanssa päädyin valitsemaan Minnesotan. Mielestäni se oli näistä kahdesta parempi valinta. En tiennyt silloin, mitä haluaisin opiskella ja mielsin Minnesotan yliopiston Pohjois-Dakotaa opetuksellisesti paremmaksi. Valitsin pääaineekseni toimitusketjun hallinnan yliopiston johtamisen yksikössä, Carlson School of Managementissä.
– Valitsin Minnesotan yliopiston, koska olen aina halunnut opiskella ja pelata siellä. Siellä kaikki on erinomaista, valmennuksesta ja yliopistokulttuurista lähtien. Tein valinnan lukion toisen vuoden aikana. Viihdyin yliopistossa erittäin hyvin neljän vuoden ajan.
Opiskelu on kovaa työtä
Yliopistovalinta oli hänelle helppo, jopa intuitiivinen, mutta muutos rutiineissa lukion ja yliopiston välillä osoittautui varsin haastavaksi. Opiskeluun ja urheiluun keskittyminen osoittautui erittäin vaativaksi yhdistelmäksi.
– Totuttautuminen yliopistoelämään oli vaikeaa aikaa. Harjoittelimme monta tuntia päivissä. Se oli ihan täysipäiväistä työntekoa.
Robinsonin päivät kuluivat harjoitellen, jotta hän olisi iskussa joukkueensa peleissä, mutta hänen piti myös pitää huoli, että hän olisi iskussa tenteissä. Kursseille osallistuminen ja tenttien läpäiseminen ei yksinkertaisesti riittänyt.
– Kurssit pitää suorittaa erinomaisesti, jotta saa pelata. Meillä oli korkea tasovaatimus. Arvosanoiksi piti saada viitosia ja nelosia. Sanoisin, että yliopistossa urheillessa opiskelu on pääsijalla urheilun sijaan. Vaikka urheilu on tärkeä prioriteetti, siellä pidetään huoli, että se ei mene opiskelujen edelle.
"VALITSIN MINNESOTAN YLIOPISTON, KOSKA OLEN AINA HALUNNUT OPISKELLA JA PELATA SIELLÄ"
Opiskeluun ja urheiluun keskittyminen voi vaikuttaa erittäin vaativalta yhdistelmältä, jota se myös onkin, mutta ainakin Robinsonin tapauksessa hänen yliopistollaan oli tarjota riittävät resurssit, jotta pelit ja opinnot sujuivat hyvin.
– Minnesotan yliopistolla on paljon resursseja, varsinkin niille opiskelijoille, jotka myös urheilevat. Meille oli tarjolla tutorointia. Ensimmäiset kaksi vuotta kävin tutoroitavana ilta-aikaan harjoitusten jälkeen. Tutorit auttoivat minua kotitehtävieni kanssa ja pitivät huolen, että sain kaiken tehtyä. Kahden ensimmäisen vuoden jälkeen tutorointia oli mahdollista jatkaa, jos koki sen tarpeelliseksi. Meille oli myös asetettu minimimäärä tunteja, jotka meidän piti käyttää opiskelun. Tästä pidettiin ihan kirjaa, ettei opinnoista luistettu. Tästä oli minulle suuri apu opintojen kannalta.
– Yliopisto tarjoaa myös paljon mielenterveyteen liittyviä palveluita, mikä on hyvä varsinkin niille, jotka yhdistävät opiskelun ja urheilun. Urheilupsykologit auttavat niitä, joilla on hankaluuksia opintojen, urheilun tai minkä tahansa muun asian kanssa. Sitä varten oli ajanvarausjärjestelmä. Heidän kanssaan pystyi puhumaan asiasta kuin asiasta. Koin tämän erittäin hyödylliseksi.
Varsin rauhallisen oloisen Robinsonin ääni paikoin värisee hänen muistellessa aikaansa Minnesotan yliopistossa.
– Minnesotan yliopisto on urheilullisesti erinomainen. Minulle tarjottiin niin paljon jäällä ja sen ulkopuolella. Meidät valmistettiin myös työelämää varten. Joukkueeni osallistui naisten eri urheilujoukkueiden perustamaan mentorointiohjelmaan, WILL:iin (Women Invested in Leadership and Learning), jonka tarkoituksena on helpottaa siirtymistä työelämään. Tapasimme parin kuukauden välein eri puolilla Minnesotan osavaltiota toimivia naisjohtajia oppiaksemme naisten mahdollisuuksista työelämässä urheilu-uran jälkeen.
Pelaaminen on kovaa työtä
Opinnoissa menestyminen vaati aikaa ja vaivaa, mutta Minnesotan yliopiston joukkueessa pelaaminen ei ollut yhtään sen helpompaa Robinsonille. Hän ei ollut enää yksi joukkueensa parhaista pelaajista, mikä pakotti hänet oppimaan nöyryyttä. Tähtipelaajan sijasta hänestä muotoutui tärkeä pukukoppipelaaja.
Minnesotan yliopisto
121 peliä, 10 maalia, 4 syöttä, 14 pistettä
– Minnesotan yliopisto tunnetaan sen menestyksestä kansallisella tasolla. Se on parhaista parhain joukkue naisten yliopistosarjassa Yhdysvalloissa. Minua pelotti liittyä joukkueeseen, sillä olin pikkukaupungin tyttö, joka siirtyi ison kaupungin joukkueeseen. Olin yksi parhaista lukiojoukkueessani, mutta vain yksi muiden joukossa yliopistojoukkueessani. Oli vaikea totutella pienempään rooliin, mutta koin, että kasvoin sitä myötä ja otteeni jäällä myös paranivat.
– Aikani yliopistojoukkueessa ei ollut sitä, mitä olin odottanut. En sitten ollutkaan se tähtipelaaja, joka luulin, että minusta tulee. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en päässyt pelaamaan paljon noiden neljän vuoden aikana. Sain kyllä mahdollisuuksia, mutta olin enemmän penkillä kuin jäällä. En kuitenkaan muuttaisi mitään tuosta ajasta, sillä se auttoi minua kasvamaan ihmisenä. Opin olemaan johtaja jään ulkopuolella sen sijaan, että kävisin pelaamassa minulle tarjoutuneet vaihdot. Pystyin motivoimaan joukkuetovereitani, mikä oli mielestäni hyödyllisempää joukkueelleni kuin pelilliset ansioni.
Pienempään rooliin totuttautuminen sai hänet tajuamaan, että jääkiekossa on paljon muutakin kuin pelkät henkilökohtaiset saavutukset.
– Joukkueeni oli uskomaton. He ovat perheeni ja parhaat ystäväni. Mielestäni valmentajat ovat maan parhaat. He eivät niinkään välitä pelaajista pelaajina, vaan ihmisinä. Heille on tärkeä oppia tuntemaan pelaajat ja heidän perheensä. Heidän mottonsa on "rekrytoimme parhaat pelaajat, joilla on parhaat perheet ja persoonallisuudet." He rekrytoivat erinomaisia ihmisiä, jotka sattuvat myös olemaan erinomaisia pelaajia.
"EN KUITENKAAN MUUTTAISI MITÄÄN TUOSTA AJASTA, SILLÄ SE AUTTOI MINUA KASVAMAAN IHMISENÄ"
Peruttu kausi
Robinsonin aika yliopistosarjassa tuli yllättäen päätökseen keväällä 2020. Minnesotan yliopisto oli onnistunut voittamaan konferenssinsa mestaruuden hänen toisen kautensa päätteeksi, mutta kansallinen mestaruus oli jäänyt joukkueelta saavuttamatta hänen ollessaan osa joukkuetta.
– Kolmen ensimmäisen vuoteni aikana joukkueessa olimme lähellä voittaa kansallisen mestaruuden, mutta emme kuitenkaan onnistuneet siinä. Ensimmäisenä vuonna pääsimme Frozen Four -lopputurnaukseen, johon osallistuu neljä maan parasta joukkuetta, joiden tavoitteena on voittaa kansallinen mestaruus. Hävisimme ensimmäisen pelin sinä vuonna ja se oli sitten siinä. Toisena vuonna emme yltäneet lopputurnaukseen saakka. Se oli iso pettymys, koska turnaus järjestettiin kotihallissamme sinä vuonna. Kolmantena vuonna pääsimme finaaliin saakka, mutta hävisimme Wisconsinin yliopistolle. Tappio tuntui erityisen pahalta, sillä Minnesotan ja Wisconsinin välillä on pitkäaikainen viha-rakkaussuhde.
Pandemian takia kauden peruuntuminen sai muutoin tyynesti asioista puhuvan Robinsonin äänen jälleen värisemään.
– Valmistautuessamme neljänteen kauteeni, halusimme kaikki voittaa kansallisen mestaruuden. Emme halunneet, että meidät muistettaisiin sinä joukkueena, joka ei voittanut sitä. Tuo viimeinen vuoteni oli hauska alusta loppuun. Meillä oli hyvä joukkue ja paljon lahjakkaita pelaajia. Ensimmäistä vuottaan joukkueessa olleet pelaajat olivat erityisen taitavia. Kaikki oli yksinkertaisesti kohdillaan. Pääsimme maan kahdeksan parhaan joukkoon, kunnes koronavirus pilasi kautemme. Valmistauduimme pelaamaan Ohion osavaltionyliopistoa vastaan päästäksemme lopputurnaukseen, kun kuulimme, että peli on peruttu ja koko kausi on peruttu.
Viimeistä vuottaan yliopistossa olevien pelaajien oli erittäin vaikea suhtautua kauden peruuntumiseen, koska samalla katosi viimeinen mahdollisuus voittaa kansallinen mestaruus. Uutta mahdollisuutta ei enää tulisi koskaan. Syvä tyhjyyden tunne valtasi pelaajat saman tien.
– Se oli sydäntäsärkevää. Me viimeisen vuoden opiskelijat olimme täysin lamaantuneita, shokissa. Tieto tuli ihan puskista. Se oli yhtä tunteiden sekamelskaa. Ei siinä tiennyt, mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Ei sitä osaa edes selittää, miltä se tuntui. Olin ihan eksyksissä.
Viimeisen vuoden opiskelijat joutuivat kokemaan myös toisen pettymyksen, sillä pudotuspelien peruuntumisen lisäksi heiltä jäi kokematta opiskelijaelämä ilman urheilua.
– Kevätlukukausi on viimeisen vuoden opiskelijoille usein muistorikas, sillä siinä vaiheessa suurin osa kursseista on yleensä jo suoritettu eikä heidän tarvitse valmistautua tulevaan yliopistokauteen kevätharjoittelun merkeissä. Tämä jäi meiltä viimeisen vuoden opiskelijoilta kokematta, mikä teki kauden peruuntumiseen suhtautumisesta entistä vaikeampaa.
Elämä yliopiston jälkeen
Kun tilanne oli rauhoittunut, Robinson ja hänen joukkuetoverinsa tajusivat, että heidän täytyy päättää laittavatko hokkarit naulaan vai jatkavatko pelejään ulkomailla.
– Käytin pari viikkoa päästäkseni sinuiksi tilanteen kanssa. Sinä aikana tajusin, etten halua siirtyä työelämään ihan vielä. Halusin jatkaa pelaamista vielä ainakin yhden kauden verran.
– Keskustelin asiasta kämppäkaverieni Patti Marshallin ja Alex Wokenin kanssa. He olivat kumpikin aikeissa ottaa välivuoden opinnoissaan, ennen kuin he jatkavat hammaslääketieteelliseen ja eläinlääketieteelliseen, joten myös he olivat halukkaita pelaamaan Euroopassa. Koitimme etsiä joukkuetta yhdessä. Olimme yhteydessä moniin eri tahoihin, mutta koronavirustilanteen takia harvalla joukkueella oli halukkuutta tehdä sopimus kolmen pelaajan kanssa.
Joukkueen löytäminen osoittautui hankalaksi kolmikolle. Yleinen epävarmuus teki tilanteen hankalaksi heille sekä niille joukkueille, joihin he olivat olleet yhteydessä.
– Alex [Woken] päätti lähteä pelaamaan Saksaan. Hänen joukkueessaan ei kuitenkaan ollut tilaa kuin yhdelle ulkomaalaispelaajalle, joten minun ja Pattin [Marshall] piti etsiä itselle joukkue toisaalta. Palkkasimme pelaaja-agentin ja yritimme löytää joukkueen, joka tekisi sopimuksen meidän molempien kanssa. Keskusteltuamme usean joukkueen edustajien kanssa, päätimme, että meidän kummankin kannalta olisi parasta pelata eri joukkueissa. Hän pelaa nyt Brynäs IF:ssä Ruotsissa ja minä löysin itselleni pelipaikan TPS:stä. Tämä oli mielestäni hyvä ratkaisu.
Hyppy tuntemattomaan
Robinson ei tiennyt juuri mitään uudesta kotikaupungistaan, paitsi sen, että se sijaitsee Suomessa. Hän ei kuitenkaan kokenut tätä ongelmaksi. Isoin ongelma hänelle oli tehdä päätös muuttaa kauas kotoa.
– En tiennyt juuri mitään tästä kaupungista tai joukkueesta allekirjoittaessani pelaajasopimuksen TPS:n kanssa, mutta päätin hypätä tuntemattomaan. Olin itsekin yllättynyt, että päätin muuttaa Suomeen. Minulla ei ole tapana ottaa mitään isoja riskejä tai astua mukavuusalueeni ulkopuolelle. Päätöksen tekeminen pelotti minua aluksi, mutta sitten tuumin, että tämä on ainutkertainen mahdollisuus minulle. Pääsisin pelaamaan jälleen ja samalla vierailemaan maassa, jossa olen aina halunnut käydä. Mietin, että miksipä ei. Olen kuitenkin nuori ja ehdin kyllä tekemään töitä loppuelämäni.
Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kaikki oli valmista ulkomaille muuttoa varten. Hänen tarvitsisi vain pakata laukkunsa ja suunnata lentokentälle.
– Otin selvää asioista tehtyäni sopimuksen. Lentojen järjestäminen oli vähintäänkin hankalaa koronasta johtuvien matkustusrajoituksien takia. Hässäkkää riitti niin paljon, etten edes muista sitä kaikkea.
– Siskoni häät olivat elokuun lopussa ja olin sopinut valmentajieni kanssa, että pääsisin muuttamaan Suomeen heti häiden jälkeen. Yritimme järjestää asiat niin, että pääsisin Suomeen mahdollisimman aikaisin. Muistaakseni lentoni oli määrä lähteä elokuun 31. päivänä. Minulla oli todistus negatiivisesta koronavirustestistä, kirje joukkueeltani sekä pelaajasopimus. Luulin, että asiat ovat kunnossa ja kaikki menisi hyvin.
"OLIN ITSEKIN YLLÄTTYNYT, ETTÄ PÄÄTIN MUUTTAA SUOMEEN"
Kaikki vaikutti olevan kunnossa, mutta Suomeen pääseminen osoittautui painajaismaiseksi urakaksi.
– Ongelmat alkoivat heti päästyäni lentokentälle. Olin kirjaamassa matkatavaroitani, kun lentokenttävirkailijat ilmoittivat minulle, etteivät voi päästää minua lennolle, sillä heidän tietojensa mukaan Suomi ei päästä maahan amerikkalaisia. Kerroin heille, että minun pitää päästä Suomeen, sillä kausi on alkamassa muutaman päivän kuluttua. Näytin heille kaikki tarvittavat paperit, isäni otti yhteyttä konsulaattiin päästäkseni matkaan, mutta minua ei päästetty lennolle.
– Ajoimme kotiin puolitoista tuntia. Minulla oli kaikki pakattuna. Siinä vaiheessa tuumin, ettei tästä tule mitään, etten ikinä pääsisi Suomeen pelaamaan. Olin jo menettänyt toivoni, mutta varsinkin isäni valoi minuun uskoa.
Matkalla länteen
Asiat eivät menneet suunnitellulla tavalla, mutta Robinsonin isä onnistui valamaan häneen uskoa. Robinson ja hänen isänsä matkustivat Los Angelesiin, Kaliforniaan, jotta hän pääsisi Suomeen.
– Olin kotona yhdestä kahteen viikkoa. Minä ja isäni otimme selvää asioista joka päivä. Äkkäsimme, että minun kannattaisi yrittää hakea oleskelulupaa etukäteen. Minun piti matkustaa Suomen konsulaattiin, joko Los Angelesiin tai New Yorkiin, voidakseni saada sen. Soitimme kumpaankin konsulaattiin ja päädyimme siihen lopputulokseen, että Los Angeles on näistä kahdesta parempi vaihtoehto, sillä New Yorkin osavaltiossa oli Kaliforniaa tiukemmat matkustusrajoitukset. Saimme varattua ajan konsulaatista muistaakseni syyskuun yhdeksännelle päivälle. Minä ja isäni päätimme sitten lentää Kaliforniaan muutamaksi päiväksi puolen tunnin tapaamista varten. Se oli hauska reissu, sillä kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Kaliforniassa.
– Otin uudelleen yhteyttä valmentajiini. Kerroin heille hakeneeni oleskelupaa ja käyneeni Suomen konsulaatissa. Tulostin lisää tietoa matkustusrajoituksista ja odotin kunnes minulle lähetettäisiin uudet lentoliput. Muutama päivä myöhemmin olin taas lentokentällä. Minua ei tälläkään kertaa haluttu päästää lennolle, joten olin jälleen menettää malttini. Lopulta pääsimme kuitenkin oikean henkilön juttusille. Hän oli jotenkin sattunut kuulemaan keskustelumme ja hoiti minut eteenpäin lennolle. Tämän jälkeen minulla ei ollut yhtään ongelmaa koko matkan aikana.
Yksin kotona
Muuttaminen ulkomaille on haastavaa ja uuteen ympäristöön totuttautuminen on keskeisen tärkeää. Robinsonin tapauksessa 14 päivän karanteeni teki sopeutumisen hankalaksi.
– Vietin kahden viikon karanteenini hostellimaisissa olosuhteissa. Se oli aika rankkaa, sillä olin juuri muuttanut uuteen maahan ihan yksin enkä saanut tavata ketään, enkä puhua kellekään. Minun piti vain pysyä ihmisistä etäällä ja järkeillä asioita omatoimisesti.
Karanteeni ei kuitenkaan ollut kovinkaan hankala matkustukseen liittyviin ongelmiin verrattuna.
– Karanteeni sujui paremmin mitä kuvittelin, sillä keksin riittävästi tekemistä melkein jokaiseksi päiväksi. Yritin myös nukkua mahdollisimman pitkään, jotta aika kuluisi nopeammin. Pystyin kuntoilemaan, käymään ulkona, kävelemään ympäri kaupunkia, näkemään eri paikkoja ulkopuolelta ja käymään ruokakaupassa. Pidin Turun linnasta. Näin myös keskusta-aluetta, jokirantaa ja jopa hieman maalaismaisemaa. Koitin tehdä ja nähdä uusia asioita joka päivä totuttautuakseni uuteen ympäristöön, jotta elämä olisi helpompaa karanteenin jälkeen, jotta tietäisin, mitä on missäkin päin kaupunkia.
Harjoituksissa
Robinson oli kahden yksin vietetyn viikon jälkeen vakavasti ihmiskontaktin tarpeessa.
– Pääsin joukkueen harjoituksiin ensimmäistä kertaa. Olin peloissani ja hermostunut, mutta samalla todella innoissani, sillä pääsisin vihdoin viettämään aikaa toisten ihmisten kanssa.
TPS:n naisten joukkue oli harjoitellut kesäkuun puolivälistä saakka ja pelannut ensimmäisen pelinsä heinäkuun alkupuolella. Tämä kävi Robinsonille varsin selväksi hänen ensimmäisissä harjoituksissa, sillä hän ei ollut pysyä muiden vauhdissa mukana.
– Ensimmäiset harjoitukset olivat todella rankat. Olin huonossa kunnossa. Hengittäminen oli raskasta ja paikkoihini sattui jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Olin viimeksi ollut jäällä viikon verran heinäkuun alussa ja sitä ennen maaliskuussa.
– Ensimmäinen harjoitusviikko oli rankka. Paikat olivat todella hellinä aamuisin. Pystyin juuri ja juuri kulkemaan rappusia ylös ja alas. Yllätyin joukkuetovereideni ja pelin tasosta. Pidin sitä itsestäänselvänä, että Amerikassa pelataan parasta naiskiekkoa ja että täällä meno olisi hieman verkkaisempaa.
"PÄÄSISIN VIHDOIN VIETTÄMÄÄN AIKAA TOISTEN IHMISTEN KANSSA"
Vaikka Robinsonin matkaan mahtui monen monta mutkaa, hän saapui Suomeen hyvin otolliseen aikaan.
– Onneksi meillä ei ollut pelejä ensimmäisenä viikonloppuna, joten pystyin harjoittelemaan täydet kaksi viikkoa. Pääsin takaisin pelikuntoon saatuani riittävästi aerobista harjoitusta. Olen nauttinut täällä pelaamisesta. Taso on hyvä ja on mukava pelata taas puolustajana.
Uusi joukkue, uudet naamat, uudet kuviot
Uudessa joukkueessa, uudessa sarjassa, uudessa maassa pelaaminen tarkoittaa uusiin naamoihin tutustumista, mikä tietenkin vie aikansa. Sarjojen välillä on myös eroja joukkueiden koostumuksissa. Robinson kokee, että vaikka yliopistosarja NCAA:n ja Naisten Liigan välillä on selkeitä eroja joukkueiden koostumuksissa, ne ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia.
– Ryhmädynamiikka vaikuttaa hauskalta täällä. Joudun olemaan hieman tavallista enemmän äänessä täällä Suomessa, mutta kaikki ovat olleet erittäin mukavia minua kohtaan. Olen pikkuhiljaa päässyt sisään joukkueeseen.
– Yliopistossa tottuu siihen, että kaikki pelaajat ovat noin 18–22-vuotiaita. Kaikki ovat samanikäisiä ja opiskelevat. Aika kuluu heidän kanssaan myös harjoitusten ja pelien ulkopuolella. Täällä kaikki on ihan toisin, sillä pelaajat ovat eri vaiheissa elämäänsä. Osa on lukioikäisiä tai jopa sitä nuorempia. Mukaan mahtuu myös yli kaksikymppisiä uraa tekeviä naisia sekä työuraansa vasta aloittelevia. Näistä eroista huolimatta pelaajat tulevat hyvin toimeen keskenään. Olin erittäin yllättynyt siitä.
Ryhmädynamiikkaan liittyvien erojen lisäksi Robinson on huomannut, että Suomessa pelaajiin kohdistuu vähemmän paineita menestyä ja kehittyä kuin Yhdysvalloissa.
– Tässä joukkueessa on paljon kilpailullisuutta. Haluamme kaikki voittaa ja meiltä kaikilta löytyy sitä tarvittavaa draivia menestyä, sitä kilpailullisuutta, jota rakastan. Toisaalta täällä pelaajiin ei kohdistu hirveitä paineita. Voin keskittyä omaan tekemiseeni ja pelata omien vahvuuksieni kautta sen sijaan, että yrittäisin tehdä vaikutuksen muihin suorituksillani, jotta voisin kokea onnistuneeni.
– Yliopistossa otin paljon paineita suorituksistani, koska ajattelin, että minun tarvitsee olla parempi kuin olen. Kuvittelin, että minun tarvitsee olla erinomainen. Nyt tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni ja olen sinut asian kanssa. Pystyn nyt pelaamaan paremmin vahvuuksieni kautta, sen sijaan, että yrittäisin korjata jokaisen pienen asian, jota en voi juuri nyt korjata.
Kaukalon koko on yksi merkittävimmistä pelillisistä asioista, johon hänen on tarvinnut totutella Suomessa. Isompi jääala on korostaa puolustajien liikettä ja kiekollisia taitoja. Lisäksi se koettelee pelaajien kuntoa.
– Kaukalot ovat täällä yleensä selkeästi isompia kuin kotona Yhdysvalloissa. Jääalaa on paljon enemmän, joten täällä on enemmän aikaa ja tilaa kiekon kanssa. Olen totutellut siihen ja osaan ottaa sen nyt huomioon.
– Pelin taso on täällä hyvä. Peli on nopeaa. Jäällä pitää pysyä liikkeessä ja myös kiekon pitää liikkua pelaajalta toiselle sulavasti. Saan täällä myös enemmän jääaikaa kuin mihin olen tottunut.
"HALUAMME KAIKKI VOITTAA JA MEILTÄ KAIKILTA LÖYTYY SITÄ TARVITTAVAA DRAIVIA MENESTYÄ, SITÄ KILPAILULLISUUTTA, JOTA RAKASTAN"
Ensimmäiset Naisten Liigan ottelunsa Robinson pelasi Rovaniemellä ja Oulussa. TPS voitti molemmat pelit ja hän pääsi peleissä myös pisteiden makuun.
– Matkustimme kauas pohjoiseen. Se oli hieno reissu, vaikka matkaa taisi olla 9 tai 10 tuntia suuntaansa. Pysähdyimme muutaman kerran matkan aikana, joten matka taittui paremmin. Reissu oli ikimuistoinen, koska tein ensimmäisen maalini ensimmäisessä pelissäni Naisten Liigassa. En edes muista, koska viimeksi olen tehnyt maalin kilpasarjassa. Sain myös pari syöttöpistettä.
Amerikkalaispuolustaja on tyytyväinen joukkueensa suorituksiin, mutta kokee, että pientä parantamisen varaa vielä löytyy.
– Pelimme on asettunut hyvin uomilleen. Uskon, että tässä joukkueessa on potentiaalia vaikka mihin loppukauden osalta. Ketjut ovat alkaneet toimia aiempaa paremmin. Ranskalaisemme [Estelle Duvin ja Lara Escudero] ovat hämmästyttävän hyviä. Tässä joukkueessa on paljon taitoa, mutta pystymme voittamaan vielä enemmän pelejä ja nostamaan pelimme tasoa yhä korkeammalle pelaamalla kovaa, pysymällä liikkeessä ja iskemällä uhrautumista vaativia maaleja maalin edustalta sen sijaan, että koitamme tehdä pelkkiä hienoja maaleja. Kova työmoraali on se, mikä nostaa tämän joukkueen uudelle tasolle.
Sopeutuminen Turkuun
Robinson on asunut Suomessa reilun kuukauden ajan. Tästä ajasta kaksi viikkoa kului muista erillään karanteenissa. Omien sanojensa mukaan hän on sopeutunut uuteen ympäristöönsä hyvin. Pienet asiat ovat hänestä se, mitkä merkkaavat eniten elämässä.
– Olen ollut täällä nyt hieman yli kuukauden, noin puolitoista kuukautta. Koen, että olen täysin tai ainakin lähes täysin sopeutunut elämään Suomessa. Kun sain makuuhuoneeni kuntoon, jokin naksahti ja koin yhtäkkiä olevani kotona, sen sijaan, että olisin täällä vain vierailulla. Tajusin, että tämä on kotini seuraavat kuusi kuukautta.
TPS:n ranskalaiskaksikon tavoin hän arvostaa polkupyörän tarjoamia mahdollisuuksia.
– Sain viimein hankittua itselleni pyörän. Minulla ei ollut pyörää ensimmäisen kolmen viikon aikana. Kyseessä on aika pieni asia, mutta ei sitä ilman oikein tule toimeen. Kävellessä kotiin hallilta menisi 40 minuuttia tai pitäisi odotella linja-autoa. Pyörällä matka taittuu 15 minuutissa. Pidän myös siitä, että voin nähdä eri paikkoja kaupungissa näppärästi.
Arjen pyörittäminen sujuu Robinsonilta, mikä on helpottanut hänen sopeutumistaan.
– Vanhempani kasvattivat minut hyvin. He opettivat minut pärjäämään omillani. Vaikka tämä onkin ensimmäinen kerta, kun asun ulkomailla, yliopistossa viettämäni aika on valmistanut minua tähän. Asuin jo silloin omillani, opettelin laittamaan ruokaa ja hoitamaan asioita itse.
Asiat eivät aina mene toivotulla tavalla, kuten voi päätellä hänen kokemistaan hankaluuksista, mutta Robinsonin rauhallisuus ja asenne helpottavat häntä arjessa.
– Olen asenteeltani aika rento, ainakin suurimman osan ajasta. Olen tottunut vastoinkäymisiin. Asiat ovat, miten ovat ja menevät, miten menevät. Elän päivä kerrallaan. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia Suomessa.
Amerikkalaisen asenne on helpottanut häntä totuttautumaan ns. uuteen normaaliin eli elämään koronaviruspandemian rajoitusten puitteissa. Voisi luulla, että päätös muuttaa ulkomaille jääkiekon perässä pandemia-aikana ei ole viisas, koska harjoittelun ja pelaamisen lisäksi tarjolla ei ole paljoa muuta ajanvietettä, mutta rauhallisen oloista Robinsonia tilanne ei näytä juuri vaivaavan.
– Asiat ovat, miten ovat. Koronavirus on ihan syvältä. Vaikken pystykään sen takia kokemaan joitain asioita, voin silti tehdä jotain. Kävin toissa viikonloppuna katsomassa ottelua Laran [Escudero] kanssa. Se oli tosi hienoa. Olen muutoinkin enemmän ulkoiluihmisiä kuin sisällä luuhaaja. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin viihdyn ihan mainiosti omissa oloissani. Olen aika introvertti, joten ei tämä tilanne nyt minua kovin paljon vaivaa. Olen aika hyvin sopeutuva tämän tyyppiseen tilanteeseen.
– Ei tässä nyt mitään kovin erikoisia asioita ole tullut tehtyä, mitä nyt ruokaostoksilla on tullut käytyä ja sen sellaista. Työtä olen ajatellut hakea, ihan, että olisi enemmän tekemistä päivisin.
Sopeutumista on helpottanut myös Suomen ja Minnesotan samankaltaisuus.
– Elämä Suomessa tuntuu hyvin samanlaiselta kuin Minnesotassa, mitä nyt ihmiset puhuvat eri kieltä. Haluaisin sanoa, että osaan vähän suomea, mutta suomi on vaikea kieli oppia. Onneksi suurin osa ihmisistä puhuu hyvää englantia, joten asiat hoituvat hyvin.
Ihmiset eivät kuulosta samalta, mutta ihan kaikki ei myöskään näytä samalta. Päivien pimeys on asia, johon Robinsonin on totutteleminen Suomessa.
– Turku muistuttaa paljon Minnesotaa, mutta kyllä niitä eroavaisuuksiakin löytyy. Kotona Minnesotassa on tällä hetkellä lunta ja hieman aurinkoisempaa. Täällä on paljon pilvisempää ja jatkuva pimeys. Kotipuolessa on enemmän auringon valoa päivisin.