MM-kisahaastattelussa Kaapo Kakon jahtaama "uusi McDavid" Jack Hughes: "Haluan olla tähti, siksi olen täällä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jack Hughesilla on petrattavaa aloituksissa.

Nuorten MM-kisojen kenties puhutuin ja kohutuin pelaaja on Yhdysvaltojen Jack Hughes. 17-vuotias hyökkääjä on listattu jo lähes varmaksi ykkösvaraukseksi NHL:n tulevan kesän varaustilaisuudessa.

Hughes pelasi ensimmäisen ottelunsa Nuorten kisoissa viime yönä, kun Yhdysvallat kukisti Slovakian niukasti 2–1.

Hughes on 179 senttinen dynaaminen hyökkääjä. Liikehdintä kaukalossa ja kiekonkäsittelyominaisuudet tuovat helposti mieleen esimerkiksi Auston Matthewsin tai Connor McDavidin.

Toisaalta suhteellisen pienikokoisen hyökkääjän väkkärämäiset liikkeet tuovat myös mieleen Johnny Gaudreaun.

Hughes pelasi samassa ketjussa Oliver Wahlströmin sekä Joel Farabeen kanssa. He ovat molemmat NHL:n ykköskierroksen varauksia viime kesältä.

Hughes väläytteli osaamistaan jo Slovakia-pelin avauserässä, jossa tosin Yhdysvallat oli hieman vaikeuksissa.

– Peli tuntui hyvältä. Valmistauduin kuin mihin tahansa muuhun peliinkin. Yritin pitää hauskaa ja tehdä omaa juttua, Hughes kertoo.

– Oli hyvä alku minulle, hän jatkaa.

Hughes haastoi ensimmäisen erän aikana hanakasti kohti maalia. Kertaalleen hän pääsi hyvästä vauhdista laukomaan kohti maalia rystyllä. 

Hughes erottui heti avauserässä luistelunsa vuoksi. Terävää, nopeaa ja dynaamista. Muun muassa siten voisi hyökkääjän luisteluominaisuuksia kuvailla. Hughes lähtee paikaltaan kuin raketti. Hänen ketteryysominaisuutensa ovat erinomaiset, sillä hän pystyy kovassa vauhdissa ja pienessä tilassa muuttamaan kehonsa suuntaa hämmentävän tehokkaasti.

Sen lisäksi Hughes on erinomainen kiihdyttäjä ja liukuja. Hän saavuttaa kovan vauhdin kevyennäköisesti ja säilyttää vauhtinsa liukumalla.

Kehonhallinta ja loistavaksi hiottu luistelutekniikka luovat pohjan Hughesin poikkeukselliselle liikeosaamiselle. Hughes käyttää terää erittäin taitavasti.

Fyysinen haaste kova Hughesilla

Yhdysvalloilla ja Hughesilla oli kokonaisuutena varsin vaisu, jopa tuskainen avausottelu. Ensimmäisessä erässä Yhdysvallat kärsi jatkuvista kiekonmenetyksistä ja toisessa erässä se ei päässyt murtautumaan Slovakian puolustuksen sisään. Lisäksi riesana oli heikko maalinteon tehokkuus, joka oli todennäköisesti seuraus lopahtaneesta itseluottamuksesta.

Vasta kolmannessa erässä hanat aukesivat hieman, ja joukkue nousi tappioasemasta 2–1-voittoon.

Hughes loisti kaukalossa luistelullaan, mutta muuten hänenkin pelaamisensa sakkasi. Erinomaisesta kiekonkäsittelytaidoistaan tunnettu hyökkääjä menetteli kiekkoja, eikä pystynyt yksi vastaan yksi -tilanteissa ohittamaan vastustajia. Toisinaan Hughes yritti hieman väkisinkin haastaa Slovakian puolustajia kiekon kanssa, kun kiekko olisi pitänyt syöttää tai lyödä päätyyn.

Slovakiaa vastaan Hughesin puutteet fyysisellä puolella näkyivät melko selvästi.

Hughes on sangen heiveröinen. Nuorten kisojen asettama fyysinen haaste on Hughesille kova, sillä vastassa on pääsääntöisesti kaksi vuotta vanhempia pelaajia.

Slovakiaa vastaan Hughesin puutteet fyysisellä puolella näkyivät melko selvästi. Vahvat slovakialaiset pystyivät irrottamaan hänet kiekosta usein varsin vaivattomasti. Hughes myös kaatuili kulmaväännöissä tämän tästä.

– Se on osa peliä. Jääkiekko on fyysinen peli ja joukkueet pelaavat kovaa, Hughes kommentoi vaikeuksiaan.

Aloitukset olivat niin ikään haastava osa-alue nuorelle keskushyökkääjälle. Hughes kaapi 13 aloituksesta vain 4 voittoa.

– Pitää voittaa enemmän aloituksia. Aloitukset iso osa tätä peliä. Se, joka voittaa aloituksen, pääsee hyökkäämään ensimmäisenä, Hughes sanoo.

Päätöserässä Hughes pääsi esittelemään kiekollista osaamista. Hän kurvaili näyttävästi ja vauhdikkaasti puolitoista kierrosta kiekon kanssa hyökkäysalueella ja loi siten maalipaikan.

Ylivoimalla Hughesilla oli muutamaan otteeseen sauma iskeä kiekko maaliin, mutta avausmaali jäi vielä syntymättä. Hän kuitenkin tarjoili syötön Mikey Andersonille, joka laukoi Yhdysvallat tasoihin päätöserän alussa.

Hughes on dominoinut aiemmissa pelaamissaan kansainvälisissä turnauksissa lähes mielin määrin, mutta nyt ainakaan avauspelin perusteella Hughesin otteet eivät näyttäneet siltä, että hänestä olisi tulossa Yhdysvalloille kokonaisvaltainen johtava pelaaja näihin kisoihin.

Hughes kasannee hyvän määrän tehoja hyökkäyspelitaidoillaan ja erityisesti poikkeukellisella luisteluosaamisellaan, mutta kokonaisvaltaisesti hän ei vielä säkenöi.

Hughes haluaa olla jo näissä kisoissa tähti.

– Se on tavoitteeni. Siksi olen täällä, hän toteaa.

Vertailu käy ainakin jääkiekkoyleisön ja median puolella vahvasti Suomen Kaapo Kakon kanssa, josta on povattu Hughesin kärkihaastajaa tulevan kesän varaustilaisuuteen.

– Hän on erittäin hyvä pelaaja, erilainen kuin minä, Hughes vertailee.

» Lähetä palautetta toimitukselle