Markus Ruusu hautasi torjunnoillaan TPS:n pudotuspelihaaveet: "Hyvä peli kaverin hienosta maalista huolimatta"

LIIGA / Haastattelu
Markus Ruusun rooli on kasvanut kauden loppupuolella.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com

Panos iltaan oli selvä: TPS:n täytyi napata ottelusta kolme pistettä, jotta mahdollisuudet pudotuspeleihin pysyisivät vielä hengissä. Ottelu saikin lupaavan alun, kun 16 sekunnin pelin jälkeen Ilari Filppula vei turkulaiset johtoon.

Tuon jälkeen TPS ei kuitenkaan enää juhlinut, vaikka lopun tasatilanteessa maalia haettiin myös ilman maalivahtia. Jatkoerässä JYPille voiton ratkaisi Juha-Pekka Hytönen.

− Pelasimme nousujohteisen pelin. Myös oma peli tuntui hyvältä, vaikka kaveri iski nätin maalin heti alkuun, Markus Ruusu tuumaa.

Ruusu oli osaltaan myös hiipimissä turkulaisten ihon alle. Pääosin se tapahtui torjunnoilla, joita kertyi lopulta 25 kappaletta.

Ottelun loppuhetkillä nähtiin myös mailankäyttöä vahdin ja konkarihyökkääjä Lauri Korpikosken välillä.

− Korpikoski teki hyvää työtä maalin edustalla, mutta siinä ohessa huitoi muutaman kerran myös minua. Annoin sen sitten takaisin, jämsäläinen kertaa hymy huulilla tilannetta, johon myös päätuomari Jari Levonen puuttui.

− Hän tuli vähän rauhoittelemaan. Levonen hoiti ruutunsa hyvin.

Ruusun kausi on ollut monivaiheinen. Kakkosvahtina kauteen lähtenyt nuorukainen aloitti kauteen valmistautumisen leikkauspöydältä, mutta kauden loppupuolella hän on ollut jopa ykköstorjujana Eetu Laurikaisen poissaollessa.

− Pääsin peliin mukaan kuukauden verran aiemmin kuin piti. Sen jälkeen olen pelannut nousujohteisesti, minkä takia tästä on hyvä jatkaa, mies kertaa.

Oletko valmis ykkösvahdiksi?

− Sen päättää päävalmentaja Pekka Tirkkonen, Ruusu toteaa vaatimattomasti.

Haastattelua korjattu kello 21.50: jutun pääkuva vaihdettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle