Leijonien GM Jere Lehtinen kertoo NHL- ja KHL-pelaajien nykyisestä suhteesta MM-kisoihin – "Tietenkin koko maailma on muuttunut ja ajattelutapa myös"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Patrik Laine halusi tänä vuonna ennemmin toipua kauden rasituksista kuin lähteä MM-kisoihin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen GM Jere Lehtinen kertoo MM-ryhmän rakentamisesta ja arjestaan maan seuratuimman urheiluyksikön johtajana.

MM-kevättä silmällä pitäen yhteydenpito suomalaisten NHL-pelaajien kanssa alkaa kesällä, mutta alkukaudella tilanne on rauhoitettu. Kaikkien Atlantin takana pelaavien kanssa yhteydenpitoa ei tapahdu. Lehtinen antaa ymmärtää, että yhteydenpidon merkitystä MM-joukkueen rakentamiselle saatetaan liioitella.

– Alkuvuodesta alamme olla yhteydessä toden teolla. Osan kanssa, jos on vammoja, kysellään missä mennään. Ei se aina siitä kiinni ole, onko miten yhteydessä vai onko yhteydessä ollenkaan.

– Esimerkiksi nyt mukana olevan Niko Mikkolan kanssa ei oltu yhteyksissä. Sen verran on paljon pelaajia, että kaikkien kanssa ei ehdi pitämään yhteyttä, Lehtinen kertoo.

Mutta harmittiko Lehtistä suomalaisten NHL-pelaajien tämän kevään kieltäytymisaalto maajoukkuetehtävistä?

– En ole pettynyt yhtään. NHL-pelaajilla on kaikennäköistä taustalla ja takana on pitkät pelit. Tästä joukkueesta moni tulee tekemään NHL-sopimuksen ja voisi sanoa, että melko valmiita NHL-pelaajia meillä on mukana aika monta, Lehtinen iloitsee.

Jere Lehtinen on luonnollisesti joukkueensa mukana Slovakian MM-kisoissa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

MM-projekti on luonnollisesti joka vuosi erilainen, vaikka sapluuna säilyykin pitkälti samana. Pelaajien vaihtuminen ja muut erilaiset muuttuvat tekijät ovat Lehtisen mielestä suurimmat haasteet GM:n tehtävässä.

– Se on aina vähän erilaista, vaikka siinä on samanlaisia piirteitä. Olen joka vuosi nähnyt, että tulee sellaisia pelaajia, joista en ole ihan varma, pystyvätkö he pelaamaan kansainvälisellä tasolla. Sehän tässä on kivaa, että tulee myös sellaisia pelaajia, joilla on potentiaalia ja pystyvät hetkessä nostamaan tasoaan kuukauden sisälläkin.

– Liikkuvia osia on niin paljon pitkin kevättä. Kauden aikana näissä kolmessa turnauksessa haluamme nähdä paljon pelaajia. Keväällä on sitten se, kun sarjoja pelataan joka paikassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, niin kaikkien tilannetta ei voi tietää, Lehtinen valottaa joukkueen rakennusprosessia.

KHL-suomalaisten vähäinen määrä liittyy MM-kisojen ajankohtaan

Leijonien NHL-vahvistusten määrä on laskenut tasaisesti 2000-luvun alun huippuvuosien jälkeen. Lehtisen mukaan leijonapaidan kiinnostavuus ei kuitenkaan ole kokenut inflaatiota.

– En näe sillä tavalla, ettei kiinnostaisi tulla. Viime vuonna meillä oli kymmenen NHL-pelaajaa ja nyt meillä on muutama, jotka ovat pelanneet. Se on aina vuosikohtaista, missä mennään. Loppupeleissä siellä on minimaalinen määrä pelaajia, ettei ole jotain muuta syytä kuin vain ettei halua tulla.

Arvokisajoukkueet kokoava GM kuitenkin vihjaa, että ajattelutapa on muuttunut.

– Tietenkin koko maailma on muuttunut ja ajattelutapa myös. Kaikilla on omat tilanteet, mihin ei voi sen enempää vaikuttaa. Mahdollisuus voittaa ja fiilis pelata Suomen puolesta ja kuunnella Maamme-laulua pelien jälkeen ovat sellaisia tunteita, että kyllä sen kaikki haluavat kokea, Lehtinen vakuuttaa.

Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin MM-kieltäytymisiä tullut silmiinpistävää määrää vain NHL:stä, vaan myös maailman toiseksi parhaasta sarjasta KHL:stä. Lehtinen toteaa, että nykyinen ajankohta on KHL-pelaajille jo ongelmallinen, koska Itä-Euroopan liigan kausi alkaa jo elokuussa. Hän toki puhuu omasta puolestaan vain suomalaisista KHL-pelaajista.
MM-kisojen ajankohta on siirtynyt oikeastaan koko turnauksen historian ajan aina vain lähemmäs kesää.

– Nythän se vähän vaihtelee, välillä turnaus on vähän myöhemmin, välillä aiemmin. Tietenkin se olisi hyvä, jos siinä olisi jonkunlainen standardi. Tietenkin KHL-pelaajilla alkaa heinäkuun alussa jo uusi kausi, niin jos on joku muu syy kuin vammat, niin kieltäytymiset ovat ihan inhimillisiä.

Niko Mikkola murtautui kisajoukkueeseen yhteydenpidon ja tarkkailun puutteesta huolimatta.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

"Sehän tässä on kivaa, että tulee myös sellaisia pelaajia, joilla on potentiaalia ja pystyvät hetkessä nostamaan tasoaan kuukauden sisälläkin"

"Seisomme valintojemme takana"

Kesken olevassa MM-turnauksessa Lehtinen on tyytyväinen joukkueensa esityksiin alkulohkovaiheessa. Leijonien vahvuudet etenkin joukkuepelaamisessa tulivat vahvasti esille.

– Kun katsotaan tuloksellisesti, niin hyvin on mennyt. Pelillisesti on ollut kivaa nähdä, kuinka olemme suorittaneet. Saimme leimattua kaikki passit saman tien ja yhtenäisyys on näkynyt pelaamisessa.

Kaikkien kisapassien leimaaminen jo ennen turnauksen alkua oli Lehtisen mukaan helppo päätös, kun uusia vahvistuksia ei ollut enää odotettavissa.

– Me tiedettiin, että meidän joukkue on tuossa, eikä ollut mitään tarvetta jäädä odottelemaan ketään muita. Yhtenäisyyden kannalta se on tärkeää, ja kuitenkin 11 pelaajaa on ollut mukana ensimmäisestä leiriviikosta asti.

– Koko ajan olemme kierrättäneet pelaajia ja kaikki ovat olleet sitoutuneita tähän hommaan. Sen vuoksi se päätös oli helppo tehdä, Lehtinen toteaa.

Lehtisen on sitä mieltä, että nyt nähdyn perusteella pelaajavalinnat ovat osoittautuneet onnistuneiksi.

– Sitä täytyy turnauksen jälkeen käydä läpi ja analysoida. Seisomme valintojemme takana. Niistä osa oli tiukkoja. Loppumetreillä jää aina hyviä pelaajia pois.

– Täällä pelaavat ovat kuitenkin ansainneet paikkansa ja ovat olleet sen arvoisia. Siinä mielessä tämä on ollut hyvä joukkue, että jokainen on ottanut sen paikan, jota kaavailtiin, Lehtinen kertoo.

Suomi kohtaa tänään kello 21.15 alkaen puolivälierässä Ruotsin. Voittaja jatkaa välierään, häviäjän turnaus päättyy.

» Lähetä palautetta toimitukselle