Luke Martinin kausi 2024–25 tuskin olisi voinut alkaa paremmin. HIFK nappasi paikalliskamppailusta kolme pistettä täydessä kotiluolassaan, yhdysvaltalaisen kerätessä tehot 1+2 reilun 19 minuutin jääajalla.
Jos ei oteta huomioon ottelun alun jäähyä. Martin joutui jäähyaitioon jo 25 sekunnin jälkeen vastustajan mailasta kiinnipitämisestä. Pukukoppikäytävällä jo valmiiksi toimittajia odottanut pelaaja otti tilanteesta täyden vastuun.
– Syyttäisin nopeasta jäähystäni mielelläni uusia sääntöjä, mutta ei viime vuonnakaan saanut ottaa kiinni vastustajan mailasta, Martin kommentoi rennosti.
Yhdysvaltalaispelaaja näkee uusissa rikelinjauksissa myös mahdollisuuksia.
– Luulen, että uudet säännöt lisäävät maalimääriä ja avaavat hiukan peliä. Ken tietää? Tuomarit tekevät omia hommiaan joka ilta. Yritän olla sekaantumatta siihen.
Rangaistustaan lukuun ottamatta Martin oli tyytyväinen Kiekko-Espoon runkosarjan ensikohtaamiseen.
– Kolmesta pisteestä ei voi valittaa. Tapsa (Roope Taponen) pelasi hyvin, ylivoima oli hyvää, alivoima oli loistavaa. Vielä on paljon tehtävää, mutta tämä oli erittäin hyvä aloitus meille, Martin kertasi ottelun kulkua.
Haastattelussa yhdysvaltalainen muistutti useampaan kertaan, että kausi on vasta alussa ja parannettavaa riittää. Kiekko-Espoo kavensi toisessa erässä helsinkiläisille kallistuneen pelin lukemiin 2–4 43. minuutin jälkeen, mikä antoi sille mahdollisuuden päästä otteluun mukaan.
– Kausi on vasta alussa. Jää menee huonoksi, joten kiekon kanssa täytyy olla erityisen tarkkana. Yleisesti ottaen ottelu oli erittäin hyvä. Vielä on paljon tehtävää, pohti Martin kolmannesta erästä.
Toinen kausi HIFK:ssa ei muuta Martinin tavoitteita
Espoolaisjoukkueen lisäyksestä Liigaan pelaaja oli mielissään.
– Kiekko-Espoo pelasi kovaa. Kaikki ovat innoissaan siitä, että joukkue on sarjassa. Tästä tulee hyvä paikalliskamppailu. Olemme iloisia siitä, että kyseessä on joukkue, jonka kohtaamista varten meidän ei tarvitse matkustaa kauas. Se on kuin saisimme pari kotipeliä lisää, puolustaja muotoili.
– Nautimme tästä 10 minuuttia ja valmistaudumme siihen, että teemme saman uudestaan perjantaina.
Toisin kuin viime kaudella, ei HIFK:ta povata tämän kauden mestarisuosikkien joukkoon. Tästä huolimatta puolustaja kertoi, että tavoitteet eivät ole muuttuneet.
– Tavoittelemme mestaruutta joka vuonna. Se on odotusarvo tässä seurassa, ja siksi täällä haluaa pelata. Siihen on pitkä matka, mutta meillä on paljon työkaluja tänä vuonna ja olemme nälkäisiä, Martin alleviivasi.
Ensi viikolla 26 vuotta täyttävälle Martinille alkanut kausi on vasta toinen Pohjois-Amerikan ulkopuolella ja HIFK:ssa. Pelaaja kertoi näkevänsä toisessa kaudessaan vahvuuksia.
– On ollut hienoa tulla takaisin, kun tunnen joukkuekaverit ennestään. Voimme rakentaa viime kauden kemioita pidemmälle jäällä ja sen ulkopuolella. Meillä on hyvä porukka ja hyvä kapteenien johtajaryhmä. Heidän esimerkkiään on helppo seurata, kuvaili joukkueen kapteenistoon tällä kaudella kuuluva vahvistus.
Pääosin suomalaispelaajista koostuvassa joukkueessa pelaavan pelaajan kielitaito ei ole kuitenkaan vielä juurikaan kehittynyt, vaikka se ihastutti viime syksynä.
– (Suomeni) ei ole oikeastaan parantunut. Pystyn tilaamaan ruokaa ja puhumaan säästä, puolustaja naurahti.