Leijonien Mikko Manner muistuttaa: "Välillä pitää hävitä, ja se on hyvä mahdollisuus kasvaa joukkueena"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Mikko Manner (keskellä) ei ollut huolissaan tappion jälkeen.
Kuva © Topi Lainio

Leijonien apuvalmentaja Mikko Manner oli Tšekki-tappiosta huolimatta luottavaisin mielin.

– Oli ihan OK ottelu meiltä, mutta marginaalit ovat pienet. Emme pystyneet hyödyntämään omia hyviä hetkiämme, joten silloin ei yleensä voita ottelua, Kumpikin joukkue taisteli tänään siitä, kumpi saa sen pitkän hyökkäyksen ja hallintajakson pelissä. Se kumpi hyödyntää jaksonsa paremmin, niin se yleensä voittaa, Manner pohti.

– Totta kai tehokkuudesta taistellaan. Ekassa erässä meillä oli kaksi ylivoimaa, mutta emme saaneet niistä tulosta aikaan.

Tšekki pelaa Mannerin mielestä hyvin samanlaista jääkiekkoa kuin Leijonat. Ja siihen on syynsä, sillä Tšekillä on päävalmentajanaan Kari Jalonen ja tämän apuna Kalle Kaskinen.

– Tšekkihän on aina ollut vaarallinen, mutta nyt he hyökkäävät ja puolustavat kahdella rytmillä, kuten me. Heillä on koko ajan viisikko kasassa.

– Tšekki mittaa kärsivällisyyttä enemmän kuin koskaan, kun ennen he testasivat enemmänkin vain puolustusvalmiutta.

Tappiotkin kasvattavat joukkuetta

Tappion karvaassa kalkissa Manner näkee myös kasvamisen mahdollisuuden. Joukkue tarvitsee myös vaikeita kokemuksia.

– Välillä pitää hävitä, ja se on hyvä mahdollisuus kasvaa joukkueena. Vaikka meillä on paljon tuttuja jätkiä, niin silti me olemme taas uusi joukkue. Sen pitää saada tällaisia yhteisiä hetkiä, jotta pääsemme vielä nopeammin samalle sivulle.

– Sitä kautta pelaajat pystyvät vielä nopeammin reagoimaan, sijoittumaan kentällä oikein ja olemaan kamppailupelaamisessa vahvoja. Kaikkien viiden pelaajan pitää päästä ytimeen, ja sitten voi pärjätä.

Mannerin mukaan Leijonat ei keskity siihen, mitä muut tekevät, vaan siihen, mihin he voivat joukkueena vaikuttaa.

– Meillä on työn alla oman tyylin löytäminen taas jokaiseen hetkeen. Vain siihen me voimme vaikuttaa. Hyvä taisteleva draivi ja tiivis yhtenäinen viisikkopeli antavat paremmat mahdollisuudet pärjätä.

MM-kotikisat luovat menestyspaineita, mutta Manner vakuuttaa, että se tuo joukkueelle vain myönteistä energiaa.

– Energiaahan se kotiyleisö tulee antamaan paljon. Meidän valmentajien tehtävä on tukea pelaajia siinä, että he pystyvät kääntämään omat ja ympäristön odotukset positiiviseksi energiaksi.

– Tulosodotusten ylimääräisiä paineita meillä ei tarvitse olla. Leijonat lähtee jokaiseen turnaukseen taistelemaan voitosta. Marginaalit ovat pienet ja niitä pitää kunnioittaa. Luotamme siihen, että jos me pystymme saamaan itsestämme tarpeeksi irti, niin meillä on hyvä mahdollisuus voittaa.

Herkullinen kenraaliharjoitus Ruotsia vastaan

Huomenna Leijonat kohtaa Tukholman EHT-turnauksen päätösottelussa Ruotsin. Ottelu Tre Kronoria vastaan alkaa Suomen aikaa kello 17.00 ja se on viimeinen ottelu ennen MM-kisoja.

Mannerilla on siihen otteluun selvät sävelet.

– Huomenna on se viimeinen mahdollisuus antaa näyttöjä ja joukkueella kasvaa yhteen pelin merkeissä lähemmäs toisiaan. Saamme Ruotsista erinomaisen mittarin, ja tulee vähän erityylinen peli kuin tänään. Ruotsi on vähän Sveitsin henkinen eli se luistelee vähän enemmän, karvaa ja kääntää. Hyökkäysalueella puolustajat vaihtelevat paikkaa, ja niitä siellä vaikeampi puolustaa.

– Huomenna tulee enemmän tunnetta peliin yleisön myötä, jos tänään oli vähän jääkenttien shakkia.

» Lähetä palautetta toimitukselle