Miika Koivisto Nättisen läpiajon syötöstään: "Tiesin, että meidän laituri lähtee siitä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Miika Koivisto antoi maukkaan maalisyötön.
Kuva © Saimi Airaksinen

Suomi iski kaikki ottelun maalinsa avauserän alkupuoliskolla. Se teki ottelun myöhemmistä vaiheista helpomman pelaajille.

− Saimme hyvän alun otteluun. Kansainvälisissä peleissä kun saa kolme maalia eteen, niin se helpottaa ja rentouttaa peliä selvästi, Miika Koivisto kommentoi ottelun avauserää.

Suomella ei ollut johtoaseman suhteen mitään hätää koko ottelun aikana, sillä puolustuspeli toimi erinomaisesti.

− Toisessa erässä Venäjä sai pitkiä pyörityksiä, mutta eivät he keskustaan päässeet. Laukaukset tulivat parhaan sektorin ulkopuolelta.

Suomi sai ottelun aikana neljä kahden minuutin rangaistusta, mutta sekään ei muodostunut ongelmaksi Leijonille.

− Neliö pysyi kasassa alivoimien aikana, eikä siinäkään tullut vaarallisia paikkoja.

Koivisto syötti Suomen toisen maalin. Osuma syntyi nopeasta tilanteesta, sillä Koivisto pysäytti venäläispelaajan laukauksen ja antoi välittömään avaussyötön Julius Nättiselle.

− Huomasin, että hän lähtee ampumaan ranteella siitä ja ajattelin, että on hyvä mahdollisuus pysäyttää kropalla. Laukaus tulikin jäätä pitkin, ja tiesin, että meidän laituri lähtee siitä pystyyn.

26 osumaa Liigassa tehnyt Nättinen onnistui hyödyntämään läpiajonsa.

− Nuori poika tietää, kuinka paikoista laitetaan kiekko sisään, Koivisto kehui joukkuetoveriaan.

Koivisto on viime vuosien aikana kerännyt kokemuksia eri sarjoista. Liigaura päättyi toistaiseksi Kärppien mestaruuteen 2018, viime kausi kului Venäjällä ja tällä kaudella hän on pelannut Sveitsin pääsarjaa Bernissä ja SHL:ää Växjössä.

− KHL on mielenkiintoinen kokemus. Kova liiga ja toiminta vähän erilaista kuin Suomessa. Sveitsissä varsinkin kärkiyksilöt joukkueissa ovat todella kovia. Kärkijoukkueilla on hyvin syvyyttä, mutta joukkueiden toiminta ei ole aivan niin hyvin organisoitua.

− Ruotsissa pelataan todella vauhdikasta kiekkoa, mennään välillä jopa kovempaa tahtia kuin näissä EHT-peleissä. Viime vuosina olen mennyt paikasta toiseen, mutta nyt on onneksi sopimus myös ensi kaudeksi, joten sikäli tilanne on rauhallisempaa.

Växjö Lakersin riveissä pelaa myös Ilari Melart. Seurajoukkueesta tuttu puolustajapari on suuri etu turnauksen alkaessa.

− Se helpottaa paljon, kun tietää miten toinen pelaaja liikkuu. Usein kun maajoukkueeseen tulee, niin on vain pari treeniä, ennen kuin aloittaa pelit uuden pakkiparin kanssa.

Leijonien turnaus jatkuu nyt Ruotsissa, jossa joukkue kohtaa lauantaina Tšekin ja sunnuntaina isäntämaan.

− Huomenna vähän palauttelemme ja matkustamme sitten sinne.

Maaottelut kotimaassa ovat Koiviston mieleen, ja hän on tyytyväinen, ettei matkustus ole yhtä rankkaa kuin aikaisemmassa turnauksessa.

− Ilman muuta on mukavaa saada ylimääräisiä kotipelejä. Huomattavasti parempi näin kuin viime EHT:llä, kun käytiin pelaamassa yksi peli per paikkakunta, Koivisto viittaa Venäjän-turnaukseen, jossa avauspeli oli Tšekissä, Ruotsi-ottelu Moskovassa ja Venäjä-ottelu Pietarin jalkapallostadionilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle