Mikael Ruohomaa intoa puhkuen uuteen kauteen — "Edelleen on kova halu mennä eteenpäin"

KHL / Haastattelu
Mikael Ruohomaa viime kauden seuransa KHL:n Neftekhimik Nizhnekamskin paidassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Yhdeksän vuotta sitten KOOVEEn kanssa suomisarja-kauteen valmistautunut Mikael Ruohomaa on noussut eurooppalaisen jääkiekon huipulle kovalla työllä. Sibiriin siirtyvä taituri odottaa käsillä olevalta kiekkosesongilta paljon.

- Kova työnteko ja uusi innostus jääkiekkoon mahdollistivat täällä(KHL) pelaamisen. Ei käynyt yhdeksän vuotta sitten mielessä että nyt oltaisiin täällä, taustoittaa Ruohomaa taivaltaan kohti KHL:n huippua.

Liigaa viimeksi kaudella 2017-2018 Kärpissä pelannut ja 56 ottelussa tehot 20+26 tehtaillut Ruohomaa uskoo, että halu kehittyä pelaajana sekä kova työnteko ovat kantaneet hedelmää ja mahdollistaneet tuloksenteon korkeammillakin sarjatasoilla.

- Tietysti vieläkin on halu mennä eteenpäin.

Ruohomaa tiedostaa että ulkomaalaisvahvistuksilta odotetaan ennen kaikkea tulosta hyökkäyspäässä. KHL on sarja jossa ulkomaalaisvahvistusten kohdalla kärsivällisyys on todella matalalla. Tulosta on synnyttävä nopeasti, tai muussa tapauksessa pelaaja löytää itsensä vapailta markkinoilta.

- Viime kaudella pisteitä tuli ihan mukavasti. Kauden loppua kohti meno vähän hyytyi mutta ihan positiivinen kuva jäi viime kaudesta.

Ruohomaa avasi myös hieman tuntemuksiaan uudesta joukkueestaan:

- Hyvältä joukkueelta vaikuttaa. Taitavia pelaajia ja valmennus vaikuttaa tosi ammattimaiselta. Innolla odotan kautta.

Ruohomaa ei suinkaan ole ainoa Sibirissä ensi kaudella kiekkoileva suomalainen. Viime kaudellakin samassa seurassa pelannut Juuso Puustinen siirtyy Ruohomaan mukana Sibiriin ja uuteen ympäristöön. Ruohomaa allekirjoittaa pelaajien olevan ikään kuin "paita ja peppu".

- Kyllähän me keskenämme viihdytään niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, naurahtaa Ruohomaa.

Kaksikko on muun joukkueen kanssa leireillyt Suomessa kesän aikana. Ruohomaa on tyytyväinen tähän järjestelyyn.

- Ekat kolme viikkoa vietettiin Venäjällä ja nyt ollaan tultu sitten Suomeen. Mukavaa on ollut kun kotikin on aika lähellä niin on päässyt sielläkin käymään.

Loppuun Ruohomaa linjaa että hallitsevaan maailmanmestarijoukkueeseenkin on kiinnostusta.

- Ainahan maajoukkue kiinnostaa.

Sibir pelaa seuraavan ottelunsa tänään 23.8. klo. 13 Suomen aikaan. Kyseessä on harjoitusottelu Traktor Tsheljabinskia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle