Lukon kiinnostuksen herättänyt Scott Pooley ei ollut pohtinut Pohjois-Amerikan jättämistä − "Olemme innoissamme mestaruuden uusimisen tuomasta haasteesta"

CHL, LIIGA / Haastattelu
Pooley viiletti viime kaudella Toronto Marliesin paidassa.
Kuva © Getty Images
Hallitseva mestari Lukko lähtee Liiga-kauteen muuttuneena ja uuden valmentajan alaisuudessa. Scott Pooley on raumalaisten hyökkäysosaston uusista pelaajista. Hän saapui Suomeen lopulta hieman yllättäen.

Scott Pooley liittyi hallitsevan Suomen mestarin riveihin pelattuaan viime kaudella AHL:ssä Toronto Marliesin joukkueessa. Hyökkääjä on pystynyt aiemmin urallaan tekemään hyvää tulosta niin AHL:ssä kuin ECHL:ssäkin.

− Tykkään laukoa kiekkoa ja olen melko hyvä luistelija. Osaan myös tehdä peliä ja nähdä kentän. Isona pelaajana pystyn tarvittaessa auttamaan joukkuetta myös muilla tavoin,

Lukko muuttui täksi kaudeksi melkoisesti, kun vastuuroolien pelaajia ja päävalmentaja Pekka Virta lähtivät muihin maisemiin. Komennon otti seuran U20-joukkueen samalla kaudella Suomen mestareiksi johdattanut Marko Virtanen.

− Hän on huikea valmentaja. Virtanen ymmärtää pelaajia ja on todella nälkäinen voittamaan. Olen ollut vasta muutaman viikon joukkueen mukana, mutta on hienoa olla hänen joukkueessaan. Hän tietää, mitä haluaa, Pooley luonnehti päävalmentajaansa.

Suomen mestari osoitti kiinnostuksensa

Koko tähänastisen uransa Pohjois-Amerikassa viettänyt hyökkääjä tuli Raumalle omien sanojensa mukaan hieman yllättäen. Hän ei ollut ajatellut Eurooppaan siirtymistä vielä viime kaudella.

− Agenttini soitti ja sanoi, että Suomesta olisi kiinnostusta. Otin puhelun ja puhuin seuran kanssa. Ajattelin, että sopisin Lukkoon hyvin. Olivathan he juuri voittaneet mestaruudenkin, itsekin ECHL:n voittopokaalia nostelemaan päässyt Pooley tuumi.

Ensivaikutelma joukkueesta oli Pooleyn mieleen.

− Vaikuttaa oikein hyvältä ryhmältä. Voittaminen on aina vaikeaa ja olemme innoissamme mestaruuden uusimisen tuomasta haasteesta.

Kaupunkina noin 40 000 asukkaan Rauma on melko erilainen kuin miljoonakaupunki Toronto.

− Se on vähän pienempi, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittava. Ihmiset ovat todella mukavia. Olen nauttinut olostani Raumalla.

Kanadan ja Yhdysvaltojen passit omistava Pooley on pelannut seitsemän harjoitusottelua Lukossa ja tehnyt niissä 5+1=6 tehopistettä. Hän on vaikuttunut Liiga-joukkueiden tasosta.

− Ei tässä sarjassa näytä olevan huonoja joukkueita. Kaikki pelit ovat tasaisia ja joka ilta pitää taistella tosissaan. Sen perusteella, mitä olen nähnyt sanon, että ohipelejä ei saa tulla. Käytämme viime kautta motivaattorina, Pooley päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle