Maalinteon Suomea vastaan aloittanut Joy Dunne oli ylpeä Yhdysvaltojen suorituksesta − "Tämä ei ole haluamamme lopputulos, mutta silti halusimme mitalin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Joy Dunne kaapi Yhdysvaltojen avausmaalin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Yhdysvaltojen avausmaalin iskenyt kapteeni Joy Dunne kertasi pronssiottelun jälkeen 5−0-voittoon päättyneen kamppailun käänteitä.

− Meillä oli "joukkue ensin" -mentaliteetti ja sen avulla voitimme. Taistelimme jokaisesta kiekosta ja hyödynsimme toisiamme kentällä.

Myös Suomi sai yhdysvaltalaishyökkääjältä kehut.

− He tekivät kovasti töitä ja heistä näki, että hekin haluavat pronssia. Molemmat tekivät kaikkensa voiton eteen.

Yhdysvaltalaiset ovat tottuneet menestykseen tyttöjen MM-kisoissa. Tämä turnaus oli ensimmäinen kerta, kun joukkue ei ole finaalissa. Amerikkalaiset käänsivät välierän Ruotsi-tappion voimavaraksi ja voittivat mitalit.

− Meidän täytyi vain tukeutua toisiimme ja valmentajiemme neuvoihin. Tämä ei ole haluamamme lopputulos, mutta silti halusimme mitalin, Dunne sanoi.

Yhdysvallat hävisi turnauksessa vain kaksi ottelua. Alkusarjassa se koki tappion Kanadalle ja lisäksi välierässä Ruotsille.

− On ollut suuri kunnia edustaa Yhdysvaltoja. Uskon, että koko joukkue on samaa mieltä. Mitali on hyvä saavutus ja tiedämme sen. Olemme surullisia, ettemme voittaneet kultaa, mutta teimme parhaamme. Olemme iloisia saadessamme olla täällä ja pelatessamme maailman parhaita vastaan, Dunne kiitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle