Mestiksessä loistanut Jere-Matias Alanen hakee läpimurtoa Liiga-tasolle Jyväskylässä: "Oma motivaatio ja halu kehittyä on kaikkein tärkeintä"

LIIGA / Haastattelu
Viime kaudella Mestiksessä loistanut Alanen tavoittelee vakituista roolia hurrikaanipaidassa.
Kuva © Vesa Pöppönen

Jere-Matias Alanen on tahkonnut useamman kauden Mestistä hyvillä tehoilla ja nyt hän tavoittelee vakituista roolia Liigassa. Kahden tehokkaan Mestis-kauden ja yhden mestaruuden jälkeen 25-vuotiaan hyökkääjän on korkea aika tavoitella uusia haasteita urallaan. Uusi kausi alkaakin JYPin Liiga-joukkueessa.

− Itse olen valmistautunut kauteen kovasti treenaamalla ja keskittymällä määrätietoisesti tulevaan kauteen, mutta en ole keskittynyt erityisesti mihinkään tiettyyn treeniin, kertoo Alanen.

Kaikkien riesana oleva koronapandemia tuo myös tietenkin omat haasteensa niin joukkueille kuin pelaajille.

− Itse olen onneksi selvinnyt hyvin tästä korona-ajasta ja välttänyt kyseisen taudin. Olisi mahtavaa päästä pelaamaan yleisölle ja sitä toivon kyllä suuresti.

Alanen on pelannut kaksi harjoitusottelua Ässiä ja KalPaa vastaan, jossa viimeisimmässä KalPaa vastaan Alanen hankki itselleen syöttöpisteen. 

− Hienoa päästä tähän Liigan pelaamaan, ja ensimmäinen ottelu meni mielestäni hyvin. Hienoa myös nähdä, että pystyn pelaamaan hyvällä tasolla tälläkin sarjatasolla, Alanen kertoi haastattelussa otteluiden välipäivinä.

"Tavoitteet tälle kaudelle on vaikiinnuttaa paikka Liigassa"

Alanen pelasi viime kaudella mestistä Ketterän riveissä ja olikin joukkueen tehokkain pistemies tehoin 23+14=37. Liigassa hän on aiemmin pelannut viisi ottelua kahden kauden aikana.

Nyt kolmen vuoden tauon jälkeen Tappara-kasvatti Alanen palaa Liiga-kaukaloon ja haluaa näyttää pärjäävänsä myös siellä. Uuteen ympäristöön mukautuminen on mennyt menestyksekkäästi.

− Hyvin olen sopeutunut joukkueeseen. Vaikka melkein kaikki jätkät ovat minulle ennalta tuntemattomia, niin siihen nähden olen hyvin sopeutunut joukkoon.

Harjoitusotteluiden tärkeys tulee esiin varsinkin näin kokemattomalle ja melko nuorelle joukkueelle, jolla on myös uusi päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi. Viime kausi pelattiin pitkälti ilman yleisöä, joten harjoitusottelut yleisön kanssa tuovat varmasti lisää intoa peleihin.

− Harjoitusotteluita pelattiin tuossa yleisölle ja oli kyllä mahtavaa pitkästä aikaa pelata yleisön edessä.

Alanen kertoo hieman joukkueensa ja omia tavoitteitansa tulevalle kaudelle.

−Tavoitteet tälle kaudelle on vakiinnuttaa paikka Liigassa ja koittaa kehittyä vain entisestään. Isompia tavoitteita ei ole. Haluan vain tosissaan pelata tätä sarjaa.

−Joukkueena lähdetään haastamaan kaikkia joukkueita ja pyritään olemaan energinen ja vauhdikas jengi. Pudotuspeleihin tietysti pyritään, painottaa Alanen.

Mestis paikkana kehittyä Liiga-pelaajaksi

Mestis jakaa mielipiteitä paikkana kehittyä pelaajana niin Liigaan kuin muihinkin korkeammille sarjatasoille.

− Mielestäni se riippuu aika paljon siitä, että miten siihen suhtautuu ja oma motivaatio ja halu kehittyä on kaikkein tärkeintä. Itsekin koitin mahdollisimman ammattimaisesti ja määrätietoisesti tehdä hommia niin uskoin Liiga-paikan aukeavan.

− Ei se helppoa ole Mestiksessä, kun välillä joutuu miettimään taloudellisia asioita, mutta onneksi itsellä sen kanssa asiat oli kunnossa. Kyllä Mestiksessä pystyy kehittymään, jos vain on asenne kohillaan, Alanen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle