MM-tasolla debyytin tehnyt Eetu Liukas painotti sitoutumista omaan peliin: ”Työhaalarit päälle”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Liukas kuului viime kaudella TPS:n kokoonpanoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS:stä Nuoriin Leijoniin ponnistanut Eetu Liukas näki Suomen omaan peliin sitoutumisen tärkeimpänä palasena voitossa Tšekkiä vastaan. Turhalta kiireeltä ei kuitenkaan ottelussa vältytty.

Kaarinasta ponnistava hyökkääjä Eetu Liukas seurasi Nuorten Leijonien avausottelun Latviaa vastaan katsomon puolelta, mutta pääsi Tšekkiä vastaan pelaamaan turnauksen ensimmäisen ottelunsa Suomen nelosketjussa. Ottelu oli Liukkaan ensimmäinen MM-tasolla. Peliaikaa debyytissä kertyi hieman yli yhdeksän minuuttia.

– Oli ihan hyvä sisääntulo. Simppeleistä asioista lähdimme liikenteeseen ja siinä onnistuimme aika hyvin.

Ensimmäinen erä ei Latvian suvereenisti kaataneelta Suomelta mennyt hyvin ja joukkue lähtikin 1–2 tappioasemassa ensimmäiselle erätauolle.

– Tšekki tuli kovaa ja sen tiedostimmekin, mutta emme olleet ihan valmiina ja koko ajan pidimme turhaa kiirettä jäällä. Emme ihan päässeet sinne ytimeen, eivätkä syötöt ihan napsuneet lapaan. Hyökkäysalueellekaan emme päässeet ja pystyneet pitämään siellä kiekkoa. Sen jälkeen toiseen erään lähdimme ihan hyvin ja pystyimme petraamaan. Lopulta tulimme tasoihin ja menimme ohikin, Liukas summasi ottelun.

Pelaajat ja valmennus painottivat kopissa omaan peliin luottamista ja sitoutumista ensimmäisellä erätauolla.

– Painotettiin, että pelaaamme sitä meidän omaa peliämme. Kun me luotamme siihen, me pärjäämme täällä. Isoin viesti kopissa oli, että pitää laittaa työhaalarit päälle ja pelataan meidän omaa peliämme.

Alun perin kokoonpanossa Liukas pelasi nelosketjussa yhdessä toisen TPS-pelaajan Kalle Väisäsen ja KalPan Oliver Kapasen kanssa, mutta ottelun edetessä Väisänen vaihtui kolmosketjun laidalla aloittaneeseen Brad Lambertiin.

– Mun mielestä saimme aika nopeasti kiinni meidän yhteisestä sävelestämme. Brad on tottakai todella taitava pelaaja ja kun hänelle antaa kiekkoa, hyviä asioita tapahtuu.

Liukas tunnetaan Liiga-jäillä romuluisena voimahyökkääjänä ja sama tyyli jatkui myös MM-kisoissa.

– Omaa peliä ei ole ainakaan vielä tarvinnut muokata maajoukkueeseen. Taklauksien kanssa, kun ne osuvat kohdalle, sitten tottakai taklaan ja kovaa, mutta muuten niitä on turha hakea sen enempää. Ne tulevat kohdalle kun tulevat. Niissä pitää olla vähän hereillä, mutta muuten koitan vaan malttaa niiden kanssa.

Liukas on Aatu Rädyn ja Matias Rajaniemen tapaan New York Islandersin varaus. Liigassa kolmikko on joutunut taistelemaan toisiaan vastaan, mutta maajoukkueessa yhdessä pelaaminen on Liukkaalle mieluista.

– Aatu on ihan huippuluokan talentti ja Rajaniemi on tosi ilkeä puolustaja pelata vastaan. Tottakai aina lämmittää sydäntä pelata heidän kanssaan samalla puolella.

Suomi kohtaa sunnuntaina Slovakian päivän ensimmäisessä ottelussa Suomen aikaan kello 21. Liukas tiesi tarkkaan, miten otteluun tulisi valmistautua.

– Tämän päivän ottelu oli hyvä oppitunti meille. Sunnuntaina todennäköisesti aika samanlainen joukkue tulee vastaan kuin tänään, joten täytyy olla vaan alusta asti valmiina.

Tulevat kaksi vapaapäivää joukkue aikoo viettää leväten ja harjoitellen.

» Lähetä palautetta toimitukselle