Mestis-ennakko: Kiekko-Vantaa lähtee Mestiksen kärkikahinoihin

MESTIS / Haastattelu
Jesse Welling luotsaa Kiekko-Vantaan juhlakauteen.
Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jesse Welling sanoo joukkueestaan: "Jokaisella on iso rooli."

Ennakkoarvioissa Kiekko-Vantaa lähtee 25-vuotisjuhlakauteensa hienoiselta takamatkalta. Viime kaudella vantaalaiset eivät yltäneet pudotuspeleihin, vaikka Mestiksen pistepörssin kärkiviisikko oli edustettuna peräti kolmen Kiekko-Vantaan pelaajan voimin. Joukkueen lopullinen sijoitus oli runkosarjan kymmenes. 

Vantaalaisten ryhmä koki valtavia uudistuksia alkavalle kaudelle, sillä kirkkaimmat tähdet kaikkosivat kesän aikana muualle. Mestiksen pistepörssin 66 tehopisteellä voittanut Miro-Pekka Saarelainen siirtyi Pelicansiin ja joukkueen toiseksi paras pistemies Joona Monto hakee läpimurtoa Liiga-tasolle HPK:n riveissä.

Viime kaudella 19 maalia ja 30 syöttöä saalistaneeseen varakapteeni Joel Sundiin kohdistuukin alkavalla kaudella suuret odotukset. 

Alkavan kauden joukkueessa on paljon lupaavia nuoria, mutta myös vahvaa Liigan kehäkettua ja jopa KHL-kokemusta. Joukkueen merkitys korostuu kysyttäessä päävalmentaja Jesse Wellingiltä yksilöistä:

− Jokainen on matkalla eteenpäin erilaisista lähtökohdista.

Konsta Hirvosen johtamalta Young gun -ketjulta, laidoillaan Eetu Mäki ja Aleksi Halme, A:ta rinnassaan kantavalta Keni Karalahdelta ja nuorilta lupaavilta maalivahdeilta, joista vanhin on vasta 21-vuotias, voidaan odottaa kovaakin tulosta.

− Jokaisella on iso rooli, toteaa Welling.

Karalahden lisäksi Liiga-kokemusta hankinnoista joukkueeseen tuovat HPK:sta saapunut Harri Kainulainen, niin ikään Hämeenlinnassa Liiga-uransa avauspiirrot luistellut Julius Valtonen sekä lähes 200 Liiga-ottelun Mikael Saha. 

Varsinaisten sopimuspelaajien lisäksi rinkiin liittyy pelaajia myös yhteistyöseura Jokereista. Hirvosen ja Mäen lisäksi erityisesti maalivahtiosasto on vahvasti Jokerit-sävytteinen, sillä Waltteri Ignatjew ja Aleksanteri Heiskanen kärkkyvät Vantaalla peliaikaa. Lisäksi jo viime kaudelta tutut Eetu Torpström ja Roope Reini jatkavat Kiekko-Vantaan riveissä. 

Tilanteesta kauteen lähdettäessä vastuuvalmentaja sanoo, että "ei ole valmista". Kehonkieli, ilmeet ja eleet puhuvat kuitenkin luottamuksesta ja uskosta omaan tekemiseen.

− Pelaajat tietävät mitä haetaan, hän jatkaa.

Tavoitepalaveri on edessä. Valmentaja korostaa nyt hyvää joukkuetta, kunkin omaa kehittymistä pelaajana ja toteaa tuloksen olevan pienestä kiinni.

Kenraaliharjoituksesta, jossa K-Vantaa löi Peliitat 5−2, vastuuvalmentaja Welling kommentoi:

− Parasta oli reagointi: alku oli tahmea, mutta pelin sisällä pystyttiin kiristämään ruuvia.

Joukkueen taistelutahdosta ja -kyvystä kertoo jotain kenraalin kriittisessä kohdassa tapettu puolentoista minuutin kahden miehen alivoima.

Kaikkiaan yhdeksästä harjoituskauden ottelusta Kiekko-Vantaa voitti seitsemän ja hävisi vain kaksi, joten lähtökohdat juhlakauteen ovat lupaavat. Joukkueen kapteeni Erno Hopponen tehtaili harjoituskaudella kaksi maalia. Puolustajista eniten tehopisteitä keräsi Roope Reini, joka sai kuudessa ottelussa tehot 3+3, Julius Valtosen ollessa paras pistemies 6+5=11 tehoillaan.

− Runkosarjassa on 50 peliä ja avaus on auki, päävalmentaja Welling päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle