Kiekko-Espoo murskasi TPS:n Naisten Liigan perjantain ainoassa ottelussa tylysti 6−0. Kotijoukkueen tähti oli hattutempun viimeistellyt hyökkääjä Lisette Täks. Sarjan tähtipelaajien joukkoon nousua tekevä peluri oli positiivisissa tunnelmissa koko päivän ennen kamppailun alkua.
− Olin hyvä fiilis jo hallille tullessa. Olin innoissani siitä, että pääsee pelaamaan ja laittamaan kaiken peliin, kun tällä viikolla ei ole enää muita pelejä.
Maaleistaan kaksi Täks painoi jo avauserään ja hatullinen täydentyi kolmannella osumalla päätöserässä. Kiekko-Espoo oli läpi pelin niskan päällä ja laukoi hurjan määrän kuteja turkulaisvastustajan maalille. Toiseen erään tolppien väliin vaihdettu TPS-vahti Olivia Last venyi 40 minuutin aikana hurjaan 40 torjuntaan.
Täks suoritti itse ottelun aikana 12 laukausta, mikä sekin on muheva lukema jääkiekko-otteluun yhdelle pelaajalle.
− AIna maalien eteen pitää tehdä töitä, mutta tänään ketjukaverit tekivät työn minulle kohtuullisen helpoksi. On helppo työ laittaa sisään, kun kiekko tulee suoraan lapaan ja on maski maalin edessä, hyökkääjätähti virkkoi.
Viime viikonlopun avaustapahtuman jälkeen Kiekko-Espoon päävalmentaja Sami Haapanen tuskaili, että joukkueen hyvien ja huonojen hetkien välinen ero on vielä liian suuri.
− Joukkue pelasi tosi hyvin. Tekeminen oli rentoa, mikä rauhoitti peliä. Pystyimme pelaamaan niin kuin olimme sopineet, niin oli helppo nauttia, tuumi Täks TPS-pelin jälkeen suorituksesta.
Haapasen viesti ennen koetosta oli ollut selväsanainen.
− Ennen peliä oli puhetta, että lähdemme rennosti ja kokemuksen kautta pelaamaan. Mielestäni toteutimme sitä aika hyvin, Täks sanaili.
Kakkosketjussa Julia Schalinin ja Tinja-Mariia Haukijärven kanssa pelannut Täks debytoi alkukaudesta Naisleijonissa. Maajoukkuepaita kiinnostaa tulevaisuudessakin.
− Totta kai pidän katseet tulevissa MM-kisoissa, mutta pääsääntöisesti elän seuran arkea. Haluamme päästä mahdollisimman pitkälle kaudella ja pystyä hiomaan meidän peliämme.
Kiekko-Espoo pelaa seuraavan kerran Naisten Liigaa viikon päästä lauantaina, jolloin vastaan asettuu HPK.
− Ensinnäkin, meillä on nyt vapaa viikonloppu. Toivon, että joukkue ottaa levosta kaiken irti, että jaksamme painaa liki jouluun asti tai milloin seuraava tällainen mahdollisuus tuleekaan. Otamme happea jääkiekosta viikonlopun ajan,jotta pääsemme ensi viikkoon tuoreilla jaloilla ja mielellä. Viikko sitten näyttää, mitä se tuo tullessaan, Täks ruoti.