Liigan kuumimpana tunnettu JYP-hyökkäys kärsii suvantovaiheesta − Haavoja balsamoinut Palmu: "Tämä pitää nollata"

LIIGA / Haastattelu
Petrus Palmu vastasi JYPin viikon ainoasta osumasta.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com

Viikkoon lähdettäessä JYP oli tehnyt Liigassa eniten maaleja, kun 38 ottelussa oli syntynyt 131 osumaa. Jo muutaman pelin kestänyt suvantovaihe korreloitui viikolla tulostaululle aiempaa tylymmin: kaksi ottelua, yksi tehty maali. Samalla Ilves nousi Liigassa eniten maaleja tehneeksi joukkueeksi. Myös Tappara meni hurrikaaniryhmän ohi. 

JYP on tällä hetkellä kauden toisessa tappioputkessaan. Ensimmäinen heti Liigan alussa tuotti viisi peräkkäistä tappiota, nyt niitä on kasassa neljä peräjälkeen. Iso osa tästä menee juuri hyökkäyspelin tehottomuuden piikkiin.

− Pomputkin tuntuvat olevan tällä hetkellä tiukassa. Peli sujui kuitenkin jo keskiviikkoa paremmin, Petrus Palmu kiteyttää.

− Tämä pitää nollata. Ensi viikolla tämä kääntyy, jos jatketaan samalla ilmeellä.

JYP uusi tähän otteluun ketjuja rankalla kädellä, osin pakonsanelemana ja osin tekemistä raikastaakseen. Uusituilla ketjuilla ruuti ei kuivunut kuin Palmulla, joka vastasi joukkueensa ainoasta osumasta.

− Hyvältä tuntuu tehdä maali. Paikkoja ollut, niin josko tämä avaisi omaakin ketsuppipulloa ja pystyisi auttamaan joukkuetta paremmin, hyökkääjä viittasi kuuden ottelun maalittomaan putkeensa.

J-P:n (Hytönen) ja (Roobert) Rooban kanssa peli tuntui hyvältä. Saimme aikaiseksi laukauksia ja hyvää painetta.

Tulos ei löydy harjoituksista

Ensi viikolla JYP pelaa ensimmäisen kolmen viikon ottelunsa joulukuun alun jälkeen, joten aikaa harjoittelulle ei ole liiaksi. 

Myös Palmun puheissa korostuvat enemmän yksilön pelillisiin suoritteisiin liittyvät asiat kuin harjoittelun tarve.

− Pitää ajaa maalille, kuten tänään ajoimme. Kiekkojen toimituksiin maalille tarvitsemme lisää, ne jäävät blokkeihin. Nyt on Vaikeampi jakso menossa, joten pitää vain jaksaa jauhaa.

JYPin ensi viikko pitää sisällään vierasretket Turkuun ja Poriin sekä kotiottelun HIFK:ta vastaan.

Juttua muokattu 14.08: Lisätty tieto Ilveksestä eniten maaleja tehneenä joukkueena. 

» Lähetä palautetta toimitukselle