Mikko Manner tietää, miten Leijonien lataus puolivälierään ei jää vajaaksi − "Pelin alkaessa muutumme jälleen keskittyneiksi urheilijoiksi, joukkueen jäseniksi ja joukkueeksi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Manner lähtee luottavaisena puolivälierään.

Suomi kohtaa MM-kisojen puolivälierässä Tšekin. Leijonat lähtee otteluun oltuaan alkulohkonsa toinenn ja vastustaja sijoittui toisen lohkon kolmanneksi.

Leijonien apuvalmentaja Mikko Manner ennakoi Tšekki-ottelua pelipäivän haastattelussa ja kertoi, miten itse valmistautuu kuhunkin peliin.

− Minulla on kaikkia hauskoja rutiineja vireyden ylläpitämiseksi. Me, jotka emme ole urheilijoita saatamme niin sanotusti ylensyödä, sillä meitä ruokitaan hyvin. Käyn lenkeillä hallin pihassa ja teen jumppaa. Pelaan myös vähän Candy Crushia ja kuuntelen musiikkia.

Joukkueen hotellin edessä on pieni, aidattu alue ulkoilua varten, eikä siinä mahdu juuri mitään tekemään. Kaukalossa on kuitenkin illalla tarkoitus tehdä paljonkin asioita ja niistä Manner listaa tärkeimmät.

− Tšekin hyökkäystaito on maalin lähellä kovalla tasolla. He ovat erityinen joukkue siksi, että he hyökkäyspelissä ylimiehittävät kiekon. Kiekolliselle puolelle singahtaa pelaajia ja vastustajan puolustuspeli haastetaan.

Leijonien omassa pelissä Manner korostaa puolustusvalmiutta ja jäähyriskin madaltamista sillä, ettei päästetä vastustajaa ylivoimahyökkäyksiin. Tšekin jäähyriski puolestaan nousee, kun Suomi pystyy hyökkäyslueen riistojen jälkeen ajamaan maalille. Myös ottelun alun merkitys kasvaa.

− Emme olleet Kanada-pelin alussa vaaditulla tasolla. Tänään jokainen tietää homman nimen, joten latautuminen on varmasti helpompaa, Manner toteaa.

Leijonien teemana MM-kisoissa on ollut "kun aika on". Sen toteuttaminen on puolivälierän ytimessä.

− Jokaiselle annetaan henkilökohtaista tilaa valmistautua tavallaan. Pelin alkaessa muutumme jälleen keskittyneiksi urheilijoiksi, joukkueen jäseniksi ja joukkueeksi, Manner kiteyttää.

» Lähetä palautetta toimitukselle