Leijonavalmennus luotti joukkueeseen vaikean avauseränkin jälkeen: "Ei se ihan niin mene, että pyydämme poikia pelaamaan vähän paremmin ja sitten he pelaisivat"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jukka Jalonen kertoi, miten valmentaminen ei toimi. Mitä hän mahtoi keskustella tuomareiden kanssa?
Kuva © Samuli Huikuri

Voitto, viisi tehtyä maalia ja parista "hölmöstä maalista" sisuuntuneena peliin palaaminen lämmittivät päävalmentaja Jukka Jalosen mieltä Norja-ottelun jälkeen. Joukkueeseen tuli kolme uutta pelaajaa ja kaikki saivat Jaloselta positiivisen arvion.

− Kim Nousiainen pelasi hyvän pelin. Hän oli kiekollisesti varma ja puolustikin jämäkästi sekä kruunasi ottelun maalilla. Niko Ojamäki ja Valtteri Puustinen hoitivat hekin hommansa ihan ok, Jalonen tuumi.

Ketjuruletti ei päävalmentajan mukaan pääty vielä Norja-otteluunkaan, sillä pelejä on paljon jäljellä ja oikeat koostumukset on löydettävä pudotuspelejä ajatellen.

− Helpolla ei pääse kukaan riippumatta siitä, mistä sarjasta MM-kisoihin tulee. Ne ovat NHL-tason pelaajia, jotka pystyvät pysymään tuolla pitkään kiekollisena.

Anton Lundell iski jälleen täysosuman. Maali oli HIFK-hyökkääjälle jo turnauksen toinen. Osuma syntyi toisessa erässä, jossa Leijonat paransi peliään huomattavasti hankalan avauserän jälkeen.

Valmennukselta ei kuitenkaan tullut mitään erityisohjeita ensimmäisellä erätauolla.

− Ei se ihan niin mene, että me pyytäisimme poikia pelaamaan vähän paremmin ja sitten he pelaisivat. Olisimme kaikki aika hyviä valmentajia, jos se menisi noin, Jalonen heitti.

» Lähetä palautetta toimitukselle