Matilda Nilsson on kehittynyt heikkoudessaan – "Olen valmis antamaan kaikkeni HIFK:lle"

Naisten Liiga / Haastattelu
Matilda Nilssonista on HIFK:ssa kehittynyt vahva kahdensuunnan hyökkääjä.
HIFK:n tehokkain hyökkääjä Matilda Nilsson on ennenkin totuttu näkemään pistepörssin kärkijoukoissa, mutta hänestä on HIFK:n mukana kehittynyt myös vahva kahden suunnan hyökkääjä. Alkaviin pudotuspeleihin hän lähtee nälkäisenä ja itsevarmana, mutta samalla riittävän nöyränä.

Naisten Liigan runkosarja saatiin viikonloppuna päätökseen, vaikka kaikkia otteluohjelman otteluita ei ehdittykään pelata. Runkosarjassa toiseksi tulleen HIFK:n tehokkain pelaaja oli täksi kaudeksi pääkaupunkiin KalPasta siirtynyt Matilda Nilsson, joka on tähänastiseen kauteen erittäin tyytyväinen.

− Tosi hyvät fiilikset on kaudesta tähän mennessä, olemme menneet todella paljon joukkueena eteenpäin. Odottavaisin mielin lähdetään kohti pudotuspelejä. Olen kyllä valmis antamaan ihan kaikkeni tälle joukkueelle, niin hieno yhteinen taival ollut jo tähänkin mennessä.

Runkosarjassa pääkaupunkiseudun joukkueet olivat selkeästi muita edellä ja heidän keskinäiset ottelunsa olivat jo erittäin tasokkaita.

− Meillä on ollut todella kovat taistelut Kiekko-Espoon kanssa. On ollut hienoa pelata noin kovia pelejä jo runkosarjassa. Todella intensiivisiä pelejä, joissa on riittänyt vauhtia. Hienosti on yleisöäkin ollut näissä peleissä. Toivottavasti saadaan nyt vieläkin enemmän katsojia todistamaan sitä, että naistenkin jääkiekko on parasta paikan päällä.

"Olen saanut tällä kaudella heikkouttani eli puolustuspelaamista todella paljon kehitettyä."

Odotusarvo Kiekko-Espoon ja HIFK:n välisille finaaleille on suuri, mutta Nilsson ei odota sinne mitään vapaakorttia.

− Kyllä nyt on pelattava peli kerrallaan, ei voi mennä asioiden edelle. Jokainen peli on yhtä tärkeä ja voitettava, mikäli mielii finaaleihin päästä. Emme voi odottaa emmekä olettaa mitään, vaan kyllä sinne täytyy itse pelaamalla paikkansa ansaita. Mukana on paljon muitakin hyviä joukkueita, joten töitä joudumme varmasti paljon tekemään.

HIFK:n ja Kiekko-Espoon keskinäisten pelien voitot menivät tasan 2-2.
HIFK:n ja Kiekko-Espoon keskinäisten pelien voitot menivät tasan 2-2.

Joukkueen peli on hioutunut kauden aikana kuntoon ja pudotuspelejä varten valmistautuminen on lähinnä hienosäätää jo toimivatkin asiat vielä paremmiksi.

− Koko ajan viilataan joitain pikku juttuja kuntoon. Valmennus tekee kyllä todella paljon hommia meidän eteen, siitä heille iso kiitos. Paljon on videopalavereita ja henkilökohtaisia palavereita, niillä on kuitenkin iso merkitys.

Nilsson pelasi KalPassa seitsemän kautta ja lukeutui aina sarjan tehokkaimpien pelaajien joukkoon. Hän kuitenkin kokee kehittyneensä pelaajana tällä kaudella paljonkin.

"Olen kyllä melkoisen taikauskoinen."

− Olen saanut tällä kaudella heikkouttani eli puolustuspelaamista todella paljon kehitettyä. Minusta on tullut täällä kaksisuuntainen hyökkääjä, pelini on huomattavasti tasapainottunut. Sitä kautta on myös tehoja hyökkäyspelissä alkanut tulemaan ihan mukavasti. Kiitän kyllä joukkuetta ja valmennusta siitä, että ovat minua ruoskineet eteenpäin.

Aikaisemmissa haastatteluissa Nilsson on kertonut omaavansa tiettyjä rituaaleja, joita hänen on tehtävä aina ennen peliä samalla tavoin. Pudotuspelien aikana taikauskoiselle pelaajalle rutiinit ovatkin tärkeitä.

− Hiukan tämäkin haastattelu jännitti etukäteen, kun tulikin ennen peliä. Kyllähän nuo rituaalit korostuvat pelien muuttuessa tärkeämmiksi. Pyrin kuitenkin siihen, että rutiinit pelipäivinä pysyisivät samana. Mutta joo, olen kyllä melkoisen taikauskoinen.

Nilsson jäi monien yllätykseksi rannalle, kun Naisleijonat lähtivät helmikuussa Pekingin olympialaisiin. Kokonaisvaltaisesti parempana pelaajana Nilsson toivoo olevansa mukana seuraavassa kisakoneessa.

− Olisi minulla ollut paljon annettavaa olympialaisissa, mutta valmentajathan ne valinnat päättävät. Odotan innolla syksyn MM-kisoja ja valintoja.

Matilda Nilsson pelasi Naisleijonien paidassa tällä kaudella ainoastaan yhdessä harjoitusottelussa joulukuussa.
Matilda Nilsson pelasi Naisleijonien paidassa tällä kaudella ainoastaan yhdessä harjoitusottelussa joulukuussa.

Nilsson ja HIFK aloittavat pudotuspelinsä puolivälierissä lauantaina 26.3. Pirkkolassa HPK:ta vastaan. Sarja pelataan paras viidestä -systeemillä, eli jatkoon pääsemiseksi vaaditaan kolme voittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle