Leijonien olympiajoukkueen rakentumisessa käsillä kriittiset ajat – GM Jere Lehtinen: "Tiettyjen pelaajien osalta kaikki ymmärtävät tilanteen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Maajoukkueen GM Jere Lehtinen rakentaa Jukka Jalosen kanssa olympialaisiin suuntaavaa joukkuetta.
Kuva © Jaakko Stenroos
Leijonien GM:n Jere Lehtisen lähipäivät kuluvat Pohjois-Amerikassa yhdessä Jukka Jalosen kanssa suomalaisten NHL-pelaajien otteiden tarkkailussa. Olympiajoukkueen rakentumisessa tietyt asiat ovat jo selvillä, mutta moni kysymys on vielä vailla vastausta.

Noin kahdeksan viikon kuluttua suomalaiset saavat vastauksen himoittuun kysymykseen eli millaisella kokoonpanolla Leijonat lähtee tavoittelemaan historiansa ensimmäistä olympiavoittoa helmikuussa käytävissä Pekingin kisoissa.

Maajoukkueen GM Jere Lehtinen avaa, miten olympiajoukkueen rakentaminen on kesästä lähtien tähän asti edennyt ja mitä on luvassa seuraavaksi.

– Kesätapaamisessa kävimme meidän NHL-pelaajat läpi, mutta itse asiassa alkukauden ajan olympiaprojekti on ollut vähän jäissä. Toki olemme seuranneet, kuka menee missäkin.

Maajoukkuekauden avanneen Karjala-turnauksen jälkeen Lehtinen ja päävalmentaja Jukka Jalonen lähtevät lähipäivinä pelaajatarkkailumatkalle Pohjois-Amerikkaan, jonka myötä joukkueen rakentumisessa alkaa tärkeät ajat.

– Nyt alamme sitten katsoa enemmän NHL:n suuntaan. Näemme suunnilleen 25 pelaajaa Pohjois-Amerikan reissulla.

– Kun olemme siellä, joukkueet ovat pelanneet noin 15–20 ottelua, mikä antaa jo hyvin suuntaa. Näemme siis hyvin, missä kukin menee tällä hetkellä, Lehtinen kertoo.

Data ja Pohjois-Amerikan tarkkailijat valintojen tukena

Pohjois-Amerikasta käsin Jalosta ja Lehtistä pelaajatarkkailussa auttavat Columbus Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen ja pelaajauransa vastikään lopettanut Mikko Koivu

– Tiedostamme, ettei kaikkien pelaajien pelejä tarvitse nähdä. Kolme pelaajaa (Aleksander BarkovMikko Rantanen ja Sebastian Aho) on jo nimettynä, ja tiettyjen pelaajien osalta kaikki ymmärtävät tilanteen.

Vastauksia haetaan siis etenkin niiden pelaajien kohdalla, jotka ovat niin sanottuja rajatapauksia kisajoukkueeseen.

– Siellä on kuitenkin iso joukko pelaajia, joista osa pelaa epäsäännöllisesti ja terveystilanteidenkin kanssa on kysymyksiä. Siksi on tärkeää nähdä tämän hetken tilanteita pelaajakohtaisesti.

"Harvoin kuitenkaan tilastoista saadut havainnot kääntyvät katsotuissa peleissä päinvastaisiksi."

Myös tilastoanalytiikalla on roolinsa pelaajavalintojen tukena. Lehtinen kuitenkin kertoo, että tilastojen antamat tiedot pitää suhteuttaa näköhavaintojen tueksi.

– Jonkun verran hyödynnämme tilastoja, mutta siinäkin täytyy olla varovainen, kuinka paljon niille antaa arvoa. Pelaajien näkeminen on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, ja tilastot yleensä vahvistavat ajatuksia suuntaan tai toiseen.

– Harvoin kuitenkaan tilastoista saadut havainnot kääntyvät katsotuissa peleissä päinvastaisiksi, Lehtinen myöntää.

Nuoret ja Euroopassa pelaavat suurennuslasin alla

Varsinkin Leijonien hyökkäykseen on NHL:stä kovasti tunkua, ja rannalle jää varmuudella kovan luokan pelimiehiä.

Mielenkiintoa herättävät monet nuoret suomalaishyökkääjät, etupäässä Kaapo KakkoJesperi Kotkaniemi ja komeaa tulokaskautta pelaava Anton Lundell, joiden kaikkien otteita Lehtinen on tarkkailut tiiviisti.

– Lundell on ottanut hienosti paikan ja ansaitusti heti tulokkaana. Kotkaniemellä uudessa seurassa voi kestää hieman saada peli kunnolla kulkemaan.

– Kakko on pelannut ehkä enemmän minuutteja kuin aikaisemmin ja pelaaminen on ollut kokonaisvaltaisempaa, vaikka tulosta ei ole niin tullut, Lehtinen arvioi.

Anton Lundell on NHL:ssä osoittanut olevansa erittäin potentiaalinen kisapelaaja.
Kuva © Getty Images

Yksi merkittävä tekijä lopullisissa valinnoissa on seurajoukkueissa saatu vastuu.

– Se, että kaikki he pääsevät pelaamaan koko ajan on erittäin hyvä juttu.

Vahvasta NHL-tarjonnasta huolimatta myös Euroopasta on mahdollista ponnistaa olympiakaukaloon. Lehtinen korostaa, että ero pienen roolin NHL-pelaajien ja Euroopan huippupelaajien välillä on hyvin pieni.

– Karjala-turnauksen pelaajista (Sami) Vatanen, (Valtteri) Filppula ja (Mikko) Lehtonen tulivat vasta NHL:stä Eurooppaan ja monet muutkin ovat lähellä NHL-tasoa.

Paikkoja saattaa avautua Euroopasta etenkin puolustukseen. Mahdollisuuksia parantanee se, että Lehtisen mukaan viime vuosilta tuttua neljän parin peluutusta nähtäneen myös Pekingissä.

– MM-kisoissa olemme menneet neljällä puolustajaparilla, enkä usko, että sitä aletaan muuttamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle