Maalivahti Säteri: "On aina hienoa käydä Suomessa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Säteri oli ottelussa työllistetympi maalivahti.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Suomen maalilla Karjala-turnauksen avauksessa pelasi Harri Säteri. 29 kertaa torjuneelle maalivahdille kirjattiin myös voitto, kun Suomi vei täyden pistepotin maalein 4−3.

Harri Säteri joutui antautumaan kertaalleen jokaisessa erässä, mutta se ei loppujen lopuksi haitannut, kun Leijonat onnistui kukistamaan itänaapurin.

− Todella hyvät fiilikset, voittopelin jälkeen on aina helppo hymyillä, hän aloitti.

Säteri koki, että hän sai rytmistä paremmin kiinni pelin edetessä.

− Ensimmäinen erä oli aika rauhallinen ja samalla vaikea, kun kuteja tuli niin vähän.

Kaksi edellistä kautta Pohjois-Amerikassa pelannut Säteri oli viimeksi kotimaan maaottelussa kolmen vuoden takaisessa Karjala-turnauksessa, joten kotimaassa esiintymiset ovat jääneet vähiin. Nykyinen seura Sibir Novosibirsk toki kävi pelaamassa harjoitusotteluita Suomessa ennen kauden alkua.

− Ainahan se on hienoa, kun saa viettää aikaa Suomessa, ja tietysti on hienoa pukea leijonapaita päälle.

Sibir Novosibirsk on pelannut vahvan alkukauden KHL:ssä ja on itäisen konferenssin kolmantena.

− Olen tyytyväinen siitä, että tulin takaisin. Olen viihtynyt Novosibirskissa hyvin, ja pelikin on kulkenut.

Sibirin riveissä pelaa neljä muutakin suomalaista, eli kaikki joukkueen ulkomaalaispaikat on käytetty sinivalkoisiin pelaajiin. Säterin joukkuetovereina ovat puolustaja Jyrki Jokipakka sekä hyökkääjät Jukka Peltola, Juuso Puustinen ja Mikael Ruohomaa.

− Meillä on hyvä kööri siellä, Säteri myöntää.

Pohjois-Amerikan vuosista Säterille ei jäänyt pahaa sanottavaa, vaikka toisena vuonna pelejä ei kertynytkään.

− Floridan vuosi oli hieno, mutta Detroitin kanssa jouduin pettymään. En kuitenkaan kadu sitä, että lähdin vielä uudestaan yrittämään NHL-paikkaa.

− Pääsin kuitenkin pelaamaan pelejä, kun San Josessa olin vain ollut pari kertaa luukkuvahtina.

» Lähetä palautetta toimitukselle