Meriläinen näki läheltä kanadalaistähden varaustilaisuutta ennakoineen kauden: "Hän voisi elää vähän rennomminkin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Meriläisellä on koppi tarttunut Suomen maalilla.
Kuva © Lawrence Scott
Leevi Meriläinen oli Pohjois-Amerikan juniorisarja OHL:ssä pelatun kauden jälkeen selvä valinta Suomen ykkösvahdiksi. Kokemus pienestä kaukalosta tulee tarpeen Kanadaa vastaan.

Nuorten Leijonien ykkösvahti Leevi Meriläinen oli huilivuorossa, kun Suomi kohtasi Slovakian sunnuntaina. Juha Jatkolan peluuttaminen ottelussa kuului jo päävalmentaja Antti Pennasen alkuperäiseen suunnitelmaan kisoihin lähdettäessä. 

Meriläinen ei kuitenkaan lauantain harjoitusten jälkeisessä haastattelussa suoraan myöntänyt, pelaako hän Kanadaa vastaan maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Huilivuorolla itsellään oli sangen pieni vaikutus Meriläisen pelipäivän rutiineihin.

– Saatan ehkä aamulla käydä jäällä, että se saattaa olla pieni poikkeus normirutiineihin. Muuten ei varmaan vaikuta mitenkään.

OHL:ssä Kingston Frontenacsin joukkueessa ykkösveskarin viittaa viime kaudella kantanut Meriläinen muisteli mennyttä kautta hyvällä, vaikka joukkue putosikin pudotuspelien puolivälierissä.

– Odotukset toki olivat joukkueella korkeammalla kuin mihin lopulta päästiin. Päällisin puolin hyvä kausi ja paljon pelejä ja kokemuksia.

Meriläisellä on Pohjois-Amerikassa pelaamisen lisäksi kokemusta Suomen juniorisarjoista. Eroavaisuuksia sarjojen välillä Meriläinen löysi moniakin.

– Toiminta on enemmän ammattimaisempaa Pohjois-Amerikassa. Tietenkin sielläkin käytiin vielä kouluja, mutta osa ei edes käynyt ja käytännössä jääkiekko oli kaikki kaikessa siinä kohtaa. Siellä oli myös tosi paljon taitavia pelaajia, joista jotkut hyppäävät NHL:ään suoraan. Sitten pelimäärässä oli myös eroja. Siellä pelattiin esimerkiksi kokonaisia seitsemän pelin sarjoja pudotuspeleissä.

– Katsojiakin oli paljon monessa paikkassa, vaikka korona toki vaikutti vähän siihenkin. Lähestulkoon kaikkialla halleihin mahtuu vähintään 4 000 ihmistä ja joissakin helposti yli 10 000.

NHL:n tämän kesän varaustilaisuuden ykkösnimeksi arveltiin lähes koko vuoden ajan kanadalaista Shane Wrightia, joka pelasi Meriläisen kanssa samassa joukkueessa. Miltä pelaaja vaikutti suomalaisveskarin silmin?

– Hän on himojääkiekkoilija, joka elää ja hengittää jääkiekkoa. Hän tekee kaikki asiat viimeisen päälle ja elää tätä jääkiekkoelämää. Ehkä voisi sanoa, että hän voisi elää vähän rennomminkin. Tosi kova jätkä harjoittelemaan ja hyvä tyyppi.

Vaikka Meriläisen tehtävä ei tietenkään ole tietää, mikä aiheutti kanadalaisen putoamisen varaustilaisuuden neljännelle sijalle, oli hänellä jonkinasteinen oma näkemys asiaan.

– Ehkä odotukset olivat hänellä isommat edelliselle kaudelle, mutta pisteitä ei syntynyt niin paljon.

Vaikka OHL:ssä pelaamisen lisäksi Meriläinen on Ottawa Senatorsin sopimuspelaaja, ei Kanadan kisoissa pelaava joukkue ollut hänelle täysin tuttu.

– Kyllä muutaman pelaajan olen Senatorsin leiriltä tavannut. Taitava ja hyvä joukkue se kuitenkin on.

Kärppien nuori kolmikko

Tulevaksi kaudeksi Meriläinen palaa takaisin kotisuomeen ja Ouluun. Kärpillä onkin edessään mielenkiintoinen kausi, sillä maalivahtikolmikosta kaikki ovat 19–20-vuotiaita. Kolmikon nuoruus ei kuitenkaan pelottanut ensimmäisiin Liiga-peleihin suuntaavaa Meriläistä.

– Helppo se on omasta puolesta puhua, mutta kyllä minä luotan omaan tekemiseen. Lisäksi Joel Blomqvist on todella hyvä maalivahti. Meidän lisäksi on vielä kolmantena Niklas Kokko, joka on myös todella hyvä pelaaja. Mulla on kova luotto meihin kaikkiin!

MM-turnauksen vuoksi kesä on ollut lyhyempi kuin yleensä ja vielä Kärppien nuoret maalivahdit eivät ole ehtineet jakamaan kaikkia kuulumisia keskenään. Yhteistä historiaa nuoriso-osastolla on kuitenkin Kärppien junioreista takana useamman kauden verran.

– Ei tässä ole Kanadasta tulon jälkeen ollut kauheasti aikaa viettää keskenämme aikaa, mutta nyt aloitettiin joukkueen kanssa yhdessä harjoitukset. Siinä ei vielä ehtinyt pahemmin viettämään kaverien kanssa aikaa. Mutta saatettiin sitten esimerkiksi harjoitusten jälkeen käydä yhdessä lounaalla syömässä. Sillä tavalla on ehtinyt päästä hommiin heidän kanssaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle