Otto Kivenmäki viimeisteli viime kaudella 20 tehopistettä.
Kuva © Timo Savela

Lopullista läpimurtoa liigatasolla havitteleva Otto Kivenmäki : "Se vaatii kovaa työtä, onnistumisia ja hyvää itseluottamusta"

Haastattelu
Otto Kivenmäki aloittaa toisen kautensa Pelicansissa. 22-vuotias hyökkääjä on saavuttanut 20 tehopisteen rajan urallaan jo kahteen otteeseen, mutta lopullinen läpimurto liigatasolla on vielä tekemättä.

Pelicans on kokenut jälleen kesän aikana roimasti muutoksia, kun kymmenkunta pelaajaa vaihtoi osoitetta viime kauden jälkeen. Yksi tulijoista on 29-vuotias ruotsalaishyökkääjä Lars Bryggman, jonka kanssa Otto Kivenmäki on ehtinyt pelata jo pari harjoitusottelua, mutta sen erityisempää tutkaparikemiaa ei ole vielä ehtinyt syntymään.

– Ihan hyvin on syötöt löytänyt, mutta ollaan kuitenkin aika aikaisessa vaiheessa kautta vielä, ja muutenkin peli on vähän sekaisin, niin vaikea vielä tässä kohtaa sanoa.

Kivenmäen mukaan Tommi Niemelän luotsaaman ryhmän tekeminen kaukalossa ei tule eroamaan erityisen paljoa viime kaudesta.

– Tietysti aina jotain pieniä uusia juttuja valmentajat keksivät, mutta aika samalla muuten mennään, että eihän peli sinänsä ole mihinkään muuttunut.

Iso tekijä siinä, että Kivenmäki siirtyi Lahteen viime kaudeksi, oli se, mitä nuori hyökkääjä oli kuullut lahtelaisesta toimintatavasta, joka keskittyy yksilön kehittämiseen. Kivenmäen mukaan yksi esimerkki tästä on mahdollisuus olla jäällä myös joukkueharjoitusten ulkopuolella.

– Se hyvä puoli, mikä Lahdessa on, niin täällä järjestetään sellaisia ekstrajäitä aamuisin ja iltapäivisin ja niihin saa mennä, jos mieli tekee. Se on ainakin sellainen asia, mistä itse olen tykännyt.

Kivenmäen uralta ei vastoinkäymisiäkään ole puuttunut. Alkuvuodesta 2020 Kivenmäki jäi David Němečekin taklauksen alle, minkä seuraukset varmasti kaikki muistavat. Toissa kaudella vuorostaan alavartalovamma vaivasi, minkä vuoksi Kivenmäki pelasi vain 29 ottelua. Tätä taustaa vasten jo se, että Kivenmäki pystyi pelaamaan täyden kauden, oli merkittävä asia.

– Olihan se kiva pelata kokonainen kausi. Tavallaan sellainen pieni helpotuskin, kun näki, että kroppa kestää ja kävi sillä tavalla hyvä tuurikin, ettei mitään käynyt, niin se oli ihan positiivinen juttu.

Vaikka hyökkääjä sai pelata terveenä, omaan suorittamiseensa Kivenmäki ei kuitenkaan ollut aivan tyytyväinen.

– Ainahan parannettavaa on. En ehkä ihan tyytyväinen ole siihen viime kauteen, mutta nyt on kausi uusi ja lähdetään parantamaan.

Pelicansin kokoonpanosta löytyy paljon Kivenmäen kaltaisia, parikymppisiä pelaajia, joilta on vielä viimeinen askel ottamatta Liiga-tasolla. Omaa mahdollista läpimurtoaan Kivenmäki ei sen suuremmin lähde kirkossa kuitenkaan kuuluttamaan.

– No ikinähän sitä ei tiedä. Se vaatii kovaa työtä, onnistumisia ja hyvää itseluottamusta. Ja ehkä vähän tuuriakin. Sen näkee sitten, parhaamme yritetään.

Joukkueen menestysmahdollisuuksista kysyttäessä Kivenmäki on luottavainen ja nostaa esiin yhden tärkeän osa-alueen, jonka täytyy onnistua, jotta Pelicans etenisi mahdollisimman pitkälle kevääseen.

– Varmaan se, että meillä on paljon nuoria pelaajia, joita pitää saada eteenpäin ja kehittymään. Meillä on kuitenkin sen verran hyviä pelaajia. Näen, että meillä on mahdollisuuksia mihin asti vaan, mutta sen näkee sitten, että mihin se riittää. Mutta kuten sanoin, se vaatii paljon onnistumisia ja itseluottamuksen nostattamista. 

» Lähetä palautetta toimitukselle