Mestiksen pörssivoittaja Miro-Pekka Saarelainen haluaa vakiinnuttaa pelipaikan Pelicansissa − "Sitten näkee myöhemmin mitä tapahtuu pisteiden ja maalien osalta"

LIIGA / Haastattelu
Mestiksessä dominoineella Miro-Pekka Saarelaisella on todistettavaa Liiga-tasolla.

Kaksi viime kautta Mestistä dominoinut Miro-Pekka Saarelainen, 25, kärkkyy Liiga-paikkaa Lahden Pelicansista. Saarelainen näkee kesän menneen kautta ajatellen hyvin. Hän kuvailee yhdeksi syyksi Lahteen saapumiselleen laadukkaan fysiikkavalmennuksen.

− Tosi hyvin meni kesä ja minun mielestäni oli tosi hyvää treeniä. Nopeuteen ja voimaan keskityttiin minun kohdallani aika paljon. Koen, että olen mennyt paljon eteenpäin voimassa, nopeudessa, kimmoisuudessa ja räjähtävyydessä. Hyvin hoidettu hommat, ei ole mitään muuta kuin kehumista. Tosi asiantuntevaa porukkaa ja hyvä valmennus.

Viime kauden päätteeksi Mestis-gaalassa peräti viisi eri palkintoa rohmunnut hyökkääjä näkee selkeitä syitä hyvin menneille kausilleen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

− Totta kai ketjukaverit vaikuttavat pitkälti. Viime vuonna Kiekko-Vantaalla pelattiin samalla ketjulla melkein koko kausi. Klikkasi tosi hyvin heti alusta lähtien. Toissa kaudella KeuPassa meillä oli hyvä joukkue ja lentokeliä oli koko kausi. Ja kun joukkue pelasi hyvin, niin itsekin pelaa silloin hyvin.

Saarelainen on käynyt kokeilemassa Liigaa 64 ottelun verran HIFK:n ja KooKoon paidoissa. Viime kerralla hän ei kuitenkaan ollut omasta mielestään vielä valmis. Nyt on siis toisen yrityksen aika koittaa murtautua pelaavaan kokoonpanoon Liigassa.

− Olin viimeksi aika nuori, A:sta suoraan IFK:hon. En ollut kokonaisvaltaisesti niin hyvä pelaaja, eikä itseluottamus ollut sillä tasolla mitä pitäisi olla. Itseluottamus on nyt paljon parempi ja koen olevani kokonaisvaltaisempi pelaaja, pystyy myös puolustamaan. Koen, että olen paljon valmiimpi.

Kokonaisvaltaisuudeen liittyy myös henkiset asiat. Pisteistä elävä pelaaja osaa omien sanojensa mukaan suhtautua eri tavalla pisteettömiin putkiin kuin aikaisemmin.

− Nuorempana jos ei pisteitä tullut, niin kaikki oli pilalla. Paljon sätti itseään siitä, minkä takia ei tee tulosta. Nykyään osaa kaivaa pienistäkin asioista positiivista. Ei se ole aina ne pisteet mitkä hyvän pelin tekee. Mutta sitten jos ei paikkoja tule niin pitää olla vähän huolissaan.

Vauhdikasta kiekkoa Mestiksessä pelannut Saarelainen näkee selkeitä pelillisiä eroja Liigaan saavuttaessa.

− Liigassa on vähän vähemmän tilaa ja tilanteet tulee nopeammin. Liigassa on tosi kokeneita pelaajia, jotka ovat pelanneet monta vuotta. Pelaajat osaavat pelata eri tavalla puolustuksessa ja hyökkäyksessä. Ei ole paljon aikaa miettiä ja pitää olla aina askeleen edellä.

Suomi-kiekon suurin trendi viime aikoina on ollut pelin nopeuttaminen ja siitä on puhuttu valtavasti kaikkialla. Saarelaisen mukaan se näkyi myös Mestiksessä.

− Mestiksessä kahden viime kauden aikana, mitä minä siellä olin, pyrittiin pelaamaan paljon ylöspäin. Ei ole trapeja tai hitaita lähtöjä. Enemmänkin sitä, että miten nopeasti päästään hyökkäämään. Varsinkin KeuPassa meillä käännettiin peliä nopeasti ja mentiin takaisin hyökkäysalueelle. Tykkään enemmän semmoisesta vauhdikkaasta luistelupelistä.

Liigassa pelaaja joutuu kuitenkin ajoittain olemaan keskialueella odottamassa tai hidasta lähtöä rakentamassa. Saarelainen pitää kuitenkin siitä pelitavasta, mitä Pelicansissa on ajettu sisään.

− Ei ole ollut mistään mitään valittamista. Kaikki on sopinut ja tykkään tuosta pelityylistä.

Harjoitusotteluissa hyökkääjä on pelannut eniten Frank Gymerin ja János Hárin kanssa. Ketjut tulevat varmasti elämään paljon, mutta Saarelainen on tykännyt pelata kyseisessä ketjussa. Hyökkääjä näkee ketjussa roolit, mutta ei pidä niistä liian tiukasti kiinni.

− Olen tykännyt pelata siinä. Janos syöttelee ja näkee pelin hyvin ja Gymer on nopea luistelemaan. Aika näyttää sitten, että kenen kanssa sitä pelaa. Totta kai haluaisin aina olla se maalintekijä, mutta voi niitä muutkin tehdä.

Joukkueessa pelaa yksi Liigan tähtipelaajista, Juhamatti Aaltonen. Saarelainen sanoo seuraavansa hänen tekemisiään ja ottavan taitavalta hyökkääjältä oppeja omaan pelaamiseensa.

− IFK:ssa olin sen viimeisen vuoden, niin Aaltonen oli siellä kanssa. Aaltosta on tullut seurattua myös silloin kun ei ole pelannut omassa jengissä. Hyvä pelaaja ja aina kannattaa ammentaa oppia kokeneista ja samantyyppisistä pelaajista.

Pelicansilla on hyvä tilanne lähteä kauteen. Valmennus on tuttu, lähtijät on saatu paikattua ja pelipaikoilla on paljon kilpailua. Joukkueen odotukset ovatkin Saarelaisen mukaan korkealla.

− Mielestäni pitää lähteä suurin odotuksin. Meillä on hyvä joukkue, nuorekas ja aktiivinen. Mihin vaan on saumat.

Henkilökohtaisella tasolla Saarelainen ei ole asettanut mitään paineita itselleen. 

− Ei mitään pistetavoitteita ole laitettu. Ensimmäinen tavoite on saada pelata ja saada pelipaikka vakiinnutettua. Sitten näkee myöhemmin mitä tapahtuu pisteiden ja maalien osalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös