Linnea Melotindos palasi Minnesotasta Tampereelle – ”Haluan saada peli-identiteettini takaisin”

Naisten Liiga / Haastattelu
Kiekko-Espooseen siirtyminen kävi mielessä, mutta Linnea Melotindos päättikin palata isiensä maille.
Puolitoista kautta pienessä roolissa Yhdysvaltojen NCAA-yliopistosarjassa riitti 21-vuotiaalle Linnea Melotindokselle. Hän halusi palata juurilleen Tampereelle, mistä kiekkoilu hänen kohdallaan on alkanutkin. Tarkoitus on löytää oma peli-identiteetti ja palata takaisin maajoukkueeseen.

Ilveksen joukkue sai mieluisan joululahjan, kun NCAA-yliopistosarjassa St. Cloud Staten yliopistossa pelannut Linnea Melotindos ilmoitti olevansa kiinnostunut liittymään mukaan. Nuori hyökkääjä koki kehityksensä pysähtyneen ja näin paluu Suomeen tuli ajankohtaiseksi.

− Paluulle oli oikeastaan parikin eri syytä. Perhesyyt vaikuttivat jonkin verran, mutta koin myös, etten oikein saanut toivomaani roolia joukkueessa. Näin omalle pelaajakehitykselleni parhaaksi vaihtoehdoksi palata Suomeen. Muut maat eivät oikeastaan käyneet mielessäkään, sillä halusin palata juurilleni.

Melotindos pelasi ennen Minnesotaan siirtymistään sekä Espoossa että Kuortaneella, mutta valitsi tällä kertaa Tampereen ja Ilveksen.

− Kyllähän myös Kiekko-Espoo oli yhtenä vaihtoehtona. Siellä on todella hyvä joukkue. Mietin, onko se kuitenkaan sitä, mitä nyt haluan. Sukutaustani vaikutti kuitenkin lopulta siirtymiseen Tampereelle, sillä serkut ja mummi asuvat kuitenkin täällä.

Naisten Liigassa hän lukeutui sarjan kärkihyökkääjiin ennen lähtöään ja moni odotti saman tahdin jatkuvan myös kapeammassa kaukalossa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä pelaaja oikein itsekään tiedä siihen syytä.

− En oikein itsekään tiedä, miksi pelit eivät lähteneetkään siellä odotetun lailla kulkemaan. Totta kai pienempi kaukalo, erilainen pelin tempo ja muutoinkin erilainen pelisysteemi vaikuttivat asiaan. En ole yliopistokiekkoon enää palaamassakaan, sillä opintonsa kertaalleen päättäneet eivät saakaan enää pelata.

Melotindoksen taustalta löytyy vahvaa tamperelaista sukutaustaa. Isoisä Esa Nieminen pelasi aikoinaan Tapparan riveissä SM-sarjaa, mutta eno Ville Nieminen puolestaan on juhlinut jopa Stanley Cupin voittoa. Ei siis mikään ihme, että Linneastakin tuli jääkiekkoilija. Ura tosin lähti alkuun hiukan erikoisemmassa ympäristössä.

Tappara-legenda Ville Nieminen on Linnean eno.
Kuva © Jarno Hietanen

− Kyllähän perhetausta suhteellisen luonnollisesti vaikutti jääkiekkoiluni aloittamiseen. Serkun (Viljami Nieminen /Tappara U20) kanssa meillä on vain vuoden ikäero ja heti pienestä pitäen menimme kiekkokouluun. Seitsemän vanhana muutimme Ahvenanmaalle äidin koulun vuoksi ja siellä asuimme viisi vuotta.

Melotindos ei aikaisemmin ole tamperelaisseuraa kiekkokoulua lukuun ottamatta edustanutkaan. Pelipaikkoihin ovat vaikuttaneet niin vanhempien työt kuin opiskelumahdollisuudetkin.

− Vanhemmat saivat töitä Espoosta, joten jatkoin siellä pelaamista seuraavaksi. Kiekkoiluun panostaminen alkoi varsinaisesti siirtyessäni yhdeksännelle luokalle Kuortaneelle. Silloin alkoi hahmottumaan se, että saattaisin joskus päästä jonnekin isompiin ympyröihin panostamalla entistä enemmän.

Nyt Melotindos kuitenkin nähdään jälleen Naisten Liigassa Ilveksen väreissä. Nuori hyökkääjä haluaa löytää jälleen sen jääkiekkoilijan, joka hän oli ennen ulkomaille siirtymistään. Kehityskohteetkin selvisivät reissun aikana.

− Tavoite on saada tuottaa omaa peliä ja saada ylipäätään pelata. Työmoraali oli ehkä vähän kadoksissa jenkeissä, ja se olisi nyt tarkoitus saada myös takaisin. Ennen kaikkea haluan saada oman peli-identiteettini takaisin. Tiedostan myös sen, että minun täytyy pystyä pelaamaan kokonaisvaltaisesti paremmin kuin aiemmin. Varsinkin kiekottomana pelaamiseen pitää saada parannusta.

Muutaman viikon Ilveksen mukana ollut Melotindos on tyytyväinen joukkuevalinnastaan. Hänelle vaativa, mutta samalla kannustava valmentaja, on tärkeässä roolissa

− Olen tykännyt todella paljon olla mukana. Pelaajista taisin tuntea ainoastaan kaksi entuudestaan, mutta hyvin olen päässyt mukaan porukkaan. Tykkään myöskin Lindan (Leppänen) valmennustyylistä ja fysiikkavalmennuskin on täällä erittäin toimivaa. Pidän siitä, että valmennus vaatii koko ajan hyvää työmoraalia. Joukkue vaikuttaa myös ihan kilpailukykyiseltä. Uskoisin, että olemme vahvasti mukana mitalikamppailuissa.

Linda Leppäsen vaativa ja kannustava valmennustyyli sopii Linnealle loistavasti.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti / https://www.instagram.com/fotokuutti

Melotindos oli juuri noussut myös maajoukkueryhmään mukaan ennen Yhdysvaltoihin siirtymistään, mutta heikko kausi siellä on pudottanut hänet listoilta, ainakin toistaiseksi. Leijonapaita kiinnostaa häntä edelleen suuresti.

− Paljonhan riippuu siitä, miten pelit alkavat menemään, mutta ensi kaudella olisi kiva päästä jo leiriryhmään mukaan. Sitäkin kohden tässä nyt treenataan ja toivottavasti mahdollisimman pian pääsisin mukaan. Nyt täytyy vain keskittyä tähän jokapäiväiseen työntekemiseen ja kehittää itseäni sitä kautta.

Pelaaminen maajoukkueessa kiinnostaa edelleen.
Kuva © Jarno Hietanen

Jos pelillisesti Yhdysvallat oli Melotindokselle pettymys, niin jotain hyvääkin matkalla tapahtui. Aikuistumisen myötä myös tulevaisuuden näkymät ovat hiukan muuttuneet.

− Kyllä tässä vielä jääkiekko edellä mennään, mutta jenkeissä opin kyllä pitämään opiskelustakin. Tarkoitus on nyt opiskella kiekkoilun ohella.

Näillä näkyminen Melotindos nähdään tositoimissa kaukalossa lauantaina 15. tammikuuta, kun Ilves kohtaa Tesomalla Kuortaneen.

» Lähetä palautetta toimitukselle