Miksi suuryhtiön toimitusjohtaja vaihtaa Tapparaan? – "En tee tätä rahan takia"

LIIGA / Haastattelu
Tapparassa alkaa uusi aika uuden toimitusjohtajan myötä.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Tappara nimesi viime viikolla yhden Liiga-historian nimekkäimmistä toimitusjohtajista, kun ensi vuoden alusta tamperelaisten johtoon tulee Mika Aro. Miksi äveriäs pamppu haluaa töihin jääkiekkoseuraan?

Tapparalla on edessään muutosten loppuvuosi, kun seuraa yhtäjaksoisesti 20 vuoden ajan johtanut toimitusjohtaja Mikko Leinonen jää vuodenvaihteessa eläkkeelle. Leinosen valtavia saappaita Tappara palkkasi täyttämään kodinkonemyymäläketju Power Finland Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2007 toimineen Mika Aron. Aro saapuu Tapparan johtoon täysin jääkiekon sekä urheilun ulkopuolelta. 

Aron tausta on harvinaisuus nykyisten Liigan toimitusjohtajien keskuudessa. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän on johtanut pitkään ison kokoluokan yritystä. Hänen aikanaan Powerin liikevaihto on noussut yli 300 miljoonaan euroon vuodessa. Powerin osuus koko Suomen kodintekniikkakaupasta oli noin 15 prosenttia vuonna 2018. Miksi näillä taustoilla tullaan johtamaan pk-yritykseksi luettavaa jääkiekkoyhtiötä?

– Uskon, että kaikessa tekemisessä pitää olla mukana intohimoa. Jääkiekkoa kohtaan myös oma intohimo löytyi helposti, Aro avaa ja jatkaa:

– Liiketoiminnan kasvattaminen on lähellä sydäntäni. Myös Power oli aikanaan pieni yritys ja tiedän, että on yhtä hienoa olla kasvattamassa pienempää yritystä suuremmaksi, kun johtaa isoa yritystä.

Hän siis näkee yhtäläisyyksiä Tapparan sekä Powerin taipaleen välillä. Powerin saavutettua vahva asema Suomessa Aron oli hyvä aika astua sivuun ja katsoa mitä muuta on tarjolla.

– Tein kodinkonekauppaa 25 vuotta. Mietinnässä oli, että alanko keskittyä hallitustyöhön ja muutamaan firmaan, joissa olen mukana. Tappara tuli kuitenkin samoihin aikoihin eteen ja alkoi kiinnostaa jatkuvasti enemmän ja enemmän, Aro kertoo rekrytoinnin etenemisestä.

– Muutama kuukausi siinä kypsyteltiin päätöstä ja löysin intohimon Tapparaa kohtaan. En tee tätä rahan takia vaan siksi, että voin olla koko sydämelläni mukana tässä, hän sanoo päätöksen syntymisestä.

Aro korostaa puheessaan intohimon voimaa tekemistä kohtaan. Hän kertoo kokeneensa suurta intohimoa kodinkonekauppaa kohtaan ja sen avulla hän onnistui kasvattamaan Powerista ison toimijan omalla alallaan.

Tapparan nykyisellä toimitusjohtajalla Leinosella on erittäin vahva jääkiekkotausta jo omalta pelaajauraltaan. Aro tulee taas täysin erilaisesta ympäristöstä. Jääkiekko on kuitenkin ollut lähellä sydäntä. 

– Pelaajataustaa minulla ei ole. Seuraaminen alkoi 1970-luvulla, kun aloimme käydä peleissä isäni kanssa. Jo syntymästä seuraksi valikoitui Tappara, Aro kertoo.

1970-luvulla Tampereella piti valita jo kouluun mennessä, kenen takissa kulki. Vaihtoehdot olivat Tappara, Ilves ja Koovee. Arolle valinta oli jo tuolloin selvä. Hänen sekä Tapparan tiet ovat kohdanneet töiden suhteen myös aiemmin, kun Aro on toiminut Tappara ry:n tilintarkastajana. 

Seuravalinta on siis kannattamismielessä ollut selvä ja jääkiekko on ollut lähellä sydäntä. Mutta liiketoiminta-alana se eroaa muusta liiketoiminnasta. Tämän Aro sanoo tiedostavansa. Siinä onkin hänelle lähitulevaisuudessa selvä huomioitava seikka.

– Etukäteen kiekkobisnes ei ole tuttua, mutta nyt alkaa kova perehtyminen. Liiketoiminta on sinällään samanlaista kuin muuallakin, mutta toki urheilupuoli tuo oman lisämausteensa. Ihmiset elävät tässä vahvasti tunteella mukana, Aro kertoo lähtökohdistaan.

Hän myös korostaa, että Tapparalla on kovia osaajia toimistopuolella sekä vastaamassa urheilusta. Nykyisen toimitusjohtajan aikana Leinonen on ollut vastaamassa sekä urheilu-, että liiketoiminta puolesta, mutta Aro sanoo nyt tilanteen hieman muuttuvan.

– Urheilu ja urheilutoimeen liittyvät tehtävät ovat urheilu- ja kehitysjohtajan vastuulla. Totta kai meillä tullaan käymään koko ajan keskustelua urheilupuolen kanssa, jotta kaikilla on tieto, missä mennään. Mutta luotan täysin meidän urheilupuolemme kovaan osaamiseen, Aro sanoo.

Tapparan urheilu- ja kehitysjohtaja on seuran entinen mestaripäävalmentaja Jussi Tapola.

Tulevaisuuden linjoja Aro ei vielä kerro, vaan ne selvenevät syksyn aikana. Hän näkee kuitenkin jo nyt kaksi alaa muokkaavaa haastetta sekä Tapparaan liittyvän ison mahdollisuuden.

– Digitaalinen maailma tulee kehittymään ja vaikuttamaan myös urheilualaan. Kilpailu myös kiristyy jatkuvasti. Lisäksi uuden kansiareenan myötä meille tulee hieno mahdollisuus kehittää toimintaamme eteenpäin, uusi toimitusjohtaja sanoo ja päättää:

– Tykkään muuttuvista tilanteista. Mielestäni muutos on mahdollisuus.

» Lähetä palautetta toimitukselle