Maajoukkuevalmentaja Jalonen: "Pelaajat eivät vähättele Euro Hockey Touria"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jukka Jalosen luotsaamassa miehistössä on paljon muutoksia sitten Karjala-turnauksen.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen julkisti maanantaina valintansa Venäjän Euro Hockey Tour -turnaukseen. Karjala-turnauksen tapaan mukana on kahdeksan ensikertalaista.

Kaikki kahdeksan tulokasta pelaavat suomalaisjoukkueissa: seitsemän Liiga-seuroissa ja Henri Ikonen kuuluu Jokerien KHL-ryhmään. Tulokasjoukko on varsin vaihteleva.

− Tulokkaiden joukossa on nuorempia ja myös kokeneempia pelaajia. He ovat sellaisia, jotka pystyvät meidän mielestämme pelaamaan kansainvälistä kiekkoa. Hyviä liikkumaan, pystyvät suojaamaan kiekkoa, pystyvät ratkaisemaan pelejä. Sellaisia pelaajia me haluamme mukaan.

− Ei sen kummemmin ole mietitty, että tietty määrä uusia pelaajia pitäisi ottaa mukaan. On kuitenkin nähty, että moni pelaa hyvää kautta.

Jaloseen eivät uppoa puheet kauden aikaisten maajoukkuepelien heikosta tasosta.

− Jotkut saattavat vähätellä Euro Hockey Tourin pelejä, mutta pelaajat eivät sitä tee. Ne, jotka valitaan joukkueeseen, ovat siitä innoissaan.

Samalla myös kotimaisen Liigan vähättelijöille Jalosella on sanansa sanottavana. Ketään pelaajaa ei oteta mukaan vain sen takia, että pelaavat Liigassa.

− Kun Liigan pelejä katsoo, huomaa että siellä on paljon hyviä pelaajia, ja siinä pelataan hyvää kiekkoa. Lukujen kanssa en asioita ole miettinyt, katsotaan vasta joukkueen julkaisemisen jälkeen kuinka moni on Liigasta ja kuinka moni jostain muualta.

− Ei sillä ole merkitystä, missä kukin pelaaja pelaa. Pyrin arvioimaan pelaajia yksilöinä.

Tulokkaiden lisäksi huomiota herättää Petri Kontiolan mukanaolo. Viime talvena olympialaisissa ei ainakaan vielä ole lopettamassa maajoukkueuraansa.

− Jokerit-Lokomotiv-pelin jälkeen juteltiin, ja sen jälkeen lupasin palaavani asiaan. Kyllä hänestä aisti silloin kiinnostus olla mukana, Jalonen kertaa.

Kontiola kävi keskustelua myös joukkueensa sisällä siitä, kannattaako maajoukkueeseen lähteä.

− Hän halusi vielä jutella oman joukkueensa päävalmentajan [Dmitri] Kvartalnovin kanssa, ja sen jälkeen homma oli selvä.

Jalosen uskoo, että Kontiola ei lähtisi maajoukkueturnauksiin, elleivät MM-kisat siintäsi tavoitteena.

− Aika näyttää, mitä sen suhteen tapahtuu. Kyllä hän tietää, että mikäli NHL:stä tulee paljon pelaajia, hänen mahdollisuutensa kisoihin pienenevät. En kuitenkaan usko, että hänelle MM-kisat ovat must-juttu enää.

Turnauksen erikoisuuksiin kuuluu se, että Leijonat pelaa kaikki kolme otteluaan eri kaupungeissa. Yleensä pelipaikkoja on yksi, ja siinä tapauksessa kaksi, että ensimmäisen ottelu pelataan toisessa maassa.

Tällä kertaa Suomi aloittaa turnauksen Tampereella, jossa juhlistetaan myös vuoden 1995 maailmanmestarikapteenin Timo Jutilan uraa.

− Hirveästi ei varmasti siellä enää pelata pelejä, kun uutta areenaa puuhataan. Ihan mukavaa, että pelataan pelejä eri paikoissa.

Tämän jälkeen tie vie Moskovaan, jossa Suomi kohtaa Ruotsin lauantaina. Turnauksen päätöspelipaikkana on Pietari, jossa ottelu Venäjää vastaan pelataan ulkojäällä, myös tämän vuoden MM-turnauksessa käytetyllä jalkapallostadionilla.

− Pietari on sen verran iso kaupunki, että voisi olettaa yleisöä kiinnostavan.

Ulkojääpeleissä olosuhteet tuovat haasteensa, ja tällä kertaa valmistautuminenkin jää lyhyeksi.

− Meillä on mahdollisuus tutustua paikkaan vasta pelipäivän aamuna. Lauantaina aamupelin jälkeen matkustetaan, ja olemme illalla Pietarissa, Jalonen kertaa ohjelmaa.

Jalosen edellisen pestin aikana Suomi kohtasi Venäjän Helsingin Olympiastadionilla vuonna 2012.

− Sen muistan, että kylmää oli, ja peli hävittiin. Kokemuksena se oli kuitenkin hieno.

» Lähetä palautetta toimitukselle